torstai 5. toukokuuta 2011

naapurit

Sunnuntaina vappubrunssin jälkeen tapasimme iltalenkillä tanskalaiset naapurimme. 
Eilen postilaatikkoon oli tipahtanut viesti tapaamiltamme naapureilta. He kutsuivat meidät viikonloppuna kylään kahville/teelle/aperitiiville sekä juttelemaan.Tokihan me menemme!

Ranskassa on hyvin yleistä kyläillä juurikin aperitiivin merkeissä - jotain syötävää, ihan mitä tahansa mansikoista oliiveihin on silloin tarjolla juoman kera (viini). On soveliasta viipyä vain hetki, tunnin verran. 

Saas nähdä kuinka pohjoismaalaiset kyläilevät vain hetken. Ainakin irlantilais-sveitsiläisten kanssa tunti venyy aina useampaan.

ps. Irkku edelleen suurena. Museonjohtajan äiti on tullut Sveitsistä päivystämään, joten minä saan taas nukkua öisin :)

maanantai 2. toukokuuta 2011

haaste

Tiijjalta oli tullut kuvahaaste jo kauan sitten, mutta vasta nyt kävin sen noutamassa mukaani. Säännöt menevät näin:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.

2. Avaa neljäs kuva kansiossa ja julkaise se blogissasi.

3. Selitä kuva.

4. Haasta neljä blogia tekemään sama.

Minä kuitenkin hieman muovaan sääntöjä ja avaan neljännen Ranskan kansion. Hetki.
Kuva on otettu joulukuussa 2009 kävelyreissulta täältä Lattes'ista. Kuvan on ottanut Aa ja on ensimmäinen 'kuvasarjasta', jossa on kuvattu vasemmalla olevaa muuria tai siinä kasvavaa köynöstä.

Enpäs haastakaan ketään, kuka vaan saa tarttua tilaisuuteen, mutta ilmoittautua täytyy, jotta tiedän tulla teidänkin kuvia katselemaan!

ystäväni tuttavani

Vappupäivän brunssilla oli tarjolla simaa, munkkeja, suklaakakkua, karjalanpiirakoita, munavoita, poropiirakkaa, ruisleipää, juustosalaattia, perunasalaattia sekä liitulakuja. Koristeina ilmapalloja, serpenttiiniä sekä silkkipaperikukkaköynöksiä. Vieraina Irkku, Museonjohtaja ja Pimu sekä Cille ja Vinski. 

Iltakävelyllä tapasimme naapurimme, jotka esittäytyivät tanskalaisiksi. Juttelimme hetken niitänäitä. Rouva kyseli kesäsuunnitelmistamme ja kertoi heidän poikansa tulevan perheensä kanssa heinäkuussa. Pojan perheessä on vähän Jiitä nuorempi poika ja rouva pyysikin Jiitä leikkikaveriksi pienelle pojalle. No tokihan mennään. 

Tänään aamupäivällä munkille ja simalle poikkesi pilates-Liisa lastensa kanssa. Tyttö on viisi ja poika kolme. He viipyivät puolisen tuntia ja vaikka asuntomme ei näyttänytkään pyörremyrskyn pyyhkäisemältä (kuten vapun kolme kaksi vuotiaan jälkeen), oli kolmevuotias ehtinyt rikkoa ämpärin, pyöränpumpun sekä heittää tuhkakuppina toimineen olutpullon aidan yli veteen (josta sitä ei pois saa). Lisäksi ulkoleluja löytyi sisältä ja sisäleluja ulkoa. 

Irkku odottaa viimeisillään toista lasta. Minä olen hälytysvalmiudessa, sillä olen lupautunut Pimun hoitajaksi synnytyksen ajaksi. Eilen jo vähän varoiteltiin, mutta toistaiseksi on ollut hiljaista. Aa lähti iltavuoroon, joten niinköhän käy että saan hoidettavaksi illaksi kaksi lasta... 
(Esitin kyllä toiveen Irkulle syntymäpäivälahjasta, huomenna saisi vauva syntyä!)
 

torstai 28. huhtikuuta 2011

viikon varrelta

Niin se meni pääsiäinenkin. Nyt sitten odotellaan vappua. Vappupäiväksi kutsuimme Irkun sekä Cillen perheineen brunssille. Nyt keittiössä onkin riisipuuro valmiina karjalanpiirakoihin, autotallissa sima käymässä sekä munkkiöljy ostettuna. Eilen haettiin serpenttiiniä ja ilmapalloja, joten eiköhän niillä karnevaalitunnelmaan päästä :)

Viikossa on taas tapahtunut vaikka sun mitä, yhdestä sateisesta sisäpäivästä huolimatta: 


Rannalla tarkenee jo hyvin leikkiä. Vesi tosin on tottumattomalle avantouimarille(kin) vielä liian kylmää.



Possukerhon kanssa etsittiin pääsiäismunia keskiviikkona ennen pääsiäistä.


Sunnuntaina ajoimme muutaman kymmenen kilometrin päähän Sommiers'iin. Siellä oli keskiaikaismarkkinat kulkueineen.

 

Lelukaupan kuvastosta löytyi yllättävä peli. Pakkohan se oli ostaa. Kesällä (ehkä jo Jiin syntymäpäivänä) pidetään Mölkky-turnaus, jonka voittaja kyseisen pelin voittaa itselleen. Tosin peli siirtyy uudelle omistajalleen vasta elokuun lopussa :)

 

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

pääsiäistunnelmissa

Palmusunnuntaina saimme kutsun Museolle pääsiäismunien maalaukseen. Irkku oli pohjamaalannut ruskeat munat valkoisiksi (valkoisia ei löytynyt mistään) ja Museonjohtaja oli tuonut Museolta pienen pöydän pihalla, jonka ympärille Jii, Pimu, Finli ja Liila kerääntyivät täpinöissään. Finli isona poikana (3v) näytti pienille (2v) mallia. Kaikilla oli kivaa, maalia löytyi munien lisäksi vähän otsasta sekä pöydältä ja maalauseväinä söimme korvapuusteja ja rosé viiniä.




Tänään tapaamme possukerholaiset suuren suuressa puistossa. Ohjelmassa jo perinteinen (joka missattiin viime vuonna Suomenreissun takia) easter egg hunt. Lapset, ainakin isot, etsivät munia puistosta ja kun munat on löydetty, istumme filteille ja mutustamme suklaata. Kuullostaa aika kivalta. Ja ilmakin on suotuisa - asteita ripauksen vajaa 20 ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta (vähän tuulee, mutta sehän on vain vilvoittavaa).

lauantai 16. huhtikuuta 2011

marjat

Ostan aika usein pakastemarjoja, ihan jo siitäkin syystä, ettei tuoreita ole tarjolla. Mansikoita on mansikka-aikaan (nyt) eikä pakasteena ollenkaan. Mustikoita on mustikka-aikaan (toukokuussa), ja toisinaan muuloinkin. Mutta ne on niitä pensasmustikoita, joilla ei ole oikeiden mustikoiden kanssa muuta yhteistä kuin nimi. Vadelmia ja herukoita saa ympäri vuoden, sikakalliiseen hintaan. 

Pakastemarjoja siis. Mustikoita, vadelmia sekä toisinaan 'punaiset marjat' sekoitusta. Toisinaan käyn pakastekaupassa, toisinaan ostan ne 'oman' kaupan pakastealtaasta. Kuten viime viikollakin. Ihmetys oli melkoinen, kun käteeni osui tämä:






keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

raitapaitainen mies ja film noir

Nyt on koettu suomalainen elokuva ranskalaisessa elokuvateatterissa. Sehän oli vallan mielenkiintoista. (Kyseessä siis Paha perhe = Tout les chats sont gris)

Kävin tuntia ennen ostamassa lipun, kun satuin siihen aikaan kaupunkiin saapumaan. Tiskillä notkui raitapaitainen mies. Tarkistin lipunmyyjältä (ranskaksi) että elokuva on varmasti VO, siis ihan varmasti. Oli ja miltei hypin riemusta. Raitapaitainen mies ihmetteli riemuani, jolloin tietysti mainitsin olevani suomalainen. Siitä innostuneena raitapaitainen mies alkoi kertoa jostain toisesta suomalaisesta elokuvasta jonka oli nähnyt ja joka oli kamalan hyvä. Ei muistanut nimeä. Juu juu, nyökyttelin ja jatkoin matkaani.


Saavuttuani takaisin teatterille ja annettuani lipun lipuntarkastajalle, sama raitapaitainen mies nousi kanssani liukuportaita ja tuli samaan saliin. Naureskelimme kun olimme ainoat katsojat. Raitapaitainen mies arveli sen johtuvan elokuvan genrestä; film noir. Minä taasen alkuperä maasta. Salissa mies kertoi taas suomalaisesta elokuvasta jonka oli nähnyt, joka oli hirveän hyvä ja jonka nimeä ei muistanut. Menin eri riville istumaan. Saliin tuli vielä neljä muuta katsojaa.

Elokuvan jälkeen annoin raitapaitaisen miehen mennä ennenkun nousin lähteäkseni. Päästyäni takaisin teatterin aulaan, raitapaitainen mies seisoi ovella yhden naiskatsojan kanssa, selvästi osottaen minua. Kysyi sitten mitä pidin. Tjaa, ihan ok minusta. Raitapaitaisen miehen sekä naisen mielestä elokuva oli todella hyvä. Sitten raitapaitainen mies alkoi kertoa kolmatta kertaa toisesta suomalaisesta elokuvasta jonka oli nähnyt, joka oli älyttömän hyvä ja jonka nimeä ei muistanut. Minä nyökyttelin ja mietin miten lähteä. Ovi aukesi jälleen ja loput kolme katsojaa tulivat. Raitapaitainen mies kehui heillekin elokuvaa (siis juuri nähtyä) ja kertoi minun olevan suomalainen. Eräs naisista halusi kuulla, oliko elokuva mielestäni kovin realistinen ja suomalainen. Oli mielestäni, masentava, kuten moni muukin kanssasisarensa. Hymyilin taas kauniisti, toivotin hyvät illanjatkot ja lähdin kotiin. 

Luullakseni kukaan ei huomannut, etten ihan ymmärtänyt mitä he puhuivat :)