maanantai 7. joulukuuta 2009

cuculles

Lähdimme eilen ajelemaan kaupungin pohjoispuolelle. Aa tiesi, että jossain siellä on joulumarkkinat, joita oli hänelle kehuttu. Ei vaan muistanut paikan nimeä. Josko emme juuri niitä markkinoita sattuisi löytämään, menisimme muualle, sillä markkinoita kyllä lähiympäristössä näin joulun alla piisaa.

Ajelimme pitkin pieniä ja pienempiä teitä, päätyen ajamaan pikkuruisen Saint-Jean-de-Cuculles -kylän halki (sillä se kuulosti Aan mielestä tutulta). Jonkin sortin markkinat siellä(kin) oli ja itse asiassa juuri ne joihin olimme menossa!

Auto parkkiin pellolle (kuinkas muuten) ja vaatetta päälle. Cuculles sijaitsee rinteessä matkalla Pic-Saint-Loup -vuorelle (kuuluisa hyvistä viineistään), joten viimaa riitti. Onneksi älysin laittaa talvitakin (ensimmäistä kertaa) päälleni sekä ottaa Jiille villavaatetta mukaan.

Markkinoilla myytiin lähinnä pieniä nukkeja ja taloja. Sellaisia joilla rakentaa jouluksi seimi tai kokonainen kylä. Savesta käsin tehtyjä sekä maalattuja kaikki tyynni. Hienoja olivat, mutta sen verran hintavaa touhua, etten ostanut. Sillä sitähän olisi pitänyt ostaa kokonainen asetelma, kun ei ensi vuonna pääse lisääkään hakemaan. Tarjolla oli nukkien lisäksi erilaisia makkaroita, juustoja, leipää, leivonnaisia, pähkinöitä...

Rinteessä, parkkipaikan viereisellä pellolla, esitettiin joulunäytelmää. Näytelmässä oli kokonainen kylä seppineen (oikea tuli ja oikea seppä), viinitarhoineen (ehkä 9 viiniä), pyykkäreitä, kyläläisiä, lammaspaimenia, joilla oikeat lampaat olallaan. Maria ratsasti oikealla aasilla ja itämaan tietäjillä oli oikeat kamelit, siis KAMELIT. Niin, onhan meilläkin tiernapojat...

Illalla Aa viritti tietokoneen telkkariin, jotta Linnan juhlien katsominen olisi täydellistä. "Yhteysongelma. Yritä myöhemmin uudelleen." kertoi Areena. Onneksi on feisbuukki ja linnan juhlat-ryhmä, josta sain tiedon ruotsinkielisen Arenan toimivuudesta. Katsoin sitten viimeiset puoli tuntia ruotsinkielistä lähetystä, tosin kättelyt oli kauan sitten kätelty. PAH Ylelle!!

Tänä aamuna Aa ihanana miehenä laittoi eiliset kättelyt aamupalan ajaksi. Ja näin minunkin itsenäisyyspäiväni oli juhlittu.

(Kuvia markkinoista kunhan Jii nukkuu...)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki jälki