postiterroria

Meidän postilaatikko on aika suuri kuutionmallinen tila, mutta itse reikä on kovin pikkuruinen. Silti sisältä löytyy toisinaan hyvinkin suuria lähetyksiä. Survotaanko ne vaan sinne? Siltä ne kieltämättä näyttävät. Mutta olen osunut laatikolle postisedän kanssa - 9 postiluukkua muodostavat yhden suuren oven, jonka postisetä avaa. Kätevää.

Viikko sitten lauantaina laatikkoon oli tullut paketti (kiitos vaan raaseporilaiselle!). Postisetä oli tainnut yrittää rutata sitä reiästä (ehkä jopa onnistunutkin), sillä pehmokuori (kuplamuovia sisäpuolella) oli halki joka puolelta. Paketissa oli kaksi lehteä (toisesta puuttui sivu, siitä tosin taidan syyttää miltei kaksivuotiasta kummityttöäni, en postia), mariannesulkaalevy (muruina), salmiakkisuklaalevy (palasina), pussi pikkupätkiksiä (osa lituskoina) sekä muovinen purulelukala (ehjä) Jiille.

Ilmeisesti laatikkomme ei ole vedenpitävä, sillä aina sateella (tai sateen jälkeen) posti on märkää.

Viime marraskuussa saimme Suomesta joulukalenterin. Joku oli sitäkin yrittänyt survoa, sillä osa luukuista oli auki. Samaan aikaan meitä muistettiin myös suurella paketilla. Sillä kertaa tosin postisetä ei jostain syystä yrittänytkään änkeä sitä luukusta sisään, vaan soitti ovikelloa ja toi sisään saakka. Paketista paljastui mustikka- ja vadelmakeittoja (siis lisää vesi), ruisleipää, jouluisia servettejä sekä joululahjapaketti. Joululahjapaketti helisi. Sisällä oli yksi todella kaunis punainen joulupallo ja kasa murusia.

Jos taas lähettää kirjeen mukana suklaapatukoita tms, ei voi olla varma ovatko kaikki tulleet perille, sillä kuoressa voi hyvinkin olla reikä.

Olin toukokuussa Suomessa kaksi viikkoa ilman Aata. Menin postiin ystäväni mukana ja lähetin extempore karkkipussin Aalle. Sellaisia uusia fasun karkkeja. Aa soitti ja kiitti karkista.
Minä: "Vain yksi karkkiko oli jäljellä pussista? Kuka niitä syö??"
Aa: "Yksi SUURI karkki"
Minä: "??"
Aa: "No se oli sulanut sellaiseksi yhdeksi suureksi karkiksi, haastavaa syödä..."

Äiti lähettää myös pari kertaa kuussa pehmokuoren, jossa on Naistenlehti. Puoli vuotta saatoin lähettää kuoren takaisin Äitille, sillä ne tulivat leimaamattomina. Siis sellaiset, joissa oli postimerkit päällä. Jossai vaiheessa Äiti alkoi laittaa kuoreen kaksi lehteä, jolloin postimerkkejä ei ollut tarpeeksi. Eikä niitä leimattu sittenkään. Kuoria käytössä oli neljä, kaikki monta kertaa avattuina ja suljettuina hyvin raihnaisen näköisinä. Kesällä sukunimeni muuttui, Äiti viivasi vanhan nimen yli ja kirjoitti uuden päälle. Vieläkin ne vaan kulkivat leimaamattomina.

Sitten yhtenä kertana kuori oli leimattu. Ja siitä lähtien kaikki kuoret ovat tulleet leimattuina.