Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. kesäkuuta 2011

roomalaisista tähän päivään

Saimme viettää ihanan viikon Äidin sekä Serkun kanssa. Saimme kauan kaivatun sateen heti heidän tultuaan. Toki se sotki hieman suunnitelmia, sillä täällä sade on harvinaista herkkua eikä mitään/mikään ole otettu huomioon sateen sattuessa (esim katokset, räystäät, katukaivot...) Mutta sadetta tosiaan oli odotettu - viimeksi täällä satoi maaliskuussa ollessamme Amerikassa. Autojenpesukielto oli ilmassa ja maastopaloja syttymässä. 

Viikon aikana shoppailimme, vietimme Pimun kaksi-vuotisjuhlaa, söimme hyvin ja paljon, katselimme maisemia (he myös junan ikkunasta matkatessaan Ranskan halki) sekä nähtävyyksiä ja tietysti pistäydyimme Välimeren rannalla keräämässä kauniita kiviä ja simpukoita. Taisivat vieraat viihtyä myös Jiin hauskojen juttujen äärellä. (On se vaan ihme kuinka paljon muutamalla sanalla voi hauskuuttaa.)
Kun juna lähti, tuli Jiiltä itku - laukut olisi pitänyt saada takaisin meille :) 


Sateen tauottua hetkeksi kipaisimme katsomassa haikaroita. Pikkuhaikarat olivat vielä pesässä.


Nimes'in roomalainen areena. Yksi 'must see' nähtävyyksistä, jonka näkemistä olemme lykänneet näin pitkään :)

 Cafe au lait et croissant


Pont du Gard, roomalaisaikainen akvedukti (UNESCOn maailmanperintökohde). Meidän perhe oli siellä ehkä viidettä kertaa, mutta vasta nyt kävin katsomassa sillan tältäkin puolelta ja uittamassa varpaita.






Palasimme takaisin arkeen oikein romahduksella, sillä saimme kaikki kamalan räkätaudin kuumeen kera. Minä viimeisenä toipujana alan olla jaloillani, vain herätäkseni silmätulehdukseen. Jippijai. Onneksi sairastuminen hoitui kuitenkin pois alta, sillä torstaina suuntaamme Espanjaan.





keskiviikko 29. joulukuuta 2010

viimeisiä päiviä

Uskokaa tai älkää, mutta toinen matkalaukku on edelleen kateissa. Toinen laukku tuli maanantaina, toisesta ei siis tietoa, kellään. 
Olemme käyneet lentokentällä, jossa kukaan ei voi oikeen asialle mitään, sillä laukut olivat Lufthansan käsissä, eikä LF lennä meille. Olemme soittaneet (Appi on soittanut) sekä Pariisiin että Marseilleen (sillä jompaan kumpaan laukku tulisi toimittaa), mutta kun vihdoin alkoivat vastata puhelimeen, eivät osanneetkaan sanoa muuta kun 'soittakaa myöhemmin uudelleen'.

Aika alkaa käydä vähiin, sillä vieraiden paluu Suomeen koittaa maanantaina. Olemme luopuneet ajatuksesta saada laukkua tänne, mutta josko sitten edes kotiin, ettei vaan kokonaan kadoksiin. Ei muuten, mutta siellä oli kaikki minun lahjani ;)

Tämä vuosikin alkaa käydä vähiin. Emme meinaa viettää Uutta Vuotta mitenkään erikoisesti - teemme hyvää ruokaa (toistaiseksi blinejä ja marjajäädykettä sekä tietenkin shampanjaa) ja juttelemme mukavia. Raketteja täällä ei ammuta (jos ei sitten keskustassa), joten puoleenyöhön ei ole tarvista valvoa jos ei huvita. Ja ensimmäisen päivän aamuna Aa meneekin jo töihin. 


Lopuksi vielä muutama aattoiltainen kuva.




 Onnellista Uutta Vuotta kaikille!