muutto

Pakkaaminenhan muuttomiesten toimesta oli vähintäänkin huonoa. Rikkoontuvat esineet pantiin ilman fylliä ja rikkoontumattomat fyllin kanssa. Lappuja allekirjoitettiin ja meille vakuutettiin, että joku jostain joskus toimittaa meillekin oman kappaleen. Tänä päivänä ei sellaista ole näkynyt.

Jännityksellä siis odotimme laatikoiden saapumista Suomeen. Jo Englannissa ollessamme muuttofirmasta soitettiin ja oltiin toimittamassa tavaroita kotiimme sinä samana päivänä (vaikka ainakin kolmelle eri taholle oli ilmoitettu saapumispäivämme.)

Muuttokuorma siis saapui tiistaina (kun itse saavuimme sunnuntaina). Mitään paperia ei miehillä ollut mukanaan. Kenelläkään ei siis tietoa kuinka monta laatikkoa on mukana taikka pitäisi olla mukana. Minä sitten hain tyhjän paperin ja kynän ja muuttomiehet huutelivat numeroita. Tarkistimme että kaikki laatikot ensimmäisen ja viimeisen välillä ovat tulleet.

Tavaraa tuli. Jiin tyhjäksi raivattu uusi huone täyttyi. Laatikoita (johon mukaanluetaan kaksi pyörää) saapui yhteensä 103. 1-103 väliltä tuli kaikki muut, paitsi numeroa 14 tuli kaksi kappaletta eikä numeroa 102 ollenkaan. ?!? Asiaa tutkittuamme se ratkesi seuraavanlaisesti: muuttomiehiltä loppui valmiiksi tulostetut numerotarrat jonnekin kuudenkymmenen hujakoille, sen jälkeen he kirjoittivat kynällä numeroita laatikoihin. Koska he käyttivät myös meidän omia laatikoitamme, laittamatta niitä heidän laatikoittensa sisään (jonka suomalaiset muuttomiehet Ranskaan muutettaessa tekivät), oli joukossa yksi Suomesta muutettu toisen firman jo valmiiksi numeroitu laatikko. Numero oli 14. Sitä vanhaa, jo muutettua sarjaa. Laatikon väärälle puolelle (jossa muuten lukee englanniksi: olen väärinpäin, käännäthän minut ympäri) oli kirjoitettu uusi numero 102.

Joka ikinen tavara, kummallisella tuurilla, tuli ehjänä perille. Aan (kalliit) kaijuttimet olivat naarmuilla (vaikka ne pyydettiin erikseen pakkaamaan kunnolla) ja kolhuilla, tietokoneen näyttö oli naarmuilla jne. Yleensäkin tavarat oli vaan heitetty laatikkoon. Eikä siinä ollut järjenhiventä mukana. Mies, joka pakkasi yläkertaa, oli pyörinyt neljän eri tavaralähteen ympärillä (kirjahylly, vaatekaappi, kylpyhuoneen tavarat, tietokonetavarat) ja heitellyt summamutikassa kaikkea laatikoihin. Yhdestäkin laatikosta löytyi 'sulassa sovussa' sukkia, johtoja, kirjoja ja shampoota. Alias-peli oli sedällä hajonnut pakatessa. Setä oli laittanut kannen tyynesti kiinni ja kaikki (siis ihan kaikki, sillä laatikko oli tyhjä) kortit ja nappulat löytyi ryttyisinä muuttolaatikon pohjalta taikka tavaroiden väliin ruttaantuneina.

Rehellisesti, emme tienneet pitäisikö itkeä vai nauraa.

Suomalaisten tavarantuojien kanssa laskimme heidän olleen kahdeksansia koko ketjussa. Kun aina ostetaan palvelua alihankkijan alihankkijalta. Että ei kait sitä voi laatuakaan vaatia.

kaikki ne tässä ovatkin hiiriä metsästämässä

Kotihiiremme on ristitty Kuismaksi. Kuisma näyttäytyi yhtenä iltana Raaseporilaisten vierailun aikana. Olimme juuri lopettelemassa seurapeliä ja lähdössä nukkumaan. Päätimme kuitenkin koettaa onneamme.

Raivasimme sohvat ja sohvapöydän kauemmas, tyhjensimme laatikot laatikostosta. Aa otti fikkarin ja imurinvarren, toinen Raaseporilainen kameran ja minä sekä toinen Raaseporilainen ämpärit. Aa haroi imurinvarrella sohvan alle, jossa Kuisma oli, Raaseporilainen oli sohvan päässä ja minä vähän kauempana. Kuisma tuli, juoksi lipaston taa taikka takaisin sohvan alle. 

M O N T A kertaa. Muutaman kerran oli ämpäri lähellä saada sen kiinni, mutta aina vaan oli pikkuruinen hiirulainen paljon nopeampi. Ja ovelampi. Ja vaikka kuinka yritimme sille kertoa, ettei aikomuksemme ole tappaa sitä, vain siirtää asunnon ulkopuolelle, se ei antautunut.

Meidän oli luovutettava ja lähdettävä nukkumaan yli tunnin reippailun jälkeen. Seuraavana päivänä ostimme häkin.

Illalla viritimme sen oikeaoppisesti ja jätimme syötiksi tuoretta leipää (aiemmin kokeilimme juustoa, mutta se ei kelvannut). Yöllä kuului BANG. Häkki oli kiinni, mutta ilman asukasta. Leipäkin oli paikallaan. Kuisma taisi yrittää leipää yläkautta. 

Seuraavaksi yöksi Aa teki häkille katoksen, jotta leipään käsiksi pääsee vain yhtä tietä. Häkki pysyi leipineen koskemattomana. Kuisma katosi.

Eilen rapistelin jotain rottinkilaatikosta aamutuimaan. Ei näkynyt hiirenkakkaa missään, tosin laatikotkin olivat jo tyhjinä. Istuimme Jiin kanssa aamupala pöytään. Samassa keittiöstä juoksi pieni harmaa olio, hyppi kenkien yli eteisessä ja livahti oven ali autotalliin johtavaan tuulikaappiin. 

Miten kummassa saa hiiren muuttamaan? Hyviä neuvoja vastaanotetaan. Ja älkää ehdottako kissaa.

huonosta aamusta hyvään päivään

Heräsin aamulla päänsärkyyn, ties monetta aamua putkeen. Laitoin sarvikuonon (nenähuuhtelukannu, maailmanparas keksintö poskiontelopotilaalle!) odottamaan suihkusta tuloa ja painuin kuumaan suihkuun. Tulen suihkusta, oven takana seisoo Jii kädessään silmälasini ja sanoo 'ikki'. Ja näinhän ne olivat, rikki. 

Hieno homma. Huomenna reissuun. Kuka korjaa vai korjaako kukaan? Ja kuinka paljon sekin lysti maksaa?

Sarvikuono helpotti päänsärkyä. Sitten optikolle.


Juu, ei näitä korjata voi sanoo tyttö. Mutta voidaan etsiä sinulle uudet kehykset johon lasit laitetaan. Etsittiin ja laitettiin. Tunnin päästä takaisin. 

Sillä aikaa Jii kävi elämänsä toista kertaa parturissa, mies leikkasi tarkkaakin tarkemmin sekä koneella että saksin, puhalsi kuivaajalla eikä mistään olisi tiennyt asiakkaan olevan kaksi eikä kuusikymmentä, siis palvelusta. Palkaksi sai vielä tikkarin.

Takaisin laseja hakemaan. Hyvältä näyttää, entä se hinta? Ilmaiset. Mitäh? No kun sinulla on näissä se takuu. Niin mutta eihän se voi korvata lapsen katkaisemaa aisaa. Mutta kyllä vaan korvaa. Ja korvaa vielä huhtikuuhun 2012 saakka! Ajatella, tämä jos joku on palvelua! (Joo, tiedän, olen siitä jotain maksanut, mutta lasit maksoivat 320 euroa vakuutuksen sekä aurinkolaisien vahvuuksilla kanssa. Jotta ei voinut vakuutus kovin kallis olla.) 


Niin hyvin pelastui päivä, että lähden aiemmista suunnnitelmista huolimatta possukerhoon. Sieltä tullessa kun saa jonottaa kotiin yli tunnin ja matkaa on kuitenkin vain 7 kilometriä, siksi toisinaan ei innosta lähteä...

kesäkuun sade

Täällä on satanut helmikuun jälkeen kahdesti. Aurinko on paistanut kaikkina muina päivinä. Toisina jopa liian kuumasti. 

Tänään on aurinko karannut kauas Suomeen ja jättänyt tilalle vesisateen ja kylmyyden (16 astetta). Juu, se on kylmä kun on ollut sukat jalassa viimeksi maaliskuussa lentokoneessa. 

Kuinkas näin sattuikaan kun juuri mainostin Äidille ja Serkulle (jotka junassa köröttelevät meille juuri nyt) aurinkoista säätä ja lämpimiä rantakelejä.



Sunnuntaina poljimme toisen hääpäivämme kunniaksi rannalle jäätelölle. Pidämme aina juomatauon puolenvälin tienoilla (matkaa 9,5km) hevostallin kohdalla. Kuten nytkin. Matkaa jatkaessamme, Jii sanoi ensimmäisen lauseensa: 'babai hors' ! 

Takatullessamme yhdessä risteyksessä oli isä kahden poikansa kanssa. Toinen poika oli tiensivussa, toinen keskellä tietä, ilmeisesti kaatui, ja siirtyi siitä tiensyrjään isän riepottamana. Isä huusi kurkku suorana, kirosi, heitti repun selästään ja alkoi läpsiä lasta poskille. En nähnyt mitä oli tapahtunut, mutta tuskin mitään niin vakavaa, että aihetta lyömiseen oli. 



Lopuksi. Aikamme patonkimaassa lähenee loppuaan. Tänään korkattiin kolmanneksi viimeinen kuukausi.

marjat

Ostan aika usein pakastemarjoja, ihan jo siitäkin syystä, ettei tuoreita ole tarjolla. Mansikoita on mansikka-aikaan (nyt) eikä pakasteena ollenkaan. Mustikoita on mustikka-aikaan (toukokuussa), ja toisinaan muuloinkin. Mutta ne on niitä pensasmustikoita, joilla ei ole oikeiden mustikoiden kanssa muuta yhteistä kuin nimi. Vadelmia ja herukoita saa ympäri vuoden, sikakalliiseen hintaan. 

Pakastemarjoja siis. Mustikoita, vadelmia sekä toisinaan 'punaiset marjat' sekoitusta. Toisinaan käyn pakastekaupassa, toisinaan ostan ne 'oman' kaupan pakastealtaasta. Kuten viime viikollakin. Ihmetys oli melkoinen, kun käteeni osui tämä:

elokuvia suomesta

No nyt alkaa olla maailmankirjat sekaisin ihan olan takaa. Avasin tämän viikon La Gazetten* ja tarkastelin elokuvatarjontaa. Jostain syystä silmiini osui elokuva nimeltään Tous les chats sont gris, valmistumisvuosi 2010, alkuperämaa Suomi. Sitten pitikin hieraista silmiä uudemman kerran - Version Original. Meitsi menee siis elokuviin, kuuntelemaan suomea! 

Kyseessä on siis Ville Virtasen tähdittämä elokuva Paha perhe. On muuten ihan sama onko elokuva hyvä taikka ei. Menen silti.

Ihmeellistä tässä on alkuperäiskielen lisäksi se, että kyseessä on ainakin kolmas suomalainen elokuva Montpellierin elokuvateattereissa tänä vuonna. Ensimmäinenhän oli Napapiirin sankarit, jota täällä esitettiin ainoastaan dubattuna versiona. Toisena toissa viikolla näytetty Muumi-elokuva, myös dubattuna. Ja nyt tämä. Mahtavaa.



* kyseessä on 1 euron maksava sanomalehti, joka ilmestyy torstaisin. Lehdessä on muutamien paikallisuutisten lisäksi viikon tapahtumat kuten messut, torit, konsertit, teatterit, clubbaukset ym. Ja vaikkei kaikesta aina ymmärräkään, eurolla sen kyllä ostaa mieluusti.

uusi juttu

Jiin nukkuessa on aikaa surffailla vaikka blogistaniassa. Löysin mukavan haasteblogin, jossa annetuilla kahdella (tai kolmella) alkukirjaimella pitää keksiä kuva ja linkittää se ko. blogiin. Sanan tulee olla suomenkielinen sekä kuvan oma. Innostuin ja päätin luoda kokonaan uuden blogin, kuville. 

Haasteen lisäksi laitan sinne kuvia, joita koneelta löytyy Patonkimaan elämän varrelta. 

Tervetuloa!

viimeisiä päiviä

Uskokaa tai älkää, mutta toinen matkalaukku on edelleen kateissa. Toinen laukku tuli maanantaina, toisesta ei siis tietoa, kellään. 
Olemme käyneet lentokentällä, jossa kukaan ei voi oikeen asialle mitään, sillä laukut olivat Lufthansan käsissä, eikä LF lennä meille. Olemme soittaneet (Appi on soittanut) sekä Pariisiin että Marseilleen (sillä jompaan kumpaan laukku tulisi toimittaa), mutta kun vihdoin alkoivat vastata puhelimeen, eivät osanneetkaan sanoa muuta kun 'soittakaa myöhemmin uudelleen'.

Aika alkaa käydä vähiin, sillä vieraiden paluu Suomeen koittaa maanantaina. Olemme luopuneet ajatuksesta saada laukkua tänne, mutta josko sitten edes kotiin, ettei vaan kokonaan kadoksiin. Ei muuten, mutta siellä oli kaikki minun lahjani ;)

Tämä vuosikin alkaa käydä vähiin. Emme meinaa viettää Uutta Vuotta mitenkään erikoisesti - teemme hyvää ruokaa (toistaiseksi blinejä ja marjajäädykettä sekä tietenkin shampanjaa) ja juttelemme mukavia. Raketteja täällä ei ammuta (jos ei sitten keskustassa), joten puoleenyöhön ei ole tarvista valvoa jos ei huvita. Ja ensimmäisen päivän aamuna Aa meneekin jo töihin. 

Lopuksi vielä muutama aattoiltainen kuva.

 Onnellista Uutta Vuotta kaikille!

ruuhkassa ämpäripäiden kanssa

Possukerhopäivä. Paikka on vaihtunut vähän kauemmas, sanoisin muutaman kilometrin. Sinne meno ennen neljää sujui hyvin, mutta paluu heti viiden jälkeen tuntui aivan toivottomalta. 

Päätin olla tulematta kotiin suorinta tietä, sillä siellä tehdään kolmatta raitiovaunulinjaa ja tiet ovat tukossa ihan jokaiseen vuorokauden aikaan. Vaan olisi vissiin pitänyt.

Jonotin ensin suoralla tiellä kolmia liikennevaloja, mikä on ihan ymmärrettävää. Sitten odotin pääsyä liikenneympyrään, sen jälkeen sieltä pois. Jonotin kun kaksi kaistaa yhdistyy yhdeksi ja kun kiihdytyskaista loppuu ja pitää siirtyä moottoritielle. 

Moottoritie ei vedä, sillä sieltä ramppi suurelle moottoritielle (A9) vie ensin liikenneympyrään ja sitten vasta itse moottoritielle. Vähänkö teki mieli taas mennä vetämään lättyyn sitä liikennesuunnittelijaa, joka senkin helvetin on suunnitellut. Sillä kaikki kanssa-autoilijat halusivat A9:lle ja tukkivat tietenkin moottoritien, jota minä olin menossa suoraan. 


Ajoin vasemman puoleista kaistaa, jonon liikkuessa hiljalleen eteenpäin. Silmänräpäyksessä eteeni kiilasi oikealta pakettiauto takaovet avoinna ja ilman vilkkua. Auto ajoi edessäni noin kolme metriä ja kiiladi takaisin oikealle kaistalle, kaikkien muiden eteen. Sillä nyt taisi vaan olla enemmän kiire kun kenelläkään muulla.

Kieppasin bensa-aseman kautta, jonne en kumma kyllä joutunut jonottamaan. Sieltä, vahingosta viisastuneena, tulin kotiin naapurikylän läpi. Vahingosta viisastuneena siis, sillä toinen reitti kotiin osuu sille ratikka-rakennus-hässäkälle, jossa osa teistä on suljettuna. Ja aika monta kertaa olen ajatellut olevani liikkeellä eri aikaa muiden autoilijoiden kanssa. Vähän tämä naapurikylän reitti kiertää, mutta tietyömiehet ovat tehneet sinne ihan uuden asvaltin, joten mikäs siinä on ajellessa. 

Paitsi kun taakse osuu joku vatipää jolla on kiire ja suuri auto. Se yrittää väkisin tulla takakontista sisään, kun jarrutan sen verran etten aja edellä kääntyvän auton perään. Sitten kun 50-rajotus päättyy ja ajan uudella asvaltilla aika kovaa, jää vatipääkin kauas taakse. Uusi asvalttitie päättyy liikenneympyrään (kuinkas muuten) ja heti sen jälkeen on hidastetöyssy. Ne hidastetöyssyt täällä ovat oikeasti pysähtymisen arvoisia, ettei autosta jää pohja töyssyyn kiinni. Hidastan siis, enkä lähde töyssyltä tuhatta ja sataa, vaan normaalia taajama nopeutta. Mitä tekee vatipää? Vilkuttaa valoja ja soittaa torvea. Täh? Hetken ajattelin sen menevän ohi, mutta ei, mielummin vilkuttelee valoja ja kiroaa (luultavasti). Risteykseen tultaessa kääntyvät autot eivät ilmeisesti käänny tarpeeksi nopeasti, sillä taas töötti soi. Onhan se tietysti ihan yliarvostettua odottaa niitä suoraantulijoita, eikä kääntyä suoraan niiden kylkeen. Onneksi vatipääkin kääntyi takaani ja pääsin rauhassa kotiin.

Kun aina vaan ei pysty ymmärtämään.

ps. täällä tulee lunta, siis pohjoisempana Ranskassa, niin että ovat joutuneet sulkemaan lentoliikennettä Pariisissa (ja sen Eiffelin tornin). Pitäkää peukkuja, että pääsen kuitenkin perjantaina lentämään Ateenan sateisiin!

kävelyä

Tiedättehän sellaisia sähköautoja, mitä lapsille tehdään? Siis muovisia autoja/moottoripyöriä, joihin mennään kyytiin ja ajetaan. Ne kulkevat muutaman kilometrin tuntinopeutta.

No täällä niitä on vastaantullut muutama. Ja joulukuvastot sekä kauppojen leluosastot pursuavat eri malleja.

Käveleviä lapsia ei juuri näy, siis tuollaisia 1-3 -vuotiaita. He kaikki istuvat rattaissa taikka työnnettävissä polkupyörissä. Tänäänkin vastaantuleva äiti kehoitti lastaan katsomaan (joka makasi raatona rattaissa), kuinka 'tuo vauvakin kävelee!'. No, Jii todella pitää kävelemisestä ja rakastaa työntää omia vaunujaan.

Aikuisetkaan eivät kävele. Autot ovat liikkumista varten. Mutta sunnuntaisin torille mentäessä, jos aurinko sattuu paistamaan (eli melkein aina), kävelijöitä lappaa vastaan vaikka kuinka.

Mutta kaikilla lapsilla on tutti. Ihan isoillakin. Sellaisilla meidän ekaluokkalaisten kokoisillakin. Enkä huijaa.

mustikoita

Ostin mustikoita. Tai mustikan näköisiä marjoja. Niitä sellaisia suuria mustikoita. Pensasmustikoita kenties.

Siis suuria ja sinisiä yhtäkaikki.

Ajattelin antaa Jiin tutustua tuoreisiin mustikoihin (pakkasessa on pakastemustikoita, ruotsalaisia villimustikoita). Minäkin maistoin kun en ennen ole maistanut.
Makeita, kuten rypäleet, mutta mustikan makua niistä ei kyllä löytynyt ollenkaan! Ja kun Jii otti suuren marjan käteensä ja litisti sormienväliin, mustikan väriäkään ei löytynyt mistään!

Sikakalliita eikä todellakaan hintansa väärttejä. Tai ehkä jos niitä pitäisi oikeina mustikoina. Minä en pidä. Eikä varmasti kukaan joka on mustikoita metsästä poiminut, niitä villimustikoita siis.

pankkisekki

Auton ostoon tarvitaan pankkisekki, tavan sekki ei käy (tietenkään).

Rahat on siirretty suomalaiselta tililtä (Aan omalta) tänne tilille (Aan omalle). Ranskalainen webbipankki kertoo rahojen tulleen. Aamulla, suoraan yövuorosta, lähdemme kävellen oman ostarin pankkiin hakemaan sitä tarvittavaa paperinpalasta.

Jottei asia menisi liian helpoksi, sekkiä ei voida kirjoittaa oman kylämme pankissa, sillä se ei ole meidän kotikonttorimme. Siis emme ole avanneet tiliä siinä konttorissa eikä meidän henkilökohtainen pankkineuvojamme istu heidän huoneessaan. Kun virkailija soittaa henkilökohtaiselle pankkineuvojallemme kaupungin konttoriin, pankkineuvojamme on lomalla. Aa saa mukaansa jonkun sijaishenkilön nimen ja ohjeen mennä häntä tapaamaan, välittömästi.

Aa kävelee kanssamme takaisin kotiin ja ajaa autolla keskustaan. Vielä tunnin päästä ei miestä näy takaisin kotona. Soitan. Kaikki miltei hyvin, on pian kotona.

Aa tulee kotiin, pankkisekki taskussa.
Pankissa oli tapahtunut seuraavaa:
Sijaishenkilö: Kun täällä on tälläinen kansainvälinen siirto ja vielä suuri summa. Mistä se on tullut?
A: Omalta tililtäni Suomesta sen siirsin tänne omalle tililleni.
Sh: Mutta onko sinulla jotain paperia että se on sinun tilisi?
A: No ei kyllä ole.
Sh: No onko sinulla tilinumeroa.
Aa ottaa kynän ja kirjoittaa paperille tilinumeron.
Sh: Mutta että onko tämä varmasti sinun tilisi? Voisitko jotenkin todentaa sen siirron? Onko siitä paperia?
A: Ei siitä ole, mutta voihan sen printata. Voin näyttää sen sinulle netissä.
Pääsevät Pankin sivuille, mutta jostain syystä Sh:n koneella ei pääse webbipankkiin.
Sh kirjoittaa valkoiselle paperille Pankin konttorin osoitteen ja puhelinnumeron, jonka viereen Aan pitää kirjoittaa että on siirtänyt tililtään rahaa täkäläiselle tililleen.
Sh nousee ja hakee pankkisekin, mutta täyttääkin sen jotenkin väärin ja joutuu aloittamaan alusta ja lunttaamaan ohjeista. Lopulta Aa saa sekin ja poistuu hämmentyneenä. Ja mietti, olisiko aiheuttanut Sijaishenkilölle sydänkohtauksen, jos olisi kertonut mitä kaikkea suomalaisen webbipankin kautta voikaan tehdä (hakea lainaa etc).

Sekin hakeminen siis kesti miltei kolme tuntia, matkoineen. Nyt sekki viedään autokauppaan, josta joku lähtee erikseen vaihtamaan sen rahaksi, juurikin sinne samaiseen konttoriin. Kuinka kätevää voikaan olla tämä tapa toimia, verrattuna hmm.... vaikka laskuun ?!?

Että on Suomessa jotkut asiat, jos nyt ei paremmin niin ainakin helpommin tehty.

au pair saa paikan, oltava leivontataitoinen

Leivoin eilen possukerhoon korvapuusteja. Taikinaa tuli paljon, joten loppu taipui voisilmäpulliksi. Koska korvapuustit eivät koskaan näytä korvapuusteilta, en vaivautunut nipistelemään, vaan keikautin palan muffinssi-vuokaan. Ne näyttivät ihan tarjottavilta ja maistuivat hyviltä.
Tavan pullat taasen näyttivät paistamattomina hyviltä, uunista tullessa olivat halkeilleet ja mieleen tuli lähinnä sämpylä. Eivätkä ne silmä-kohtaa lukuunottamatta maistuneet miltään.

Tulisiko joku asian osaava opettamaan kädestä pitäen?

Tämän päivän on satanut niin paljon, että autotallin oven ali on tullut vettä ja kastellut pahvilaatikon. (Ei meidän laatikko, vaan saksalaisen M-E:n...) Tuuli on klonksuttanut kaihtimia ikkunoita vasten ja kaatanut muovisen terassituolin ja aurinkovarjon. (Yök muovituoleille, mutta eivät ole meidän, nekään.)

Sateen pitäessä taukoa lähdin Jiin kanssa pikkuiselle vaunukävelylle. Satuimme paikallisen yläasteen kohdalle juuri silloin, kun koulu päättyi. Voi sitä teinien määrää. Ja ilmeisesti tien tukkeena seisominen, avuttomuus, epäkohtelias käytös ja kiljunta on aivan universaalia teinikäytöstä, sillä minä jouduin puikkelehtimaan vaunujen kanssa ajotielle sekö teinimassan läpi, kukaan noteerannut vaikka pardonit vaan kajahteli ilmoille. Ziisus sentään!

Aa meni illaksi töihin. Jii on ollut kitisijä koko päivän. Minä sain aamupäivällä uuden tukan, mutta sade ja tuuli sotki kampauksen matkalla autolle. Ei paras päivä.