tiistai 10. marraskuuta 2009

keväällä viimeksi

Tuulee. Meteolaite (sellainen laite, jossa on kellon ja sisä-ja ulkolämpötilojen lisäksi kuva säätilasta) näyttää sadepilveä ja kuitenkin paistaa aurinko. No, eipä tuo ole ensi kertaa väärässä.

Eilen oli ensimmäinen ranskan tunti Jiin syntymän jälkeen. Itseasiassa viime kerrasta on vierähtänyt yli 7kk.
(Huhtikuussa oli paljon vierailijoita, toukokuussa lensin Suomeen (Aa ajoi muutamaa viikkoa myöhemmin autolla perässä), kesä-ja heinäkuu meni Suomessa. Elo-syys-ja lokakuussa oli taas vieraita, Aan yövuoroja ja me Jiin kanssa Suomessa.)
Ja seliseli. Mutta kuluipa aika nopeasti.

Eilen siis Ope tuli. Minua jännitti. Aletaanko heti tykittämään, vai saadaanko pehmeää laskua. Tunti (tunnit) meni kahvia juodessa ja kuulumisten vaihdossa. Ja nopeasti muistui mieleen, kuinka ihanan selvästi Ope puhuu, eikä anna periksi ennen kun olemme saaneet lauseen aikaiseksi. (Tosin keväällä Jiitä odottaessa, oksentaessa ja hataran kielipään omaavana, tuo Open ominaisuus ei aina ollut mieleen. Aika monet itkut joutui tihruttamaan mm. numeroiden kanssa.) Mutta eilen minä olin hyvä, Aakin sanoi niin. Jei!
Minäpäs olenkin harjoitellut Jiitä koskeviin kysymyksiin vastailua HYVIN ahkerasti. Jokaisella kauppa ym. reissulla joku, yleensä täti-ihminen, kysyy/sanoo jotain seuraavista:
-Oi vauva! (tähän vastaan hymyllä)
-Kuinka vanha hän on? (tulee opeteltua numerot perusteellisesti kun kuukauden hokee samaa numeroa!)
-Onpas hän pitkä! (on minustakin, nyökytellen)
-Miten ihana! Ja joukko muita positiivisia adjektiiveja, joita en ymmärrä... (kiitos, kiitos. Ja perään ylpeä hymy.)
-Mikä hänen nimensä on? (Jii, lausuttuna h y v i n hitaasti ja kertoen meidän olevan suomalaisia)

Sitten on tietysti tätejä, jotka haluavat työntää hymyilevälle ja juttelevalle Jiille tutin suuhun, yleensä postissa, sillä siellä Jiin kärryt ovat "yksikseen" selkäni takana. Täällä KAIKILLA lapsilla on tutti suussa; vaunuissa, pyöräillessä, juoksiessa, jutellessa... Ja ne on ihan isoja lapsia! (Harjaantuneella lapsien ikää arvioivilla silmilläni sanoisin viisi(5)-vuotiaita ja siitä alaspäin.)

Sitten kun joku alkaa enemmän jutustaa, on pakko punastuen myöntää, etten puhu ranskaa, mutta englantia kyllä. Ja nopeasti lisätä perään, että olen suomalainen. Tuskin sillä heille on merkitystä, mutta itselleni perustelen lisäyksen, "nyt ne huomaa että olen jo opetellut oman kieleni lisäksi englannin ja hieman ranskaa". Hyvin harva jatkaa keskustelua englanniksi. Ja jos jatkaa, he kertovat että Suomessa on niiiiin kylmä tai niiiiin hyvä koulujärjestelmä (pisa-jutuista taitavat puhua). Enpä juuri jaksa ko. asioita kommentoida sen kummemmin. Hyvää päivänjatkoa ja näkemiin siis. Ja sama niille ranskaa (pelkästään) puhuville.

Ja onneksi Ope tulee taas perjantaina.




4 kommenttia:

  1. todentotta, tuumasin pitkään ja perusteellisesti kun etsin varhempia kirjoituksiasi. eikähän niitä ollutkaan. kuvittelin silleen kun olet vilahdellut kommenttilootissa tämän tästä.

    no, tulinpa käymäseltään kesken "jouluraitin" valmistelun. enkä kerrokaan enempää, joudut tulemaan uudelleen liskolandiaan.

    VastaaPoista
  2. Jahans ja yksi mielenkiitoinen ulkomaanelävän blogi...Palataan!

    VastaaPoista
  3. MINÄkin tulin TIETYSTI tänne ja palaan satavarmasti!!! Kiva kun perustit itsellesi blogin, HYVÄ SINÄ!!! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Marika ja Stansta!

    Liskonainen, juu mä vähän vilahtelen toisinaan :) Ja toki tulen liskolandiaan uudelleen!

    VastaaPoista

Jätä toki jälki