maanantai 26. huhtikuuta 2010

uudet lasit

Olen halunnut uusia silmälaseja jo kauan. Ennen joulua päätin ryhdistäytyä ja mennä niitä kyselemään. Sattuipa tyttö puhumaan hieman englantiakin, hyvä alku. Sitten kävi ilmi, että minulla täytyy olla näöntarkastus tehtynä (tottakai), mutta että silmälasikaupassa he eivät sitä tee. Pitää mennä silmälääkärille taikka optikolle. Sain listan puhelinnumeroita.

Valitsin helpoimman tien ja kävin optikolla Suomen lomalla (siis nyt kuukausi sitten). Marssin sitten resepti kourassa silmälasikauppaan. Siihen missä tyttö puhui englantia. Myyjäkseni tuli nuorehko mies, joka ei tietenkään puhunut sanaakaan englantia. Minä päätin yrittää.

Kokeilin erilaisia kehyksiä. Makutuomarina oli myös Aa ja yhdessä myyjän kanssa pudistelivat päitään, mikäli lasit olivat huonot.
Tykkäsin selkeistä mielipiteistä. Sain valittua sopivat, joista kaikki nyökytteli hyväksymisen merkiksi. Sitten istuin alas ja aloimme täyttää papereita - nimi, osoite jne. Vasen on gauche ja oikea droite. Juu, mahdollisimman ohuet ja heijastukset pois.

Hintaan kuului myös aurinkolasit vahvuuksilla. Niitä oli onneksi paljon pienempi valikoima ja valinta kävi nopeasti.

Maksu ja heipat. Lupasivat soitella kun lasit ovat valmiit.

Kaupan ulkopuolella Aa pyöritteli päätään, kuinka olin ostanut ensimmäisestä kaupasta enkä edes tiennyt mitä. (juujuu raaseporilainen, elä yhtään nyökyttele)

Reilu viikko kului ja lauantaina soi puhelin. Ymmärsin että Générale d'Optique siellä ilmoittelee laseista. 'Tule koska vain sinulle sopii'.

Menin tänään enkä puhunut Aalle mitään. Jos lasit olisivat jotenkin epäkelvot, soittaisin Irkun apuun (asia oli sovittu). Kieroa tiedän, mutta en halua Aan sanovan 'mitä minä sanoin'. Vähän jännitti. Myyjänä taas eri tyyppi, nuori mies tämäkin. Ja kaikki sanat katosivat!
'hmmm, je ne parle pas francais... mais mon lunette onko lasit mies vai nais sana???.... ici mikä kumma on valmiina??....'
'no puhutko englantia?' kysyi mies.
'oikein mielelläni!'

Sain lasit ja aurinkolasit ja ne ovat oikein sopivat! Vähän hypähtelin riemusta lähtiessäni. Kyllä rohkea rokan syö!




lauantai 24. huhtikuuta 2010

rannalla

Meillä on taas maanantai - Aa aloitti yövuoroviikon eilen illalla. Näitä työviikonloppuja (huoh) on ollut muuten helmikuusta saakka, mitä nyt loma välissä. Eli ihan hissukseen pitää olla, saa toinen nukkua.

Lähdimme aamupalan jälkeen rannalle kävelemään Jiin kanssa. Jii lapsenkantorinkassa kurkkien kävelin piiiitkän matkan länteenpäin. Aallot löivät rantaan, jossa törrötti onkivapoja kalastajineen (aikalailla ne kalastajatkin törröttivät). Vedessä aika lähellä rantaa oli kalastajalaivoja vaikka kuinka paljon. Ihan utuista mutta lämmintä.

Ennen kun käännyimme takaisin, otin Jiin hetkeksi ihmettelemään. Tuossa kohdassa ei ollut juurikaan hiekkaa, vaan paljon, paljon pyöreitä kiviä. Olimme tuulensuojassa aallonmurtajan vierellä ja kimppuumme hyökkäsi pikkiriikkiset öttiäiset, ihan kuin polttiaiset Lapissa, joten äkkiä poika takaisin selkään ja menoksi. (Tarkemman tarkastelun tuloksena löysin monta punaista jälkeä Jiin naamasta... )

Pysähdyin toviksi juttelemaan yksinäisen kalastajan kanssa. Ja hei, ei tarvinnut sanoa etten puhu ranskaa. Sillä puhuin. Ja ymmärsin, ehkä ;)

Nappasin kengät käteeni, käärin housunpuntit polven yli ja siirryin kävelemään veteen. Vesi oli lämpimämpää mitä oletin ja himpun verran teki mieli mennä uimaan. Joo ei ollut uikkaria mukana. Aallot osuivat jalkoihin muutaman kerran sen verran kovaa, että lopulta housut olivat pitkälle reiteen läpimärät. Mutta kesähän kuivaa minkä kastelee. Ja nyt on ne villahousutkin heitettynä.

Takatullessa näin perässäni kävelleen miehen pedanneen itselleen auringonottopaikan rantahiekalle ja heittäneen KAIKKI vaatteensa pois. Vähän pidemmällä kaksi nuorempaa kalastajaa ottivat myös rennosti - filtillä kalastustarvikkeiden lomassa oli avattu punaviinipullo ja patonkia. Kuinka ranskalaista!

Vähän ennen autolle menoa istuimme alas ja Jii pääsi tutustumaan hiekkaan, kiviin, simpukoihin...

torstai 22. huhtikuuta 2010

säätiedoite

Meillä taitaa nyt olla, ainakin Suomen mittapuun mukaan, kesä. Sukat eivät ole olleet jalassa ainakaan viikkoon eikä iltapäivällä tarvita pitkiä hihoja.

Nyt varjossa +19 ja toissapäivänä autonmittarissa +28. Tuuli tosin on vielä himpun viileä eikä illalla tarkene syödä ulkona (paitsi jos pukee enemmän päälleen). Ja uima-allas nyt ei tietenkään ole avoinna. Toisaalta öisin lämpötila kuitenkin vielä laskee kymmenen asteen tienoille, että ei se uiminen mikään nautinto vielä olisi. Avantouintihan on kuitenkin asia erikseen.

Jii on ollut pihalla paljain varpain, ja sai kohtauksen kun ruohikko pisteli. Sen sijaan ruohikko ei pistele silloin kun sinne itse konttaa ja jalassa on kengät.

Mielipuuhaa(mme) iltapäivisin on syöttää ja katsella vauvasorsia. Aika kovaa muuten räpistelevät paikalle kun kuulevat pussin rapinan. Ja sorsien myötä tulevat kalat apajille. Luontoelämys on siis taattu ja ihan omassa pihassa!





maanantai 19. huhtikuuta 2010

ylös kukkulalla

Perjantaina, jolloin vietimme taas Aan kanssa viikonloppua, teimme kunnon eväät, pakkasimme reput ja hyppäsimme autoon. Ajoimme kaupungin pohjoispuolella sijaitsevalle Pic Saint Loup - kukkulalle.

Onko se nyt vuori vaiko kukkula? Ihan oikea korkea vuori se ei ole, mutta kukkula on vähän aliarviointia. Sama kun yrittää selittää sanan tunturi - ei vuori mutta ei mikään mäkikään, ei korkea mutta ei puitakaan.

Autolla tuota, sanotaan nyt kuitenkin kukkulaa, pääsee ajamaan puoleen väliin, jossa on suuri parkkipaikka evästyspenkkeineen ja -pöytineen. Sieltä lähtee myös merkattu reitti kukkulan laelle (?)
Jii lapsenkantorinkkaan, vaelluskengät jalkaan ja menoksi.

Alkoi kivinen nousu auringon paisteessa. Edellämme kulki viisivuotias vanhempineen ja vastaan tuli pariskunta flipflopeissaan, helppo nousu siis tulossa. Polku oli liuskekiveä ja irtokiveä katajapensaiden reunustamana. Ylöspäin kulku tuntui helpolta, varsinkin kun hetken päästä maisemat alkoivat olla huikaisevat - viinipeltoja, pikkiriikkisiä valkoisia hevosia sekä kaukana siintävä meri. Polkukin muuttui tasaisemmaksi, jopa hieman mutaiseksi puiden lomassa.

Vajaat 2 kilometriä kuljettuamme polku taas muutti muotoaan ja liuskekivet vaihtoivat suuntaa. Ne liuskottuivatkin vaakatasossa ja eri kerroksissa eikä jalalle meinannut löytyä paikkaa edetä. Pelkäsin horjahtavani, sillä Jii rinkassaan vaihtaa puolelta toiselle hyvinkin terhakkaasti ja tasapainoni on toisinaan koetuksilla. Kun emme tienneet paljonko matkaa oli jäljellä taikka mitä tuleman pitäisi, päätimme kääntyä takaisin.

Eväät söimme parkkipaikan vierssä olevalla nurmikolla ja päätimme tulla uudelleen, ilman Jiitä. Anopille on siis tehtävä varattuna.



lauantai 17. huhtikuuta 2010

huonoa tuuria

Maaliskuun alussa rouva P. kyseli ilmojen perään, että mitenkä osaisi pukeutua. Kirsikkapuut (jotka osoittautuivat mantelipuiksi) olivat kukassa ja ulkona tarkeni pitkissä hihoissa. Paitsi kun rouva P:n kone laskeutui; silloin täällä koettiin kovin lumimyräkkä kolmeenkymmeneen vuoteen. Ja koko viikko oli kylmempi kuin kertaakaan talvella. Onneksi rouva P. kuitenkin oli lomallaan ensisijaisesti tullut meidän luokse, seurastamme nauttimaan, ilmoista ei siis niin väliä.

Koiraihmiset maaliskuun puolenvälin hujakoilla tykkäsivät lomakaupungistaan Barcelonasta ja sen tarjoamasta jalkapallotarjonnasta niin kovin, etteivät koskaan päässeet meille saakka.

Tänään piti Anopin saapua lentäen Pariisiin ja sieltä junalla meille. No, paikallinen vr on lakossa eikä lentokoneetkaan pääse ilmaan. Muutama lapsenhoitohomma oli suunniteltuna, mutta ne voi onneksi siirtää.

Viikko sitten olisi sopinut hyvin tämä lentokenttien sulkeminen, meidän loma olisi vaan jatkunut eikä olisi tarvittu edes hotellihuonetta mistään.




maanantai 12. huhtikuuta 2010

viinin tekoa

Lauantaina alkoi arki, Aa meni töihin. Soitin ensitöikseni eräälle samassa kylässä asuvalle britille, jolle toin (maksuksi Jiin uudesta mukista) karjalanpiirakoita. Sain kuulla että museolla, liittyen siellä olevaan viinin historia- näyttelyyn, oli jotain häppeninkiä. Kävelin viemään piirakat (neuvoin kuinka tehdään munavoita niiden kanssa) ja jatkoin matkaani museolle.

PIhalla törmäsin heti Museonjohtajaan, Pimuun ja Irkkuun sekä muutamaan roomalaiseen. Jutun juonena oli viinin teko roomalaisten aikaan. Pihalla oli suuri puinen 'amme', jossa sai käydä polkemassa rypäleitä paljain jaloin sekä roomalainen viinibaari, jossa tarjoiltiin puna-ja valkoviiniä entisajan malliin valmistettuna. Irkku kuitenkin pyysi minut heille päivittämään lomakuulumisia ja päätin tutustua roomalaisiin vasta sunnuntaina, jolloin Aakin pääsi hetkeksi mukaan.

Sunnuntaina siis suuntasimme museolle heti lounaan jälkeen (josta Aa jatkoi pian töihin). Pääsin polkemaan rypäleitä itse Museonjohtajan kanssa (ja nyt odottelenkin innolla seuraavaa kylälehtemme numeroa, sillä sen verran kuvaajia riitti)! Rypäleitten polkeminen ei ollut ollenkaan hullumpaa hommaa, aika liukasta, mutta ihanan rentoa auringon paistaessa ja roomalaisen nuorenmiehen lyödessä rummulla tahtia. Lopputulosta, rypälemehua, sai maistaa samantien, sillä se valui ammeessa toiseen päähän ja suoraan vatiin. Ja oli muuten hyvää, paljon parempaa kuin kaupassa myytävä rypälemehu.

Kävin myös maistamassa 'vanhanajan' viiniä baarista, jossa baarimikko oli pääni korkeudella. Hän kaatoi viiniä pieneen kannuun ja sillä pienellä kannulla suureen saviseen trattaan, josta viini valui kädessäni pitämään lasiin. Ei se viiniltä maistunut, muttei ollut ihan kamalan pahaakaan. Lasi kädessäni siirryin ruokatarjoiluiden ääreen; rypäleitä, patonkia, manteleita, mustia ja vihreitä oliiveja sekä kuivattuja viikunoita.

Baarin ja viininteon ohella pihalla kaksi roomalaista naista tanssi ja roomalainen mies soitti jotain vanhaa puhallinsoitinta. Yhden pöydän ääressä sai opetella ja tutustua vanhoihin peleihin sekä ostaa kirjoja viinin historiasta. Ja tietenkin itse museo oli avoinna yleisölle.

Koko päivä auringossa teki tepposet pohjoismaalaiselle iholleni: kädet ja kaula ovat punaisena aurinkoihottumasta. Tänään ei siis niin kamalasti haittaa että tuuli on taas kylmä, taivas pilvinen eikä asteitakaan ole kuin kymmenen.




sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

home sweet home

Matkalta palattu. Olipa ihanaa. Nyt vaan pitäisi taas osata asettua takaisin tähän maahan ja kaivaa jostain pään perukoilta ranskankielen alkeita.

Lapissa satoi lunta ja vettä, mutta minua se ei estänyt nauttimasta. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni järven jäällä luistelemassa, retkiluistelemassa. Jii laski Aan kanssa pulkalla mäkeä. Minä, neiti tuleva Olm sekä Jii ajoimme gondolihissillä tunturin huipulle, treffasimme laskettelevat miehet ja joimme kuumat kaakaot. Kävimme ulkona syömässä, missä ihana tarjoilijanainen otti Jiin hoteisiinsa pääruoan ajaksi ja näin ollen saimme nauttia ruoasta ilman joka paikkaan yltäviä pieniä käsiä. Viimeisenä iltana kävimme katsomassa Martti Suosalon Luolamiehen ja nauroimme vatsamme kipeiksi.

Mökillä söimme, joimme, rentouduimme, saunoimme ja juttelimme. Naapuriin tosin muutti 'nuorisoporukka' torstaina ja kuuntelimme JUMPUTUSTA ensin puoleenyöhön saakka ja taas aamuyön. Aa lähti kolmen jälkeen pyytämään musiikkia hieman hiljemmalle. 'Kun te ootte tullut Leville, teijän täytyy vaan kestää. Emmä voi tälle nyt mitään' sammalsi hädin tuskin pystyssä pysyvä naapuri. 'No taidat voida laittaa sitä musiikkia vähän pienemmälle' Aa neuvoi.'Ai mutta niin voinkin' tyyppi mutisi ja lähti sisään. Hetken musiikki pysyikin hiljemmalla.

Kotikotona oli kummallista olla, sillä siellähän asuu talonmiehenä toimiva Aan Pikkuveli. Suurin osa huonekaluista on meidän, mutta silti siellä olo tuntuu muulta kuin kotona olemiselta. Monta ystävää ehdimme tavata, samoin kuin pakolliset Mummot ja Vaari. Ja taas jatkoimme syömistä.. Millään en olisi halunnut lähteä takaisin etelään, vaan muuttaa samantien takaisin kotikotiin. Melkein piti itkeä kun perjantai aamuna suljin oven.

Kesä oli saapunut tänne poissaollessamme. Kuulemma se saapui vasta perjantaina, muuten oli ollut sateista ja koleaa. Omenankukat ovat jo lakastuneet, narsissit nuupahtaneet ja tulppaanit loistavat koko komeudessaan. Varjossa lämpöä 20 plussaa, tuuli on lämmin eikä pitkiä hihoja tarvita. Aika mahtavaa. Ihan kamala ikävä ei enää takaisin sulavan lumen keskelle ole.




maanantai 5. huhtikuuta 2010

ähkyssä käymässä

Viikko Lapissa takana. Ihanaa, ihanaa lunta ja seuraa. Oli siis kamalan kivaa.

Nyt eteläisessä Suomessa, kotikotona.

Kummallisuuksia tullut eteen, mutta niistä paremmalla ajalla. Tulin vaan lukemaan sähköpostit ja kurkistamaan naamakirjaan. Oli sitten pakko tännekin käydä jättämässä jälki, elossa siis ollaan :)

Perjantaina matka jatkuu kotiin. Toivottavasti ette ole ähkyssä mämmistä ja pääsiäismunista (minä olen). Mukavaa viikkoa!