lounaalla

Torstaina vietimme luonashetken äiti-porukalla. Jii nukkui vaunuissa kun kävelimme satamaan (10 minuutin kävely). Siellä odotti Irkku ja Pimu sekä B lastensa Liilan 4kk ja Finlin 3v kanssa. Valitsimme paikaksi leipomo/konditorian ja jäimme terassille. Jii heräsi. Lounaaksi saattoi valita salaatin, paninin tai sänwitsin ja juoman sekä jälkkäriksi yhden ison leivoksen tai kolme pientä (6,50 euroa koko setti).

Otin kylmäsavulohella täytetyn rieskan (joka on täällä nimeltään ruotsalainen leipä, vaikka jostain syystä se tässä paikassa olikin norjalainen leipä) ja TIETYSTI ne kolme pientä leivosta. Kuten otti B:kin. Yksi B:n leivoksista oli Finlille.

Kolmevuotiaan tapa syödä suklaaleivosta; Ota kämmenesi kokoinen suklainen leivos pois siitä pienestä paperista ja tartu leivokseen koko kouralla. Ihan sellainen miehekäs ote, jolloin leivoksesta tursuu hieman fyllinkiä sormien välistä. Nuolaise jokaista nurkkaa ja sormea. Työnnä (haukkaa) leivos suuhusi niin että se osuu samalla nenään (hajuaisti on tärkeä). Vaihda toiseen käteen ja pyyhi tyhjä, suklainen kätesi paitaan. Vuorottele käsiä kunnes leivos on syöty. Niin ja toki muistat ennen toimitusta laittaa valkoisen paidan yllesi.

Kun suklaaleivos oli Finlin toimesta syöty, hän halusi lisää. "Mutta tämä on äidin. Söit jo omasi." "Mutta kun mä tahdon!!!" Ja koska toista ei saanut, päätti "suukottaa" siskoansa käteen jättäen kunnon hampaan jäljet jälkeensä. No jäähypenkillehän siitä joutuu.

Tässä vaiheessa Jii oli tuskastunut vaunuissa eikä minulla tietenkään ollut mitään viihdykettä mukana. Onneksi oli Pimu ja Pimun makeimmat lelut. Sain keskittyä siis leivoksiini ja olla onnellinen, että Jiille kelpasi vielä joku muu kuin minun ruokani.

postiterroria

Meidän postilaatikko on aika suuri kuutionmallinen tila, mutta itse reikä on kovin pikkuruinen. Silti sisältä löytyy toisinaan hyvinkin suuria lähetyksiä. Survotaanko ne vaan sinne? Siltä ne kieltämättä näyttävät. Mutta olen osunut laatikolle postisedän kanssa - 9 postiluukkua muodostavat yhden suuren oven, jonka postisetä avaa. Kätevää.

Viikko sitten lauantaina laatikkoon oli tullut paketti (kiitos vaan raaseporilaiselle!). Postisetä oli tainnut yrittää rutata sitä reiästä (ehkä jopa onnistunutkin), sillä pehmokuori (kuplamuovia sisäpuolella) oli halki joka puolelta. Paketissa oli kaksi lehteä (toisesta puuttui sivu, siitä tosin taidan syyttää miltei kaksivuotiasta kummityttöäni, en postia), mariannesulkaalevy (muruina), salmiakkisuklaalevy (palasina), pussi pikkupätkiksiä (osa lituskoina) sekä muovinen purulelukala (ehjä) Jiille.

Ilmeisesti laatikkomme ei ole vedenpitävä, sillä aina sateella (tai sateen jälkeen) posti on märkää.

Viime marraskuussa saimme Suomesta joulukalenterin. Joku oli sitäkin yrittänyt survoa, sillä osa luukuista oli auki. Samaan aikaan meitä muistettiin myös suurella paketilla. Sillä kertaa tosin postisetä ei jostain syystä yrittänytkään änkeä sitä luukusta sisään, vaan soitti ovikelloa ja toi sisään saakka. Paketista paljastui mustikka- ja vadelmakeittoja (siis lisää vesi), ruisleipää, jouluisia servettejä sekä joululahjapaketti. Joululahjapaketti helisi. Sisällä oli yksi todella kaunis punainen joulupallo ja kasa murusia.

Jos taas lähettää kirjeen mukana suklaapatukoita tms, ei voi olla varma ovatko kaikki tulleet perille, sillä kuoressa voi hyvinkin olla reikä.

Olin toukokuussa Suomessa kaksi viikkoa ilman Aata. Menin postiin ystäväni mukana ja lähetin extempore karkkipussin Aalle. Sellaisia uusia fasun karkkeja. Aa soitti ja kiitti karkista.
Minä: "Vain yksi karkkiko oli jäljellä pussista? Kuka niitä syö??"
Aa: "Yksi SUURI karkki"
Minä: "??"
Aa: "No se oli sulanut sellaiseksi yhdeksi suureksi karkiksi, haastavaa syödä..."

Äiti lähettää myös pari kertaa kuussa pehmokuoren, jossa on Naistenlehti. Puoli vuotta saatoin lähettää kuoren takaisin Äitille, sillä ne tulivat leimaamattomina. Siis sellaiset, joissa oli postimerkit päällä. Jossai vaiheessa Äiti alkoi laittaa kuoreen kaksi lehteä, jolloin postimerkkejä ei ollut tarpeeksi. Eikä niitä leimattu sittenkään. Kuoria käytössä oli neljä, kaikki monta kertaa avattuina ja suljettuina hyvin raihnaisen näköisinä. Kesällä sukunimeni muuttui, Äiti viivasi vanhan nimen yli ja kirjoitti uuden päälle. Vieläkin ne vaan kulkivat leimaamattomina.

Sitten yhtenä kertana kuori oli leimattu. Ja siitä lähtien kaikki kuoret ovat tulleet leimattuina.

väsynyttä

Jos minulla olisi sellainen paita, missä lukee "äiti on vähän väsynyt", laittaisin sen tänään päälleni. Tosin kukaan ei ymmärtäisi mitä siinä lukee. Ja itse tiedän. Joten ehkä se ei olisikaan tarpeen. Mutta äiti on tänään väsynyt. Hyvin, hyvin harvoin, mutta tänään olen. Ja Jii vaan lirkutellen sirkuttaa.

Ilmasta ei oikein vielä pysty sanomaan mitään, liian aikainen aamu vielä. Pientä pilviharsoa nyt ja mahdollisesti aurinko voisi paistaa myöhemmin. +14 astetta, han tyyntä, mikään ruoho ei heilu. Ja meteolaite on samaa mieltä.

Lankapuhelin muuten toimii. Aa ei soittanut kenellekään, vaan päätti tehobuutata koko laatikon. Avot, sehän toimi niin. On se mahtavaa kun perheessä on melkein insinöörismies. (Tähän täytyy heti lisätä, ettei toivottavasti koskaan tule täyttä insinööriä, sillä sillon peukalot alkavat siirtyä kämmeniä kohden, joka ei ole suotavaa...) Eli nyt meille voi taas soittaa. Ainakin ne puhelinmyyjät, jippii.

Jaa, se on mentävä puuronkeittoon ja tehtävä jotain tuolle vinkuintiaanille (ei lirkuta enää, ei). Taitaa tulla pitkä päivä.

rengas

Koska pitkään hetkeen en ole raportoinut säästä... Tukka heiluu. Meteolaite näyttää auringonmolluskaa, samoin taivas. Ja asteita varjossa 16,5. Ihan jees marraskuuksi.

Olin lauantaina kävelyllä. Kävelin sinne sun tänne, päätarkoituksena pitää Jii unessa, mutta myös minä halusin raitista ilmaa. Kävelin ihan hissukseen sellaista "hiekka"tietä, jonka toisella puolella on puisto, toisella joutomaata ja nautin hiljaisuudesta. BUMDIGIDIGIDIGIBUMBUM!!! Ja huutoa päälle. ?? Puiston päässä on pieni skeittiramppisysteemi, ja ääni voimistui mitä lähemmäs ramppia pääsin. Siellä oli pienten poikien (ehkä 7-10v) potkulautakisat. Kourallinen poikia laski kilpaa ramppia alas ja hyppäsi esteen yli. Katsojia oli toinen kourallinen (varmaan kaikkien vanhemmat ja kolme pikkutyttöä fanittamassa), kuuluttaja, joka hihkui ja huusi "OUUUU" mikrofoniin jokaisen laskun jälkeen sekä palkintopöytä, jossa oli kolme kultaista pokaalia. Minä sain päänsäryn.

Löysin kuitenkin reissullani taas uusia kävelyreittejä ja kivoja taloja pikkukujineen. Rauhallista. Melkein jo kotona ihmettelin, kun vaunut kulkevat jotenkin hassusti. Juu-u, rengas puhki. Eikä kotona paikkausvehkeitä. Vein vaunut ja niissä olevan Jiin kotiin (Aa oli maalaushommissa eikä ilahtunut), nappasin lompakon ja lähdin supermarkettiin.

Virhe. Lauantaina kello neljä. No kyllä voin vähän kävellä parkkiksen reunalta, en tarvitse ruutua ihan oven edestä. Etsin vapaata ruutua (edes sieltä kauempaa) vartin. Kävelin aivan toiseen päähän suurta supermarkettia + löysin etsimäni 10 minuuttia. Kävelin kassajonoon ja jonotin. Jonotin miltei vartin. Yhden ostoksen kanssa. Kyllä vaan on kätevää kaivaa niitä yksi senttisiä tai kirjottaa shekkejä! Paikkasarjan ostoon (4,99e) kului yhteensä tunti. No, se oli sitä minun omaa aikaani...

Aa paikkasi illalla viimetteeksi renkaan, jotta sunnuntai päivällä olisi helpompaa kävellä Museolle syömään. (Se lapsenvahti palkkio perjantailta.)

Sunnuntain lounas oli hyvää (jotain lihaa, punakaalia ja mustaa riisiä (Camarguesta) sekä jälkkäriksi vadelma-, sitruuna-, kirsikka- ja omenatortuista palanen jokaiselle). Seura oli loistavaa. Eivätkä lapsetkaan juuri riidelleet. Pimu tosin tahtoi maistaa Jiin poskea, joten kurotus kädellä ja ongenkoukkumaisesti huulesta kiinni. Itkuhan siinä tuli. Mutta sen päälle oli hyvä halailla ja nuolla päätä ja käsiä. Melkein allekirjoitimme avioliittopaperit. Melkein, sillä emme päässeet Aan kanssa sopuun, millä eläimillä ottaisimme maksun vastaan.

Pimeän tultua aloimme tehdä lähtöä. Vaunuissa oli jotain outoa. Kas, rengas puhki. Onneksi paikkatarvikkeita oli kotona.

Ja illalla viimeiseksi Aa paikkasi renkaan.

vauvanhoitoa

Miten voi olla, että sen kerran kun minun pitää herätä aamulla, päättää Jii jatkaa uniaan? Yleensä linnunlaulajamme herää sirkuttamaan heti kuuden jälkeen ja jatkaa kunnes olemme varmasti hereillä ja valmiita osallistumaan. Tänäänkin lirkutus alkoi 06.17, mutta taintui maidolla. Aah, ja minä reippaana ylös vastaanottamaan samanikäistä neitokaista hoitoon.

Irkku siis tiputti Pimun meille ja lähti työkkäritreffeille OIKEANA päivänä. Jiikin alkoi taas huhuilla, hain alas leikkimään. Ystävällisesti suljin makuuhuoneen oven ja annoin Aan jäädä nukkumaan. Lapsukaiset leikkivät sulassa sovussa, toinen syöden madon etupäätä, toinen takapäätä. Minä ahkerana äitinä otin joulukorttitarpeet esiin ja aloin leikata joulukuusia. Kun yritin osallistua keskusteluun kiljahtelemalla (kuten toisetkin), minua tuijotettiin epäuskoisena. Vaihdoin siis joululauluihin.

Kun joululaulut eivät enää kelvanneet Pimulle, herätin Aan, pakkasin yhden lapsen kärryihin ja lähdin kävelemään. Toinen jäi korjaamaan helikopteria isänsä kanssa. Palasin leikkelemään muutaman joulukuusen, mutta.. Pimulle ei kelvannutkaan uni paikallaan olevissa vaunuissa, joten lenkkarit jalkaan ja uudelle lenkille. Mistä ne muuten erottaa että ollaan pihalla parkissa tai puistossa parkissa?? Puistossa kun sain istua paikalla ihan rauhassa.

No kiitokseksi tästä kovin rankasta aamupäivästä, saimme kutsun lounaalle sunnuntaina. Että kyllä se sen arvoista oli, raitis ilma!

kuvasia

Tässä nyt se patonkipenaali. Yleensä heitän patonkipussit pois (sillä niissä on majoneesia), mutta tämä oli pakko säilyttää. Majoneesittomat pussit toki säästän myöhempää käyttöä varten.



Meidän tiellä ei asu muita kuin me ja meidän naapurit. Tiemme päättyy meidän pihaan, tai yhtiön pihaan. Koko yhtiö on suurella tekosaarella, jolloinka jokaisen takapiha loppuu veteen. Ja toki tien kohdalla on portti; autoille suurempi ja ihmisille pienempi, sähköllä toimivat tietenkin. Kun portista astuu sisään (tai kurkkii aidan raoista) näkee tämän suuren oliivipuun. Jouluna sen oksalla roikkui joulupukki ja paljon valoja, nyt se on syysasussaan. Kesäkukkien tilalle tuli muutama hetki sitten talvisempia kukkia, orvokkeja :)

(Kun luin Stanstan blogista hänen pitävän orvokeista, tiesin, että tämä kuva on otettava ja laitettava näytille. Eli Ole hyvä Stansta, mikäli käyt täällä lueskelemassa.)

Takana vasemmalla muuten näkyy meidän tila-automme ja sen takana meidän asuntoa...



Keskellä yhtiömme pihaa on talo, jonka yläkerrassa Puutarhurimme asuu. Alakerrassa on kerhohuone (jossa on pingispöytä) sekä kuntosali. Talon "pihalla" on uima-allas. Se on kaksien aitojen takana ja se on maailman ehkä tylsin allas. (Aidat on joku lakijuttu.) Kuten näette, siellä ei saa tehdä mitään! Ja se on lukossa syyskuun lopulta kesäkuulle.

Näin kyllä aikuisten ihmisten hyppivän laidan yli ja lapsilla oli palloja ja patjoja. Joten uskalsin viedä vaunut aitojen väliselle osuudelle, että pääsin lenkin jälkeen uimaan ja Jii sai jatkaa uniaan.

Ennen altaaseen menoa muuten pitää mennä suihkun kautta. Tai ainakin ystävämme Moottoripyöräilijä sai tuimia katseita ja käskyn mennä suihkuun. En uskaltanut olla menemättä.




Tämä kuva on kaikille niille tiedoksi, joille väitin viime syksynä, että täällä on puissa vihreitä lehtiä... Mutta se johtui ainoastaan siitä, etten koko marraskuussa poistunut sohvalta muualle kun sänkyyn ja vessaan. Eli kyllä täälläkin on ruskanpoikasta. Kuvassa koristeomenapuita.




Tämä kun on tälläistä opettelua, siksi ulkoasukin muuttuu tai on muuttumatta. Vaihdoin juuri laskurin, se entinen kun rekisteröi minunkin liikkeeni. Josko tämä pelittäisi paremmin... Mutta vanhassa laskurissa oli 38 käyntiä. Eli ne niinkun pohjalla :)

lankapuhelin

Kuten aiemmin mainitsin, meidän puhelin ei toimi. Yritin soittaa eräänä päivänä Irkulle ja ihmettelin kun aina vaan oli linja varattuna. Aa yritti samana päivänä soittaa töistä kotiin; joku täti puhui jotain ranskaksi. Puhelin ei siis toimi.

Internetin tilaus oli ensimmäisiä hoidettavia asioita vuosi sitten marraskuussa. Aan työkaverit suosittelivat hyvää ja halpaa Vapaa-nimistä operaattoria ja sen tilasimme. "Teidän alueelle on kova tunku, joudutte odottamaan" sanottiin. Odotimme marras-, joulu- ja tammikuun kunnes lähetimme kirjallisen irtisanomisilmoituksen. Ja kävelimme supermarketin Oranssi- operaattorin luo.

Saimme mukaamme kaksi laatikkoa, sekä netti-että tv-laatikot. (Tv ja puhelin tulevat nettiä pitkin.) Ja netti-laatikkohan ei toiminut ennen asennusta, jonka tuli setä tekemään seuraavalla viikolla.

Ja kuinka ollakaan Oranssin kanssa kirjoitetun sopimuksen jälkeen kolahtaa postiluukusta paketti-ilmoitus ja postissa odottaa Vapaa operaattorin netti-laatikko. "Teillä on nyt toimiva internet." Palautamme laatikon ja jäämme odottamaan Oranssin asentajaa.

Asentaja setä tuli, mittaili mittarillaan töpseleitä, soitti jonnekin, mietti... "Kyllä tässä nyt joku vika taitaa olla. Täytyy vaan odotella." sanoi setä. "????" kysyin minä. "No näät tuon punaisen vilkkuvan valon? Kun se muuttuu vihreäksi, sitten yhteys toimii." Ja nimi paperiin, jotta asentaja oli käynyt ja saa rahansa. Sitten vaan tuijoteltiin.

Taisi kulua taas muutama viikko. Tällä välin olin käynyt kerran viikossa Mäkkärissä surffaamassa, joten kiitos vaan ilmaiselle langattomalle yhteydelle ja ystäville, jotka jaksoivat odottaa yhteydenottoja. Olimme lähdössä Aan kanssa kaupungille etsimään mielyttävää kahvilaa, jossa tarjolla olisi ilmainen yhteys, kun vilkaisin kengät jalassa boksia - valo oli lakannut vilkkumasta ja muuttunut vihreäksi! Loppuilta surffattiin.

Odotimme siis nettiä 3,5 kuukautta ja saimme niitä kaksin kappalein. Ja vaikka Vapaa-yhteys oli irtisanottu eikä sitä oltu koskaan käytetty (ja tilpehööritkin palautettu), muistivat he meitä 100 euron laskulla. Ei oltu maksamassa, mutta suoraveloittivat sen tililtä (ilman lupaa)... Pankkirutinat myöhempään kertaan...

Palatakseni toimimattomaan puhelimeen. Aa kävi eilen ilmoittamassa asiasta, paikanpäällä tietenkin.

"Meillä ei puhelin toimi, tyyttää vaan varattua kun yrittää soittaa jonnekin."
"Ai, soita numeroon 1234 ja tee vikailmoitus."
"Mutta kun ei ole sitä puhelinta, se ei toimi."
"Soita kännykästä."
"Kun ei ole kännykkää." (meillä on vain suomen kännykät, täällä se on niin järjettömän kallista...)
"No soita sitten puhelinkopista." hölmistynyt ilme
"Siis ettäkö sinä et voi tehdä mitään asialle?"
"Sinun täytyy soittaa numeroon 1234 ja tehdä vikailmoitus. Sitten voit tulla boksin kanssa tänne, JOS siinä on jotain vikaa."
"Vai niin, näkemiin."
Vapaapäivät ovat huomenna ohi, voi käyttää firman puhelinta joka toimii.

Niin ja tv:tä olemme katsoneet ehkä kolmesti. Kanavia on rapiat 200, joista kolme on englanninkielistä (ei vaan pysty katsomaan Frendejä dubattuna!). Ja tv-boksi kuumeni niin että koko tv-taso oli tulikuuma, tämä siis vaikkei laite ollut edes päällä. Se siis asustaa tätä nykyä sohvapöydän sisällä (arkkumallinen kapistus).

Että mistähän sitä taas maksetaan?

ruuhkassa

Pakolliset tuulitiedot - tukka heiluu ihan pikkiriikkisen. +16 astetta ja meteolaitteessa on eilinen aurinko pilvien takana. Edelleenkään taivaalla ei auringosta tietoakaan. Eikä siitä sinisestä taivaasta. Aa juuri pohti, onko koskaan ennen ollut harmaata näin monta päivää perätysten. On.

Irkulla oli eilen joku TärkeäTapaaminen, jonka ajaksi olin lupautunut lapsenvahdiksi, ja Aa oli lupautunut Jiin vahdiksi. Aa oli laittamassa ilmaa pyörääni, kun Irkku soitti. Ei tarvitsekaan lähteä. Hän oli Tapaamisestaan tunnin myöhässä, sillä oli seissyt ruuhkassa. Kun oli päässyt perille, kertoivat ilmoittaneensa hänelle väärän päivän. Että perjantaina sitten uudestaan. Ja tunti ruuhkassa takaisin kotiin.

Yllättävää vapaapäivää tuhlataksemme lähdimme uuteen Kauppakeskukseen. Suorin, tai ainakin nopein, reitti on moottoritien kautta. Ei ollut eilen. Moottoritien liittymä oli suljettu. Saattoi olla koko moottoritie siitä kohtaa, sillä jono seuraavaan risteykseen (joka aina on liikenneympyrä, okei myönnän, ehkä kaksi sadasta on ihan oikeita risteyksiä...) oli PITKÄ. Olisimme menneet tuosta ympyrästä kaupunkiin päin ja sieltä Kauppakeskukseen, mutta jono sinnekin oli aivan liian pitkä. (Irkku taisi seistä siinä jonossa...)

Käännyimme siis ympyrästä takaisin kotiin päin. Myös moottoritien länteenpäin menevä ramppi oli suljettuna. Jonossa rekkoja, pikkuautoja ja rekkoja. Setäpoliisi oli ohjeistamassa, mutta näytti vain pyörittelevän päätään. Emmekä nousseet kotikylään päinkään, sillä liuska oli tielle saakka tukossa; sielläkin tehdään tietöitä. Jatkoimme edelleen ajamista.

Rekkaa rekan perään oli silläkin reitillä. Se saattoi olla kiertotie moottoritien seuraavaan liittymään.Tai saattoi olla olematta. Tai muutkin yrittivät olla ovelia. Tai kaikki olivat joutuneet sinne vahingossa. Aata alkoi jo ahdistaa, mitä on Kauppakeskuksessa tai sinne menevillä teillä..

Ohitimme seuraavan moottoritien liittymän - kiinni. Kaksi espanjanjalaista rekkaa vilkuttivat, hiljensivät, olivat jo kääntymässä kun tajusivat, että keskellä tietä olikin kielletyn ajosuunnan merkki ja jäivät ihmettelemään. Miksi kiertoteitä ei ole merkitty mihinkään??!!


Kauppakeskukseen johtava tie oli tyhjä, samoin parkkihalli. Tosin me käytämme suuren Urheiluvälinekaupan parkkihallia, sillä se on maksuton, toisin kuin uuden Kauppakeskuksen parkkihalli. Ja shoppailu on ihan yhtä näppärää. Parkkihallissa hihitimme klommoisille autoille, sekä rekisterikilvelle, josta oli lähtenyt puolet numeroista irti. Naura liikenteessä päivä, selkeästi.

Nappasimme sandwichit kotiinviemisiksi. Minä otin ruotsalaisenleivän (rieskaa jonka välissä kylmäsavulohta) ja Aa perinteisen täytetyn patongin. Patonki oli penaalissa! Siis pienessä pussissa, joka suljettiin vetoketjulla. hihitystä.

Poikkesin vielä pikaisesti Urheiluvälinekauppaa vastapäätä sijatsevassa ruotsalaisessa mööpelikaupassa (neljä kirjainta, alkaa iillä) etsimässä pingviininmuotoista nokkamukia joululahjaksi (meillä on sellainen ja Irkku ihastui siihen kovasti...). Ei löytynyt.

Mutta löysin piparkakkutaikinaa!

Pakastekaupassa

Kun käännän päätäni oikealle ja katson terassin ikkunasta ulos, näen vastapäisen naapurin pensasaidan. Sen päällä näyttää kasvavan tukkaa (naapurin pihalla kasvava palmu). Tuo tukka on hyvä tuulimittari ja se näyttää taas heiluvan, joten tuulee.

Meteolaitteessa +16 astetta ja pilvien päällä näkyy aurinkoa. Taivaalla sen sijaan näkyy pilviä ilman aurinkoa. Ja jos oikein siristelee, saattaa nähdä aavistuksen sinistä. Tai ehkä sinertävän harmaata.

Perjantaina ei tullut Ope. Ei edes ilmottanut. (Ja sille epäilijälle tiedoksi, se Ope on ihan todellinen, katso vaikka "talo Ranskassa" ohjelman viimeinen jakso, siellä kuulemma Ope on syömässä kilpailijoiden kanssa...) Mietittiin Aan kanssa kuinka kauan kestää että on virallisesti vain myöhässä ja koska tuo myöhä muuttuu tulemattomuudeksi. Sovittiin sen olevan puoli tuntia. Minä hyppäsin autoon ja huristin kauppaan, Aa meni kävelylle Jiin kanssa, jotta kiukkuinen Jii olisi kävelyn jälkeen vähemmän kiukkuinen.

Kävin biokaupassa enkä ostanut yhtään heräteostosta, hyvä minä! Biokauppa sijaitsee sellaisessa "teollisuusalue" keskittymässä, jossa on monenmonta erilaista kauppaa, jokainen omassa talossaan. Alueella on lastenvaatekauppoja (mahtava varastomyymälä!!), lapsikauppoja (tiedättehän, kauppoja joiden seinässä on valtavan suuri lapsi), huonekalukauppoja jne.

Kyselin kerran possukerholaisilta (kerho, johon kuuluu englantia puhuvia äitejä ja lapsia, ja tietysti me :) pakastemustikoiden perään, sillä Jii
r a k a s t a a mustikkamössöä, eikä sitä saa täältä valmiina. Minut neuvottiin Pakastekauppaan. Eli kävin myös tutustumassa Pakastekauppaan.

Ooh, missä tämä kauppa oli viime vuonna kun oksensin ja olisin halunnut marjoja ??!!? Silloin löysin tavan supermarketista ei-pakastemarjoja vain pienenpienistä rasioista, jotka maksoivat liikaa; punaherukat 125g eli vähän 4,99e rasia eli paljon. Jäi siis tiskiin. Perjantaina siis ilostuin Pakastekaupasta niin, että osti paljon mustikoita Jiille ja minulle ja Aalle pitsat.

Kotona uuni päälle. Delegoin Aan laittamaan pitsat uuniin. Hetken päästä Aa tuli ihmeissään keittiöstä:
"Kummalle tää pitsa on missä on viikunoita?"
"Emmä mitään viikunapitsaa oo ostanut. Mulle se juustopitsa ja sulle se kinkkupitsa"
"Niin mä arvelinkin. No, tässä kinkkupitsassa on kinkkua, mozzarellaa JA VIIKUNOITA!"
"No eikä varmana oo"
"Ei sitten" ja näyttää pitsalaatikkoa, jonka kuvassa pitsassa on kinkkusuikaleita, jotain valkoista ja epämääräisiä epäilyttävästi viikunan näköisiä asioita
"Oho"
Kiltisti Aa söi pitsansa vaikka makuelämys olikin kovin eksoottinen. Eikä tarvitse enää ostaa pitsaa Pakastekaupasta. Ei tarvitse kuulemma enää ostaa pitsaa muualtakaan.

Niin ja jäi sitten lomallekin lähdettyä. Ollaan kotona. Kenelle oli yllätys? Seuraavalla lomalla sitten...

postin kautta lomalle

Taas tuulee. Mutta ehkä liian vähän, että se laskettaisi kolminaisuuteen. Meteolaitteessa on pilviä, ja niin on taivaallakin - sinistä kaistaletta ei näy missään. Aakin meni autolla töihin, jotta olisi katto pään päällä sateen sattuessa. Suomessa tälläisestä taivaasta sataisi varmasti, täällä tuskin. Lämpötilaksi meteolaite ilmoittaa +14,8 astetta, ilmankos tuli kävellessä kuuma.

Olin eilen kaupungilla kunnon ranskalaisnainen ja laitoin jalkaan korkokengät. (Oli muuten ihana eilinen päivä, kyllä ystäviä vaan tarvitaan!) Tuloksena neljä rakkulaa, molemmissa kantapäissä sekä pikkuvarpaissa. On siis parempi jatkossa olla suomalainen. Tai ostaa uudet kengät ;)

Uhmasin kuitenkin rakkoja ja lähdin lenkille. Jii piti saada nukkumaan ja paketti postiin. Posti sulkeutuu joka päivä 12-14 väliseksi ajaksi ja tokihan olisi pitänyt älytä, että 11.30 jokunen muukin haluaa hakea pakettejaan, lähettää jotain tai nostaa rahaa. Jiillä meni hermot vaunuissa (oli varmaan liikaa päälläkin, mutta nyt on kuitenkin marraskuu) kymmenen minuutin jälkeen ja jouduin ottamaan hänet syliini. Onneksi huutavaan lapseen suhtaudutaan empatioiden ja huutava lapsi rauhoittuu sylissä. Ja onneksi pääsin suomea puhuvalle virkailijalle (juu-u, hän osaa sanoa "huvaa paivaa, mita kuluuuu?" ja saman ruotsiksi sekä englantia minun tarpeikseni) ja lähdin postista hymyillen.

Kävelin kotiin leipomon kautta (patonki sekä rukiista tehty leipä), jonka ikkunan läpi Jii tuijotti minua ja muita asiakkaita. Sisällä on niin vähän tilaa, että jätän vaunut aina suosiolla ulkopuolelle ja saan kummallisia katseita. Otin vielä muutaman ylimäärä askeleen satamassa, sillä Jiin silmät olivat ja pysyivät avonaisina miltei kotiportille saakka.

Matkalla taas hohottelin itsekseni liikennekulttuurille. Auto parkissä hätävilkut päällä keskellä tietä liikenneympyrässä. No silloihan täytyy olla joku hätä. Autossa istui kuski, täti-ihminen, ja luki lehteä. Jepjep.

Aalla muuten alkaa tänään viiden päivän loma. Olemme yrittäneet miettiä minne mennä vai mennäkö minnekään. Moni on suositellut Barcelonaa, jonne on vain muutama sata kilometriä meiltä. Ehkä sinne. Toisaalta olisi mukava ajaa Atlantin rannallekin. Ja olla ihan vaan kotona. Vaikeita päätöksiä.

shoppailemaan

Ei tuule. Eikä tuullut eilenkään, vaikka niin luulin. Ilmeisesti tuulen kolminaisuus on tältä erää ohi. Täytynee laskea päivät seuraavalla kerralla. Kukaan ei muuten ole kertonut kauanko tuulettomuus kestää. Muistaisinkohan tutkia sitäkin?

Meteolaitteessa on aurinko ja pilviä. Tänään osui oikeaan.

Eilinen M-E:n vierailu meni mukavasti. Olimme käyneet päivällä kärrykävelyllä, pitkällä sellaisella, joten pannaria sai syödä luvan kanssa. Ostinpa mansikkahillon kaveriksi kermavaahtoakin, purkkisellaista. Olen kokeillut vatkata kermaa, mutta se jää aina liian lötköksi. No pannarin päällä tuolla ei olisi ollut merkitystä, joten taisin vain haluta kokeilla purkkia ja nauttia hienoista kermaruusuista...

Tänään on vuorossa kaupunkia. Ystäväni Irkku (irlantilainen, naimisissa sveitsiläisen Museonjohtajan kanssa ja he asuvat (Museolla) tässä lähellä) tulee hakemaan minut ja Jiin shoppailemaan.
Jei, minun ei tarvitse ajaa kamalan remonttityömaan läpi!
Jei, saan työntää taas OMIA rattaita!

Remonttityömaa; tänne rakennetaan kolmatta ratikkalinjaa (joo tulee meille saakka ja ei, ei ehditä nauttimaan siitä) ja työn alla tällä hetkellä tie meiltä kaupunkiin. Tie on kavennettu nelikaistaisesta kaksikaistaiseksi ja niin kapeaksi, että kaksi bussia ei mahdu rinnakkain, ellei toinen väistä pientareelle. Kaistat muuttuvat päivittäin, kun miehet siirtävät muovisia betoniporsaita, silti tiehen piirretyt viivat pysyvät paikoillaan... Vastaantulijat eivät välttämättä huomaa, että heidän kuuluisikin ajaa kuoppaisella hiekalla... Ja pimeällä kauhu triplaantuu, sillä katuvaloja ei ole. Ei ole myöskään mitään muita valoja (Suomessa on AINA vilkkuvalot tietyömaalla!), heijastimista nyt puhumattakaan. Nykyisin menen pidempää reittiä kaupunkiin, jos itse ajan.

Omat rattaat; Ostimme Suomesta rattaat, joihin kätevästi napsauttamalla kiinitetään autokippo (turvakaukalo). Rattaat on mahdottoman hyvät, näppärät ja pienet, Hyvä Ostos siis.
Rattaiden kahva meni rikki, lukitus ei pitänyt. Veimme ne paikalliseen lastentarvikeliikkeeseen, joka toimii ko. merkin jälleenmyyjänä. Lähettivät rattaat jonnekin Pariisin lähettyville (siis kauas) maahantuojalle ja lupasivat soittaa. Arvioitu aika 4 päivää - 2 viikkoa. (Aa oli irroittanut ylimääräiset osat, kuten ostoskorin sekä kipon adapterit rungosta, etteivät hukkuisi reissussa, viisas mies.) Saimme tilalle toiset rattaat, jotka olivat suuremmat, painavammat, epänäppärät sekä erimerkkiset, joten oma kippomme ei sopinut niihin kiinnitettäväksi. Saimme siis toisen kiponkin. Sekään ei ollut kovin hyvä (koska olimmehan jo parhaan itse ostaneet). Onneksi rattaat ja kippo mahtuivat takakonttiin, jossa ne kätevästi kulkivat mukana.
Ja kyllä, nukkuva lapsi herää, kun sen siirtää kokonaan toiseen kippoon!
Kolmen viikon kuluttua soittivat. Pakkasin autoon lainarattaat ja -kipon ja huristin riemuissani liikkeeseen. Myyjä, joka ei puhunut englantia, toi ison pahvilaatikon ja avasi sen minun nähteni. Laatikosta paljastui rattaiden runko ILMAN PYÖRIÄ. Wtf??? "Eikö pyörät ole teillä itsellä?" myyjä kysyi. No ei ole ei, en tiennyt että ne edes lähtevät irti! No elekielellä sitten taas että "soitellaan teille kun asia on selvitetty". Hmph.
Kuluu kolme viikkoa eikä kukaan soita kellekään. (Tosin myöhemmin selviää, ettei lankapuhelimemme ole toiminut herra ties kuinka pitkään aikaan...) Soitan Irkun apuun (Irkku puhuu ranskaa ihan ranskalaisittain) ja marssimme liikkeeseen meiningillä "emme lähde täältä ennen kun teette asialle jotain". Hyvin ystävällinen myyjä (liikkeessä on muuten aina eri myyjät töissä, kummallista) nyökyttelee, pahoittelee, tuo laatikon ja irrallisen pussin, jossa ON PYÖRÄT! Ja jotenkin kummasti laatikostakin löytyy rattaat ilman pyöriä. Kasaamme ne, laitamme pyörät paikoilleen ja teen huomion - näitä ei ole korjattu, nämä ovat kokonaan uudet! Ja hyppelen kepeästi kaupasta ulos.

Nyt siis kelpaa lähteä kaupungille huristelemaan omilla rattailla. Lämpötilakin näyttää tätä kirjoittaessani nousseen +8:sta +11 asteeseen. Meillä taitaa olla tänään kivaa!

Pyhäpäivän vieras

Meteolaitteessa sataa taas ja ulkona paistaa aurinko. Muttei tuule. Tuuli kyllä tulee, mutta varmasti vasta myöhemmin. Täällä kuulemma tuulee aina kolmittain, kolme, kuusi tai yhdeksän päivää kerralla. Mun mielestä tuulee aina.

Aan työkaveri, M-E Saksasta on täällä viikon opettamassa. Hänen perheensä muutti takaisin Saksaan viikko sitten. Olivat täällä samanlaisella komennuksella kuin mekin. He olisivat tahtoneet jäädä vielä vuodeksi, mutta kun "taloudellinen tilanne on mitä on" eivät saaneet jäädä. M-E:n vaimo ja kolme lasta muuttivat jo syyskuussa pois (ettei lasten tarvitse vaihtaa koulua kesken vuoden) ja M-E siis viikko sitten loppujen tavaroiden kanssa. (Ja osa tavaroista on silti vielä meidän autotallissa...) Ja jo nyt hänen täytyi tulla takaisin. Niin, ja hänen seuraava opetuksensa on viikon päästä. Siis viikko Saksassa, viikko Ranskassa, viikko Saksassa ja taas viikko Ranskassa. Onpas halpaa asuttaa toinen hotelliin ja maksaa vuokra-auto sekä päivärahat. Mutta se taloudellinen tilannehan on mitä on ?!
No, tänään M-E tulee meille syömään. Kivaa, vaihdetaan kuulumisia oikein piiitkästä aikaa ;)

Meillä on tänään täällä joku pyhä tms. ja ihmisillä on vapaapäivä. Miten se sitten eroaa tavallisesta keskiviikosta, sitä en tiedä. Keskiviikkohan on vapaa kouluista, joten moni vanhempi (kuten meidän henkilökohtainen pankkineuvojamme) on vapaalla keskiviikkoisin. (Kaupunkiin ei muuten kannata mennä keskellä viikkoa, tai tulee ahdistuneeksi.) Isoimmista ruokakaupoista on saanut jo viime viikolla aina kuitin kanssa alennuskupongin, joka on voimassa vain tänään 11.11. Jos ostat yli 50e saat 5e alennusta. Eli kaupatkaan ei ole kiinni, ainakaan nuo isot. Onkohan posti kuitenkin kiinni?(Pitäisi nimittäin lähettää paketti äidille..) Ja millä logiikalla mikäkin on kiinni ja auki?

keväällä viimeksi

Tuulee. Meteolaite (sellainen laite, jossa on kellon ja sisä-ja ulkolämpötilojen lisäksi kuva säätilasta) näyttää sadepilveä ja kuitenkin paistaa aurinko. No, eipä tuo ole ensi kertaa väärässä.

Eilen oli ensimmäinen ranskan tunti Jiin syntymän jälkeen. Itseasiassa viime kerrasta on vierähtänyt yli 7kk.
(Huhtikuussa oli paljon vierailijoita, toukokuussa lensin Suomeen (Aa ajoi muutamaa viikkoa myöhemmin autolla perässä), kesä-ja heinäkuu meni Suomessa. Elo-syys-ja lokakuussa oli taas vieraita, Aan yövuoroja ja me Jiin kanssa Suomessa.)
Ja seliseli. Mutta kuluipa aika nopeasti.

Eilen siis Ope tuli. Minua jännitti. Aletaanko heti tykittämään, vai saadaanko pehmeää laskua. Tunti (tunnit) meni kahvia juodessa ja kuulumisten vaihdossa. Ja nopeasti muistui mieleen, kuinka ihanan selvästi Ope puhuu, eikä anna periksi ennen kun olemme saaneet lauseen aikaiseksi. (Tosin keväällä Jiitä odottaessa, oksentaessa ja hataran kielipään omaavana, tuo Open ominaisuus ei aina ollut mieleen. Aika monet itkut joutui tihruttamaan mm. numeroiden kanssa.) Mutta eilen minä olin hyvä, Aakin sanoi niin. Jei!
Minäpäs olenkin harjoitellut Jiitä koskeviin kysymyksiin vastailua HYVIN ahkerasti. Jokaisella kauppa ym. reissulla joku, yleensä täti-ihminen, kysyy/sanoo jotain seuraavista:
-Oi vauva! (tähän vastaan hymyllä)
-Kuinka vanha hän on? (tulee opeteltua numerot perusteellisesti kun kuukauden hokee samaa numeroa!)
-Onpas hän pitkä! (on minustakin, nyökytellen)
-Miten ihana! Ja joukko muita positiivisia adjektiiveja, joita en ymmärrä... (kiitos, kiitos. Ja perään ylpeä hymy.)
-Mikä hänen nimensä on? (Jii, lausuttuna h y v i n hitaasti ja kertoen meidän olevan suomalaisia)

Sitten on tietysti tätejä, jotka haluavat työntää hymyilevälle ja juttelevalle Jiille tutin suuhun, yleensä postissa, sillä siellä Jiin kärryt ovat "yksikseen" selkäni takana. Täällä KAIKILLA lapsilla on tutti suussa; vaunuissa, pyöräillessä, juoksiessa, jutellessa... Ja ne on ihan isoja lapsia! (Harjaantuneella lapsien ikää arvioivilla silmilläni sanoisin viisi(5)-vuotiaita ja siitä alaspäin.)

Sitten kun joku alkaa enemmän jutustaa, on pakko punastuen myöntää, etten puhu ranskaa, mutta englantia kyllä. Ja nopeasti lisätä perään, että olen suomalainen. Tuskin sillä heille on merkitystä, mutta itselleni perustelen lisäyksen, "nyt ne huomaa että olen jo opetellut oman kieleni lisäksi englannin ja hieman ranskaa". Hyvin harva jatkaa keskustelua englanniksi. Ja jos jatkaa, he kertovat että Suomessa on niiiiin kylmä tai niiiiin hyvä koulujärjestelmä (pisa-jutuista taitavat puhua). Enpä juuri jaksa ko. asioita kommentoida sen kummemmin. Hyvää päivänjatkoa ja näkemiin siis. Ja sama niille ranskaa (pelkästään) puhuville.

Ja onneksi Ope tulee taas perjantaina.