keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

raitapaitainen mies ja film noir

Nyt on koettu suomalainen elokuva ranskalaisessa elokuvateatterissa. Sehän oli vallan mielenkiintoista. (Kyseessä siis Paha perhe = Tout les chats sont gris)

Kävin tuntia ennen ostamassa lipun, kun satuin siihen aikaan kaupunkiin saapumaan. Tiskillä notkui raitapaitainen mies. Tarkistin lipunmyyjältä (ranskaksi) että elokuva on varmasti VO, siis ihan varmasti. Oli ja miltei hypin riemusta. Raitapaitainen mies ihmetteli riemuani, jolloin tietysti mainitsin olevani suomalainen. Siitä innostuneena raitapaitainen mies alkoi kertoa jostain toisesta suomalaisesta elokuvasta jonka oli nähnyt ja joka oli kamalan hyvä. Ei muistanut nimeä. Juu juu, nyökyttelin ja jatkoin matkaani.


Saavuttuani takaisin teatterille ja annettuani lipun lipuntarkastajalle, sama raitapaitainen mies nousi kanssani liukuportaita ja tuli samaan saliin. Naureskelimme kun olimme ainoat katsojat. Raitapaitainen mies arveli sen johtuvan elokuvan genrestä; film noir. Minä taasen alkuperä maasta. Salissa mies kertoi taas suomalaisesta elokuvasta jonka oli nähnyt, joka oli hirveän hyvä ja jonka nimeä ei muistanut. Menin eri riville istumaan. Saliin tuli vielä neljä muuta katsojaa.

Elokuvan jälkeen annoin raitapaitaisen miehen mennä ennenkun nousin lähteäkseni. Päästyäni takaisin teatterin aulaan, raitapaitainen mies seisoi ovella yhden naiskatsojan kanssa, selvästi osottaen minua. Kysyi sitten mitä pidin. Tjaa, ihan ok minusta. Raitapaitaisen miehen sekä naisen mielestä elokuva oli todella hyvä. Sitten raitapaitainen mies alkoi kertoa kolmatta kertaa toisesta suomalaisesta elokuvasta jonka oli nähnyt, joka oli älyttömän hyvä ja jonka nimeä ei muistanut. Minä nyökyttelin ja mietin miten lähteä. Ovi aukesi jälleen ja loput kolme katsojaa tulivat. Raitapaitainen mies kehui heillekin elokuvaa (siis juuri nähtyä) ja kertoi minun olevan suomalainen. Eräs naisista halusi kuulla, oliko elokuva mielestäni kovin realistinen ja suomalainen. Oli mielestäni, masentava, kuten moni muukin kanssasisarensa. Hymyilin taas kauniisti, toivotin hyvät illanjatkot ja lähdin kotiin. 

Luullakseni kukaan ei huomannut, etten ihan ymmärtänyt mitä he puhuivat :)

3 kommenttia:

  1. Ihana teksti, nauroin!! Todella osuva kuvaus tietynlaisista tilanteista, joihin täällä patonkimaassa välillä joutuu/pääsee. :D Bisous täältä Lyonin patongilta! :)

    VastaaPoista
  2. Joo, on ne ranskanleivät ennakkoluulosii, ku ei ollun sali täynnä... Perseen patonginpurijat!!

    VastaaPoista
  3. Ja hyvin onnistuu vaikuttamaan ranskantaitoisemmalta mitä onkaan :) Suukot takaisin Lyoniin, neiti Juustolle!

    Partapappa, sanopa se :) Vaan epäilen onko Suomessakaan salit täynnä ranskalaisen elokuvan tiimoilta..

    VastaaPoista

Jätä toki jälki