torstai 11. helmikuuta 2010

muurahaiskarhu ja muita eläimiä

Supertuuli. Puoli tuntia ulkona ja posket ihan punaset ja kylmät. Aika vilakkakin, +2astetta varjossa.

Eilen käytiin eläintarhassa possujen kanssa. Sinne pääsee ilmaiseksi sisään. Me tosin katsottiin vaan saukkoa ja apinoita ja lähdettiin Amazon-taloon sisälle (josta piti maksaa), näillä briteillä kun ei oikein ole aavistusta miten lapsia pitäisi pukea. Ajatelkaas nyt, sen verran oli eilenkin kylmä, että Jiillä oli toppapuku-vaatetus kun istui lapsenkantorinkassa, brittitenavat kulkivat kyllä toppatakeissa, mutta jalassa on ohuet 'pitkät kalsarit', ei hanskoja, joillain pipo. Ei ranskalaiset sen parempia ole, mutta niitä nyt ei meidän joukossa satu olemaan... Siksi siis menimme sisään.
Näimme krokotiilejä, sammakoita, käärmeitä, iguaaneja, joitain lintuja, lepakoita sekä muurahaiskarhun. Olipas muuten kummallisen näköinen otus.

Matkustimme Irkun kyydissä. Poikkesimme postissa kotimatkalla. Minä jäin lapsien vahdiksi autoon. Parkkipaikka ihan tukossa. Ja mukavat kanssaihmiset laittavat autojaan edellisten eteen JA taakse, siis kolmeen riviin. Täti yritti päästä sieltä keskeltä pois. No eihän se onnistu. Painoi tööttiä aikansa ja näytti hyvin, hyvin kettuuntuneelta. Kun lopulta takana olevaan autoon saapui kuski, täti näytti edelleen happamalta, muttei sanonut mitään. Minä olisin varmasti käynyt kurkkuun kiinni. Ihan harmitti jo tädin puolesta.

Pikkupossujen yksivuotiskutsuja satelee. Täytynee alkaa miettimään Jiin synttäreitä. Tänne meille en possuja tahdo; tilaa ei ole riittävästi ja kun tavarat ei ole meidän... Toukokuussahan on onneksi jo lämmin, josko mentäisi puistoon piknikille. Mutta jos kermakakku ei kestä lämpöä, mikä olisi suomalaista sen tilalle?




2 kommenttia:

  1. hei, hei, hei!
    mistäpäin espoota olet?

    vastaa vaikka sp:iin:
    jaana(kissanhäntä)wanamo(piste)fi,

    jollet tässä halua tarkemmin julkistaa.

    VastaaPoista
  2. Hih, laitan. Ne kun tietävät kenen tietää täytyy :)

    VastaaPoista

Jätä toki jälki