muutto

Pakkaaminenhan muuttomiesten toimesta oli vähintäänkin huonoa. Rikkoontuvat esineet pantiin ilman fylliä ja rikkoontumattomat fyllin kanssa. Lappuja allekirjoitettiin ja meille vakuutettiin, että joku jostain joskus toimittaa meillekin oman kappaleen. Tänä päivänä ei sellaista ole näkynyt.

Jännityksellä siis odotimme laatikoiden saapumista Suomeen. Jo Englannissa ollessamme muuttofirmasta soitettiin ja oltiin toimittamassa tavaroita kotiimme sinä samana päivänä (vaikka ainakin kolmelle eri taholle oli ilmoitettu saapumispäivämme.)

Muuttokuorma siis saapui tiistaina (kun itse saavuimme sunnuntaina). Mitään paperia ei miehillä ollut mukanaan. Kenelläkään ei siis tietoa kuinka monta laatikkoa on mukana taikka pitäisi olla mukana. Minä sitten hain tyhjän paperin ja kynän ja muuttomiehet huutelivat numeroita. Tarkistimme että kaikki laatikot ensimmäisen ja viimeisen välillä ovat tulleet.

Tavaraa tuli. Jiin tyhjäksi raivattu uusi huone täyttyi. Laatikoita (johon mukaanluetaan kaksi pyörää) saapui yhteensä 103. 1-103 väliltä tuli kaikki muut, paitsi numeroa 14 tuli kaksi kappaletta eikä numeroa 102 ollenkaan. ?!? Asiaa tutkittuamme se ratkesi seuraavanlaisesti: muuttomiehiltä loppui valmiiksi tulostetut numerotarrat jonnekin kuudenkymmenen hujakoille, sen jälkeen he kirjoittivat kynällä numeroita laatikoihin. Koska he käyttivät myös meidän omia laatikoitamme, laittamatta niitä heidän laatikoittensa sisään (jonka suomalaiset muuttomiehet Ranskaan muutettaessa tekivät), oli joukossa yksi Suomesta muutettu toisen firman jo valmiiksi numeroitu laatikko. Numero oli 14. Sitä vanhaa, jo muutettua sarjaa. Laatikon väärälle puolelle (jossa muuten lukee englanniksi: olen väärinpäin, käännäthän minut ympäri) oli kirjoitettu uusi numero 102.

Joka ikinen tavara, kummallisella tuurilla, tuli ehjänä perille. Aan (kalliit) kaijuttimet olivat naarmuilla (vaikka ne pyydettiin erikseen pakkaamaan kunnolla) ja kolhuilla, tietokoneen näyttö oli naarmuilla jne. Yleensäkin tavarat oli vaan heitetty laatikkoon. Eikä siinä ollut järjenhiventä mukana. Mies, joka pakkasi yläkertaa, oli pyörinyt neljän eri tavaralähteen ympärillä (kirjahylly, vaatekaappi, kylpyhuoneen tavarat, tietokonetavarat) ja heitellyt summamutikassa kaikkea laatikoihin. Yhdestäkin laatikosta löytyi 'sulassa sovussa' sukkia, johtoja, kirjoja ja shampoota. Alias-peli oli sedällä hajonnut pakatessa. Setä oli laittanut kannen tyynesti kiinni ja kaikki (siis ihan kaikki, sillä laatikko oli tyhjä) kortit ja nappulat löytyi ryttyisinä muuttolaatikon pohjalta taikka tavaroiden väliin ruttaantuneina.

Rehellisesti, emme tienneet pitäisikö itkeä vai nauraa.

Suomalaisten tavarantuojien kanssa laskimme heidän olleen kahdeksansia koko ketjussa. Kun aina ostetaan palvelua alihankkijan alihankkijalta. Että ei kait sitä voi laatuakaan vaatia.

call center india

Sain vasta tietää, että yksi possuäideistä on kampaaja (yhdeltä ammatiltaan). Aika oli tälle aamulle ja ilman Jiitä. Lähdin ajoissa ajelemaan kaupungin pohjoispuolelle, noin puolen tunnin ajomatkan päähän. Kylä, jonka läpi olin menossa, oli suljettu läpiliikenteeltä tietöitten vuoksi. (Itseasiassa koko kylä on ollut enemmän ja vähemmän suljettuna koko täälläolo aikamme. Otin siis tietoisen 'riskin' yrittäessäni sitä kautta. Mutta kun se on vaan todella paljon nopeampi ja suorempi reitti...)

Matkalla kurkistin kukkaroon, joka ammotti tyhjyyttään. Oli siis mentävä automaatin kautta. Pysähdyin aika lähelle Kampaajan kotia, suuren marketin pihalla olevalle automaatille. Kortti sisään ja tunnusluvun näppäily. Code bon. Valitse summa. Paina vihreää. 'Automaatti ei ole käytössä, soita tähän numeroon'. Kortti oli sisällä eikä mikään nappi tehnyt mitään. 

Soitin Kampaajalle ja hän kertoi samaisen automaatin nielaisseen hänen(kin) korttinsa aiemmin viikolla. Lupasi apua heille päästyäni. 

Olen käynyt heillä kerran aiemmin. Sillä kerralla eksyin. Gps ei tunne (eikä googlemaps) osoitetta ja murphylakien mukaisesti myös tässä kylässä tehdään tietöitä, joita joutuu kiertoteillä kiertelemään. (Kiertotie on merkitty suurilla Deviation-kylteillä, muttei suinkaan jokaiseen risteykseen. Toisinaan siis kylteistä ei ole minkäänlaista apua vaan eksyttävät jopa enemmän.) Päädyin kiertämään ympyrää ja ajamaan kolmesti ulos kylästä. Luovutin ja soitin eksyneeni.

Kampaaja hyppäsi autoonsa ja haki minut. Kampaajan mies soitti automaatin antamaan numeroon. Puhelu ohjautui call centeriin Intiaan, jossa täti suostui vain kuolettamaan kortit. Kampaajan mies soitti pankkiin, josta Kampaajan kortti oli. He kertoivat seuraavaa: automaatti tyhjennetään (joskus?), kortti lähetetään Pariisiin  ja Pariisista omaan konttoriin. Konttorista sitten otetaan yhteyttä kun kortti on noudettavissa. Minkäännäköistä arviota puhelinpalvelu ei osannut sanoa aikataulusta.

Minäkin siis soitin Nordeaan, jossa käskettiin kuolettamaan kortti (todella hyvää asiakaspalvelua muuten), joten näin tein ja tilasin uuden. Uusi kortti kestää reilun viikon valmistua. Me olemme täällä neljä viikkoa. En ota riskiä ehtiikö kortti ennen minua. Odottakoot Suomessa.

kesäkuun sade

Täällä on satanut helmikuun jälkeen kahdesti. Aurinko on paistanut kaikkina muina päivinä. Toisina jopa liian kuumasti. 

Tänään on aurinko karannut kauas Suomeen ja jättänyt tilalle vesisateen ja kylmyyden (16 astetta). Juu, se on kylmä kun on ollut sukat jalassa viimeksi maaliskuussa lentokoneessa. 

Kuinkas näin sattuikaan kun juuri mainostin Äidille ja Serkulle (jotka junassa köröttelevät meille juuri nyt) aurinkoista säätä ja lämpimiä rantakelejä.



Sunnuntaina poljimme toisen hääpäivämme kunniaksi rannalle jäätelölle. Pidämme aina juomatauon puolenvälin tienoilla (matkaa 9,5km) hevostallin kohdalla. Kuten nytkin. Matkaa jatkaessamme, Jii sanoi ensimmäisen lauseensa: 'babai hors' ! 

Takatullessamme yhdessä risteyksessä oli isä kahden poikansa kanssa. Toinen poika oli tiensivussa, toinen keskellä tietä, ilmeisesti kaatui, ja siirtyi siitä tiensyrjään isän riepottamana. Isä huusi kurkku suorana, kirosi, heitti repun selästään ja alkoi läpsiä lasta poskille. En nähnyt mitä oli tapahtunut, mutta tuskin mitään niin vakavaa, että aihetta lyömiseen oli. 



Lopuksi. Aikamme patonkimaassa lähenee loppuaan. Tänään korkattiin kolmanneksi viimeinen kuukausi.

VF vai VO

Luin Hesarista päivänä eräänä, että Napapiirin sankarit -elokuvaa (Very cold trip) esitetää Ranskassa monen elokuvan verran. Kiireesti siis googlettamaan ja avot, näinhän se meidänkin (pikku)kaupungissa näkyi menevän. Ja mikä parasta VO-versiona. Siis niin ettei kukaan puhu mitään päälle, vaan ääni on originaali ja elokuvassa on tekstitys. Niinkun Suomessa kaikki elokuvat elokuvateattereissa, joitain 'lasten'elokuvia lukuunottamatta. 

Houkuttelin Irkun mukaani lauantaina, sillä tiedän hänen pitävän erikoisemmista(kin) elokuvista ja tiedän hänen olevan kiinnostunut suomenkielestä. 

Eväät matkaan (elokuvateattereissa on hävyttömän kalliit namit) ja Irkkua hakemaan. Ensimmäistä kertaa meidän ystävyytemme aikana, siis 1 1/5 vuoteen, olimme kahdestaan jossain. Nautimme jo pelkästään siitä. Elokuvateatterin ulkopuolella, esitteitä tavatessa hiki alkoi nousta pintaan. Kysymys lippuluukun tädille varmisti epäilyn. Tarjolla ainoastaan VF-versio. Juu, se ranskaksi päälle puhuttu. 

Harmitti keskimääräistä enemmän. 

Vaihdoimme teatteria ja menimme katsomaan Black swan'in VO-versiona. Ei siis mennyt hukkaan hyvä ystävä/sovittu elokuvakatselmus. (btw suosittelen)

Kuka yleensä haluaa nähdä mitään dubattuna? En tunne ketään. 
Käsi vaan pystyyn, jos olet dubattujen elokuvien ystävä!

Hemmetin patongit.

ruuhkassa ämpäripäiden kanssa

Possukerhopäivä. Paikka on vaihtunut vähän kauemmas, sanoisin muutaman kilometrin. Sinne meno ennen neljää sujui hyvin, mutta paluu heti viiden jälkeen tuntui aivan toivottomalta. 

Päätin olla tulematta kotiin suorinta tietä, sillä siellä tehdään kolmatta raitiovaunulinjaa ja tiet ovat tukossa ihan jokaiseen vuorokauden aikaan. Vaan olisi vissiin pitänyt.

Jonotin ensin suoralla tiellä kolmia liikennevaloja, mikä on ihan ymmärrettävää. Sitten odotin pääsyä liikenneympyrään, sen jälkeen sieltä pois. Jonotin kun kaksi kaistaa yhdistyy yhdeksi ja kun kiihdytyskaista loppuu ja pitää siirtyä moottoritielle. 

Moottoritie ei vedä, sillä sieltä ramppi suurelle moottoritielle (A9) vie ensin liikenneympyrään ja sitten vasta itse moottoritielle. Vähänkö teki mieli taas mennä vetämään lättyyn sitä liikennesuunnittelijaa, joka senkin helvetin on suunnitellut. Sillä kaikki kanssa-autoilijat halusivat A9:lle ja tukkivat tietenkin moottoritien, jota minä olin menossa suoraan. 


Ajoin vasemman puoleista kaistaa, jonon liikkuessa hiljalleen eteenpäin. Silmänräpäyksessä eteeni kiilasi oikealta pakettiauto takaovet avoinna ja ilman vilkkua. Auto ajoi edessäni noin kolme metriä ja kiiladi takaisin oikealle kaistalle, kaikkien muiden eteen. Sillä nyt taisi vaan olla enemmän kiire kun kenelläkään muulla.

Kieppasin bensa-aseman kautta, jonne en kumma kyllä joutunut jonottamaan. Sieltä, vahingosta viisastuneena, tulin kotiin naapurikylän läpi. Vahingosta viisastuneena siis, sillä toinen reitti kotiin osuu sille ratikka-rakennus-hässäkälle, jossa osa teistä on suljettuna. Ja aika monta kertaa olen ajatellut olevani liikkeellä eri aikaa muiden autoilijoiden kanssa. Vähän tämä naapurikylän reitti kiertää, mutta tietyömiehet ovat tehneet sinne ihan uuden asvaltin, joten mikäs siinä on ajellessa. 

Paitsi kun taakse osuu joku vatipää jolla on kiire ja suuri auto. Se yrittää väkisin tulla takakontista sisään, kun jarrutan sen verran etten aja edellä kääntyvän auton perään. Sitten kun 50-rajotus päättyy ja ajan uudella asvaltilla aika kovaa, jää vatipääkin kauas taakse. Uusi asvalttitie päättyy liikenneympyrään (kuinkas muuten) ja heti sen jälkeen on hidastetöyssy. Ne hidastetöyssyt täällä ovat oikeasti pysähtymisen arvoisia, ettei autosta jää pohja töyssyyn kiinni. Hidastan siis, enkä lähde töyssyltä tuhatta ja sataa, vaan normaalia taajama nopeutta. Mitä tekee vatipää? Vilkuttaa valoja ja soittaa torvea. Täh? Hetken ajattelin sen menevän ohi, mutta ei, mielummin vilkuttelee valoja ja kiroaa (luultavasti). Risteykseen tultaessa kääntyvät autot eivät ilmeisesti käänny tarpeeksi nopeasti, sillä taas töötti soi. Onhan se tietysti ihan yliarvostettua odottaa niitä suoraantulijoita, eikä kääntyä suoraan niiden kylkeen. Onneksi vatipääkin kääntyi takaani ja pääsin rauhassa kotiin.

Kun aina vaan ei pysty ymmärtämään.

ps. täällä tulee lunta, siis pohjoisempana Ranskassa, niin että ovat joutuneet sulkemaan lentoliikennettä Pariisissa (ja sen Eiffelin tornin). Pitäkää peukkuja, että pääsen kuitenkin perjantaina lentämään Ateenan sateisiin!

leikkipuistossa

Varoitus: sisältää rumia sanoja

Tämän viikkoinen possukerhon tapaaminen oli meidän kylällä, leikkipuistossa. Ja tokihan siellä oli muitakin lapsia sekä aikuisia meidän lisäksemme. Kaikki lapset leikkivät yhdessä ja erikseen, lainaillen toisten leluja.

Olimme kiipeilytelineen luona minä, Irkku sekä Cille + lapset, kun pieni ranskalainen tyttö kopautti päänsä kiipelytelineen kaiteeseen siellä ylhäällä. Irkku sattui seisomaan siinä vieressä ja lohdutti ja paijasi tyttöä sekä puhui hänelle ranskaksi. Äkkiä penkiltä nousi mummo-ikäinen nainen, syöksyi kiipeilytelineen luo ja työnsi Irkun hyvin kovakouraisesti tieltään ja nappasi itkevän lapsen syliinsä.

Cille käveli heidän perässään takaisin penkille ja pyysi tytöltä Visentin palloa takaisin ja tyttö sen Cillelle antoi. Irkku päivitteli, kuinka mummukka oli hänet törkännyt sivuun kun Cille tuli takaisin meidän luoksemme. Mummukka huusi Cillen perään: 'amerikkalaiset kuuluvat Amerikkaan, vitun huora'. Siinä vaiheessa Irkku hermostui ja marssi mummukan luo. He kävivät kovin kiivasta sanaharkkaa ja mummukka alkoi huutaa suureen ääneen: 'tuokin ystäväsi tuli ja nappasi pallon tytön kädestä ja nyt piiloutuu selkäsi taa.' Cille siis seisoi minun kanssani vähän syrjemmällä..

Ajatelkaa, me oltiin leikkipuistossa joka oli täynnä alle 5-vuotiaita vanhempineen ja mummukka käyttää tuollaista kieltä. Ja mistä hyvästä?

tiistai ajattelua

Ensiksi, meidän pilates-tunnit ovat jälleen alkaneet. Pidimme taukoa miltei koko elokuun. Ja on se vaan ihanaa!

Parasta on saada miltei yksityisopetusta, ja toisinaan ihan omassa kotona. Olen mennyt Bekin luo fillarilla (matkaa muutama kilometri) ja nautin siitä hetkestä kun tulen kotiin ja pääsen lämpimään suihkuun.

Meillekin on nimittäin tullut syksy. Öisin lämpötila tippuu jo reilusti alle kahdenkymmenen, toisina öinä jopa lähelle kymmentä. Ja pimeä saapuu aikaisemmin, nyt jo kahdeksalta saa sytytellä valoja. Päivisin kuitenkin on vielä lämmin ja ilman sukkia ja t-paidalla pärjää ihan hyvin. Jii tosin joutuu pitämään jo pitkiä hihoja ja lahkeita, sillä tuuli on aikamoinen.
Syksyn voi myös haistaa.

Ajelin tänään pitkin moottoritietä erään possukerholaisen luo. Ja taas kirosin mielessäni kaikki ranskalaiset autokoulunopettajat:
On kolmekaistainen tie, rekat eivät saa kulkea kuin oikeinta taikka keskimmäistä kaistaa. Tiellä edetään matelemalla, myös kaikista sisimmällä kaistalla, rekat vievät ne kaksi kaistaa jolla saavat olla. Etenemme matelemalla meidän liittymästä miltei seuraavaan liittymään, matkaltaan reilut viisi kilometriä. Pikkuautot haluavat uloimmalle kaistalle, sillä ovat kääntymässä pois seuraavasta liittymästä. Ja alkavat siis ryhmittäytyä kääntymään VIISI KILOMETRIÄ ennen liittymää. Siinä kohtaa, missä minä olisin ryhmittynyt (noin 500 metriä), oli AIVAN TYHJÄÄ. Ja ne rekathan tietysti joutuvat väistämään niitä ryhmittäytyjiä ja siksi tukkivat kaksi kaistaa.

Ja siihen päälle se mitä jo kerran yritin selittää.. Kun haluan moottoritieltä vasemmalle, käännyn ensin oikealle, ajan puoli kilometriä liikenneympyrään, jossa ajan täyden kierroksen ja lähden takaisin siihen suuntaan josta jo tulin. Näin päädyn moottoritien yli ja vasta sitten pääsen etenemään matkallani. Ja liikenneympyräänhän joutuu jonottamaan, varsinkin aamuruuhkan lopputohinassa, samoin liikenneympyrässä joutuu jonottamaan. Ja sitten on vielä tietyökin, että käytössä on vain yksi kaista.

No perille päästiin ja kivaa oli.

korjausta ja korjaamattomuutta

Meidän nettihän on ollut alusta saakka ihan farssia. Sen tuleminen, lähinnä toimittaminen, kesti iäisyyden (4kk) eikä se sen jälkeen ole toiminut moitteettomasti. Se pätkii vähän väliä ja saattaa olla pois päältä useita tunteja. Toisinaan auttaa laatikon virtajohdon irrottaminen ja uudelleen kiinnittäminen, toisinaan ei.

Internetyhteyttä pitkin meille tulee myös puhelinlinja sekä tv. Ja jos internetyhteys ei toimi, ei toimi puhelin eikä tv. Yritä nyt sitten katsoa tv:stä vaikka elokuvaa, kun näet sen pätkissä, tai et ollenkaan. Osittain tästä syystä emme katso paikallista televisiota.

Ostimme viime viikolla uudet puutarhakalusteet, vanhojen muovisten tilalle. Olimme luvanneet ne itsellemme 'palkinnoksi' kolmannesta vuodesta. Halusimme kalusteille kotiinkuljetuksen, sillä tuolit tulivat valmiiksi kasattuna, eivätkä mahtuneet Polomme takaluukkuun. Halusivat puhelinnumeromme, että voisivat soittaa ennen tuloaan lauantaina. Annoimme lankanumeron, sillä täkäläiset eivät osaa/viitsi/voi soittaa ulkomaisiin kännykkänumeroihin (ja täkäläinen liittymä on kalliimpi entä pitää suomalainen liittymä ja maksaa ulkomaanpuhelut).

Aa sai vihdoin soitettua Oranssin vikailmoitusnumeroon, siihen englanninkieliseen palveluun. Täytyyhän puhelin olla kunnossa että puutarhakalusteet tulevat. Korjaajamies saatiinkin viime torstaiksi. Hän tuli ja mittaili ja sääteli ja soitteli ja jutteli. Kaikki toimi moitteettomasti. Ja hän lähti. Perjantain ja lauantain, koko päivät, netti oli poikki. Tänään se oli useamman tunnin. Kiva kun kävit, korjaaja.

Mitä puutarhakaluihin tulee, ne tulivat eilen. En tiedä yrittikö tuoja soittaa ensin vaiko ei. Eikä sen väliä, pääasia kun tulivat.

muista aina liikenteessä..

..monta vaaraa ompi eessä. Varsinkin tässä maassa.

Sunnuntaina oltiin Vaelluskavereiden kanssa kolmin (miehet kotimiehinä) parin sadan kilometrin päässä Fontaine de Vauclusessa. Oli muuten mahtava paikka.
Lähdimme ajelemaan kotiinpäin, vähän matkaa ajeltua tuli risteys ja me stop-merkin takaa jatkoimme matkaamme suoraan. Pysähdyksissä odotin vapaata tietä ja näin vasemmalta tulevan auton vilkuttavan ja kääntyvän 'alta' pois. Kun sitten laitoin jalan kaasulle, se auto tulikin suoraan, kääntymättä. Onneksi kaikki ehtivät jarruttaa. Kun sitten auto ajoi ohitsemme, sillä olikin hätävilkut päällä. Mutta eihän niitä toisen puoleisia vilkkuja nää... Ja syy niille hätävilkuille oli seuraava; risteyksessä oli sattunut kolari aiemmin ja paikalla oli ambulanssi. Ilmeisesti tämä hätävilkuttaja siis koki olevansa myös hädässä..

Tulimme kotiin maisemareittiä ja pikkuisen kaupungin läpi. Kun tiet olivat mutkaiset ja tuntemattomat, ajoin aika hiljaa. Onneksi. Vastaan nimittäin ajoi kaksi autoa vastaantulijoitten eli meidän kaistalla, torvet tööttäillen ja nuoret miehet ikkunoista roikkuen. Ehdin taas jarruttaa. (Oli Marseille voittanut jonkun jalkapallokisan, siinä syy.)

Tänään ajoin Irkulle. Töyssyt täällä on todella korkeita, sillä ketään ei kiinnosta meneekö auto rikki vaiko eikö. Siis töyssyihin pitää ajaa todella hitaasti. Ennen Irkun taloa on töyssy, toinen noin 50 metriä ennen. Jarrutin siis ensimmäiseen töyssyyn, takanani tuleva auto puskurissa kiinni. Töyssyn kohdalla auto kiihdytti ja ohitti minut. Loipa vielä kunnon mulkaisun perääni kun kehtasin hidastaa hänen matkaansa.

Heitin Irkun naapurikylään ja jatkoin takaisin kotiin. Saavuin aika suureen liikenneympyrään, jossa erkanemiskaistasta (meidän navigaattori puhuu erkanemiskaistasta) peruutti auto. Oli ilmeisesti ajanut väärästä reijästä ulos. Silloinhan tietenkin saa peruuttaa liikenneympyrässä.

Sissos sentään.

pankkisekki

Auton ostoon tarvitaan pankkisekki, tavan sekki ei käy (tietenkään).

Rahat on siirretty suomalaiselta tililtä (Aan omalta) tänne tilille (Aan omalle). Ranskalainen webbipankki kertoo rahojen tulleen. Aamulla, suoraan yövuorosta, lähdemme kävellen oman ostarin pankkiin hakemaan sitä tarvittavaa paperinpalasta.

Jottei asia menisi liian helpoksi, sekkiä ei voida kirjoittaa oman kylämme pankissa, sillä se ei ole meidän kotikonttorimme. Siis emme ole avanneet tiliä siinä konttorissa eikä meidän henkilökohtainen pankkineuvojamme istu heidän huoneessaan. Kun virkailija soittaa henkilökohtaiselle pankkineuvojallemme kaupungin konttoriin, pankkineuvojamme on lomalla. Aa saa mukaansa jonkun sijaishenkilön nimen ja ohjeen mennä häntä tapaamaan, välittömästi.

Aa kävelee kanssamme takaisin kotiin ja ajaa autolla keskustaan. Vielä tunnin päästä ei miestä näy takaisin kotona. Soitan. Kaikki miltei hyvin, on pian kotona.

Aa tulee kotiin, pankkisekki taskussa.
Pankissa oli tapahtunut seuraavaa:
Sijaishenkilö: Kun täällä on tälläinen kansainvälinen siirto ja vielä suuri summa. Mistä se on tullut?
A: Omalta tililtäni Suomesta sen siirsin tänne omalle tililleni.
Sh: Mutta onko sinulla jotain paperia että se on sinun tilisi?
A: No ei kyllä ole.
Sh: No onko sinulla tilinumeroa.
Aa ottaa kynän ja kirjoittaa paperille tilinumeron.
Sh: Mutta että onko tämä varmasti sinun tilisi? Voisitko jotenkin todentaa sen siirron? Onko siitä paperia?
A: Ei siitä ole, mutta voihan sen printata. Voin näyttää sen sinulle netissä.
Pääsevät Pankin sivuille, mutta jostain syystä Sh:n koneella ei pääse webbipankkiin.
Sh kirjoittaa valkoiselle paperille Pankin konttorin osoitteen ja puhelinnumeron, jonka viereen Aan pitää kirjoittaa että on siirtänyt tililtään rahaa täkäläiselle tililleen.
Sh nousee ja hakee pankkisekin, mutta täyttääkin sen jotenkin väärin ja joutuu aloittamaan alusta ja lunttaamaan ohjeista. Lopulta Aa saa sekin ja poistuu hämmentyneenä. Ja mietti, olisiko aiheuttanut Sijaishenkilölle sydänkohtauksen, jos olisi kertonut mitä kaikkea suomalaisen webbipankin kautta voikaan tehdä (hakea lainaa etc).

Sekin hakeminen siis kesti miltei kolme tuntia, matkoineen. Nyt sekki viedään autokauppaan, josta joku lähtee erikseen vaihtamaan sen rahaksi, juurikin sinne samaiseen konttoriin. Kuinka kätevää voikaan olla tämä tapa toimia, verrattuna hmm.... vaikka laskuun ?!?

Että on Suomessa jotkut asiat, jos nyt ei paremmin niin ainakin helpommin tehty.

au pair saa paikan, oltava leivontataitoinen

Leivoin eilen possukerhoon korvapuusteja. Taikinaa tuli paljon, joten loppu taipui voisilmäpulliksi. Koska korvapuustit eivät koskaan näytä korvapuusteilta, en vaivautunut nipistelemään, vaan keikautin palan muffinssi-vuokaan. Ne näyttivät ihan tarjottavilta ja maistuivat hyviltä.
Tavan pullat taasen näyttivät paistamattomina hyviltä, uunista tullessa olivat halkeilleet ja mieleen tuli lähinnä sämpylä. Eivätkä ne silmä-kohtaa lukuunottamatta maistuneet miltään.

Tulisiko joku asian osaava opettamaan kädestä pitäen?

Tämän päivän on satanut niin paljon, että autotallin oven ali on tullut vettä ja kastellut pahvilaatikon. (Ei meidän laatikko, vaan saksalaisen M-E:n...) Tuuli on klonksuttanut kaihtimia ikkunoita vasten ja kaatanut muovisen terassituolin ja aurinkovarjon. (Yök muovituoleille, mutta eivät ole meidän, nekään.)

Sateen pitäessä taukoa lähdin Jiin kanssa pikkuiselle vaunukävelylle. Satuimme paikallisen yläasteen kohdalle juuri silloin, kun koulu päättyi. Voi sitä teinien määrää. Ja ilmeisesti tien tukkeena seisominen, avuttomuus, epäkohtelias käytös ja kiljunta on aivan universaalia teinikäytöstä, sillä minä jouduin puikkelehtimaan vaunujen kanssa ajotielle sekö teinimassan läpi, kukaan noteerannut vaikka pardonit vaan kajahteli ilmoille. Ziisus sentään!

Aa meni illaksi töihin. Jii on ollut kitisijä koko päivän. Minä sain aamupäivällä uuden tukan, mutta sade ja tuuli sotki kampauksen matkalla autolle. Ei paras päivä.

leppoisa maanantaikävely

Maanantaina päätin kävellä hypermarkettiin, matka ehkä kolme kilometriä. Sää hieno ja Jii nukkui. Tarvitsin paperisia muffinssivuokia, eikä oma lähikauppamme näin ollen auttanut. Aa oli töissä autolla, vaunut ei sovi bussiin, kävely siis ainoa vaihtoehto. Ja pidän kävelystä.

Ennen kesää olisin kulkenut joen rannassa piennarta pitkin kilometrin, ja siirtynyt sieltä asvaltoidulle pyörätielle. Kätevästi olisin alittanut vain yhden liikenneympyrän ja puikkinut suuren parkkipaikan läpi autojen seasta kauppaan.

Nyt siis toisin.

Joenranta on remontissa, sillä joki on vaarassa tulvia (siksi siitä onkin vedetty ylivuoto'putki' ja saatu aikaiseksi mm meidän vesi tekosaaremme ympärillä) ja rantaan rakennetaan polun sijasta oikea, asvaltoitu pyörätie. Hyvä. Paitsi että kiertotie on sitten todella kiertotie, se kiertää ainakin kilometrin. No pyörillehän se on tarkoitettu, joten ei kait se polkevia haittaa. Eikä kovasti minuakaan, aikaahan on. (Sitäpaitsi oikaisen ihan vähän yhden pihatien läpi, en siis pihan vain tien, ja niin tekee muutkin.)

Oikaisin siis taas maanantaina. Pääsin kiertotien alkuun ja lähdin auringosta nauttien kävelemään hiekkatietä pellon halki, kauemmas autotiestä. Hiekkatie vaihtui asvaltiksi ja matka eteni. Mutta siinä kohtaa missä kiertotie haarautuu (toinen haara kaupunkiin, toinen kaupoille), olikin liikennemerkki joka kertoi tien olevan poikki. Ja todisteena kaivureita keskellä tietä.

No minä voin hyvin mennä kaupunkiin päin ja kääntyä pyörätielle päästyäni kauppojen suuntaan, sinne siis.
Paitsi että pyörille tarkoitettu kiertotie pellon poikki oli aivan kuravellinä. Siis niin, ettei siinä voinut edes pyörällä päästä eteenpäin. Sinne ajoi juuri rekka kippaamaan hiekkaa, eikä sekään meinannut edetä kurassa. Että ei tullut mieleenkään lähteä kokeilemaan kuinka vaunut olisivat kulkeneet!

Eli vaihtoehtona oli kävellä takaisin hiekkatien alkuun ja jatkaa autotien 'piennarta'. Tuota autotien reunaa matka on huomattavasti lyhyempi, mutta hirveän paljon hankalampi.

Täällä ei todellakaan ole tarkoitus kävellä mistään mihinkään ikinä. Liikenneympyrässä mietin kuinka vaunujen kanssa ajaessa kuuluu toimia.. Päätin kuitenkin, kaikkien turvallisuuden vuoksi, pysyä pientareella, kuopista välittämättä. Jouduin tätä tietä huonekalukauppojen parkkipaikalle ja siitä kätevästi sille pyörätielle, jonne siis olisin päätynyt kahta ensimmäistä tietä kävelemällä. Yksi este vielä ennen pyörätietä: oja. Kävellen, ilman vaunuja siis, siitä oli mennyt moni, mutta emme me. Parkkipaikkaa siis väärään suuntaan pitkästi kävellen, ja sopivasta kohdasta ylitys.

Loppumatka kaupalle sujui sitten tietä myöden. Pyörätieltä hypermerketille tosin piti hetki kulkea ajokaistaa ja parkkipaikkaa, mutta niin täytyy ostoskärryjenkin kanssa tehdä.

Ja sama reitti takaisin kotiin. Aika paljon alkoi sieppaamaan tämän maan tapa remontoida, rakentaa, suunnitella ja merkitä. Mutta sekin ärtymys on jo tiessään.
Hypermerkettiin en kyllä kävele pitkään aikaan!