Sen sekä yleisen laiskuuden torjumiseksi lähdemme pariksi päiväksi ulkomaanlomalle. Ajamme 300 kilometrin päähän Barcelonaan.
Jack De Palma hoiti kunniakkaasti Joulupuun virkaa, vaikkei koristeita huolinutkaan.maanantai 28. joulukuuta 2009
lomalle
Joulu vaan ei tuntunut joululta, vaikka oli laatikot, kalat, porot, piparit, tortut ja halot, viinejä unohtamatta.
Sen sekä yleisen laiskuuden torjumiseksi lähdemme pariksi päiväksi ulkomaanlomalle. Ajamme 300 kilometrin päähän Barcelonaan.
Jack De Palma hoiti kunniakkaasti Joulupuun virkaa, vaikkei koristeita huolinutkaan.
Sen sekä yleisen laiskuuden torjumiseksi lähdemme pariksi päiväksi ulkomaanlomalle. Ajamme 300 kilometrin päähän Barcelonaan.
Jack De Palma hoiti kunniakkaasti Joulupuun virkaa, vaikkei koristeita huolinutkaan.
sunnuntai 27. joulukuuta 2009
katso ja näe
Ennen kuin muutimme tänne, tulimme käymään. Matkan nimi oli 'look and see' ja olimme viikon. Tarkoituksena oli saada asiat siihen kuntoon, että voimme tulla, että on paikka mihin tulla.
Oli lokakuun alku vuonna 2008. Asuimme keskustan hotellissa ja meillä oli auto käytössä. Autolla ajelimme muutamana päivänä katsastellen ympäristöä. Ja kaupungille kävelimme ainakin kauppaan. Päiväohjelmastamme vastasi alkuaan norjalainen, mummuikäinen Eva.
Evalla oli meille kymmenisen taloa/asuntoa näytillä. Mutta aloitimme pankista. Menimme keskustassa, aivan keskusaukion laidalla sijatsevaan pankkiin, missä Eva oli ennekin hoitanut tilejä ihmisille, joiden ei kuuluisi tiliä saada. Katsokaas kun täällä tilin voi avata vain niin että asuu jossain, eli että on sekä osoite että kaasulasku (joka muuten tarvitaan ihan jokaiseen asiaan todistamaan että täällä asutaan). Eikä meillä ollut osoitetta. Ja asuntoa ei voi vuokrata, jollei ole tiliä.
Tili siis avattiin ensin. Osoitteksemme laitettiin Aan työpaikan osoite, joka sitten vaihdettaisi oikeaksi, kunhan asunto saataisi. Täti, joka hoisi tilin avauksen, puhui hieman englantia ja hänestä tuli henkilökohtainen pankkineuvojamme.
Jokaiseen paperiin, sekä pankissa että vuokrasopimuksessa piti laittaa nurkkaan nimikirjaimet, että on lukenut jokaisen sivun. Ja loppuun, allekirjoituksen viereen, kirjoitettiin 'olen lukenut ja ymmärtänyt'. Heh, tai sitten en.
Ihan ensimmäinen ja ainoa asunto, jota kävimme katsomassa, oli hieno. Se oli myös ainoa, joka oli kokonaan kalustettu. Loput olivat taloja, omilla pihoillaan ja kaikki ilman MITÄÄN kalusteita. Ja kun sanon mitään, tarkoitan ettei siellä ollut mitään. Ei kodinkoneita eikä kaappeja. Keittiössä oli reikä kaasulle ja vedelle, vessassa pönttö ja kylpyhuoneessa amme ja lavuaari. Ja aina vessa eri huoneessa kuin kylpyhuone. (Tai vessa on kyllä pelkkä pönttö... Aina täytyy mennä käsien pesulle toiseen huoneeseen. Mikä ei ole suurimmalle osalle täkäläisistä ongelma, sillä he eivät pese käsiään vessasta tullessaan, kertoo empiirinen tutkimus)
Yhteen taloon olisi muuten kuulunutkin keittiö koneineen, hups melkein huijasin. Se oli kuitenkin kallis ja ei niin mielyttävässä paikassa, että olisimme olleet innoissamme.
Asuntoja käytiin katsomassa niin, että ajoimme Evan kyydissä kylän (missä talo sijaitsi) pikkuiseen välitysfirmaan (joka ostarilla on monta pientä). Siirryimme kaikki neljä (minä, Aa, Eva ja välittäjä) välittäjän autoon ja ajoimme talolle. Ja koska emme puhuneet ranskaa eivätkä välittäjät englantia, välittäjät eivät huomioineet meitä lainkaan, vaan keskustelivat Evan kanssa. Todella ärsyttävää!
Kaikki talot olivat 'vapailla markkinoilla', eli ei ollut varmaa että saisimme sen minkä haluaisimme. Päätimme yrittää ensimmäistä näkemäämme, sitä joka oli kokonaan kalustettu. Sitä oli jo joku muukin käynyt katsomassa ja päättänyt haluta sen. Tottahan toki. Onni oli kuitenkin meidän puolella (eikä meillä ollut lapsia tai lemmikkejä) ja pääsimme allekirjoittamaan vuokrasopimusta.
Eva myös lupasi hoitaa kaasu-ja sähkösopimuksen. Vakuutuksen kävi Aa hoitamassa yhdessä Evan kanssa. Minä voin pahoin. (Eli Jii ilmoitteli tulostaan...)
Oli lokakuun alku vuonna 2008. Asuimme keskustan hotellissa ja meillä oli auto käytössä. Autolla ajelimme muutamana päivänä katsastellen ympäristöä. Ja kaupungille kävelimme ainakin kauppaan. Päiväohjelmastamme vastasi alkuaan norjalainen, mummuikäinen Eva.
Evalla oli meille kymmenisen taloa/asuntoa näytillä. Mutta aloitimme pankista. Menimme keskustassa, aivan keskusaukion laidalla sijatsevaan pankkiin, missä Eva oli ennekin hoitanut tilejä ihmisille, joiden ei kuuluisi tiliä saada. Katsokaas kun täällä tilin voi avata vain niin että asuu jossain, eli että on sekä osoite että kaasulasku (joka muuten tarvitaan ihan jokaiseen asiaan todistamaan että täällä asutaan). Eikä meillä ollut osoitetta. Ja asuntoa ei voi vuokrata, jollei ole tiliä.
Tili siis avattiin ensin. Osoitteksemme laitettiin Aan työpaikan osoite, joka sitten vaihdettaisi oikeaksi, kunhan asunto saataisi. Täti, joka hoisi tilin avauksen, puhui hieman englantia ja hänestä tuli henkilökohtainen pankkineuvojamme.
Jokaiseen paperiin, sekä pankissa että vuokrasopimuksessa piti laittaa nurkkaan nimikirjaimet, että on lukenut jokaisen sivun. Ja loppuun, allekirjoituksen viereen, kirjoitettiin 'olen lukenut ja ymmärtänyt'. Heh, tai sitten en.
Ihan ensimmäinen ja ainoa asunto, jota kävimme katsomassa, oli hieno. Se oli myös ainoa, joka oli kokonaan kalustettu. Loput olivat taloja, omilla pihoillaan ja kaikki ilman MITÄÄN kalusteita. Ja kun sanon mitään, tarkoitan ettei siellä ollut mitään. Ei kodinkoneita eikä kaappeja. Keittiössä oli reikä kaasulle ja vedelle, vessassa pönttö ja kylpyhuoneessa amme ja lavuaari. Ja aina vessa eri huoneessa kuin kylpyhuone. (Tai vessa on kyllä pelkkä pönttö... Aina täytyy mennä käsien pesulle toiseen huoneeseen. Mikä ei ole suurimmalle osalle täkäläisistä ongelma, sillä he eivät pese käsiään vessasta tullessaan, kertoo empiirinen tutkimus)
Yhteen taloon olisi muuten kuulunutkin keittiö koneineen, hups melkein huijasin. Se oli kuitenkin kallis ja ei niin mielyttävässä paikassa, että olisimme olleet innoissamme.
Asuntoja käytiin katsomassa niin, että ajoimme Evan kyydissä kylän (missä talo sijaitsi) pikkuiseen välitysfirmaan (joka ostarilla on monta pientä). Siirryimme kaikki neljä (minä, Aa, Eva ja välittäjä) välittäjän autoon ja ajoimme talolle. Ja koska emme puhuneet ranskaa eivätkä välittäjät englantia, välittäjät eivät huomioineet meitä lainkaan, vaan keskustelivat Evan kanssa. Todella ärsyttävää!
Kaikki talot olivat 'vapailla markkinoilla', eli ei ollut varmaa että saisimme sen minkä haluaisimme. Päätimme yrittää ensimmäistä näkemäämme, sitä joka oli kokonaan kalustettu. Sitä oli jo joku muukin käynyt katsomassa ja päättänyt haluta sen. Tottahan toki. Onni oli kuitenkin meidän puolella (eikä meillä ollut lapsia tai lemmikkejä) ja pääsimme allekirjoittamaan vuokrasopimusta.
Eva myös lupasi hoitaa kaasu-ja sähkösopimuksen. Vakuutuksen kävi Aa hoitamassa yhdessä Evan kanssa. Minä voin pahoin. (Eli Jii ilmoitteli tulostaan...)
tiistai 22. joulukuuta 2009
joulusää
Ohhoh, oikein joulusää saatiin... Eilen tuuli niin että puut olivat ihan vaakatasossa. Ja satoi. Yhtään en mennyt suomalaisella sisulla ulos.
Paitsi juoksin kaupassa. En vielä jouluruokaostoksilla vaan hakemassa Jiille varasapuskaa kauppakeskuksen jättiläismarketista. Ajattelin mennessä etteihän siellä ketään ole kun sataa... ja kauppakeskus on ulkona, siis jokaiseen kauppaan mennään ulkoa. Ja kun ei ole kattoa, sataa. Yritin parkkeerata (en siis juossut sinne vaan siellä) autoa jättiläismarketin alle, kertoivat valotaulut kaikkien niisen kolmen hallin olevan suljettuina. Ei täynnä vaan suljettuna. Miksi?
Sain kuitenkin auton parkkiin toisaalle ja ostokset hoidettua. Ja oli siellä muuten ihmisiä, sateesta huolimatta. Mutta sekaan sopi yllättävän hyvin.
Vielä on huomenna vuorossa biokauppa (vihannekset) ja hypermarketti (muut ruokaostokset). Huoh sitä ihmismäärää, sillä siellä niitä ihmisiä taatusti on. Pitäisi olla suurempi pakastin tai jääkaappi tai ulkona pakkasta, että voisi (olisi voinut) tehdä ruokaa varastoon.
Asiasta majavaan. Teimme perjantaina Jiin kanssa kävelylenkin luonnonpuistossa, kävimme katsomassa flamingoja. Tien pientareella rouskutteli ruohoa kaksi suurta hamsteria (kuten Aa niitä kutsui), ihan muutaman metrin etäisyydellä meistä. Eikä niitä majavia (niitä ne oikeasti oli) yhtään vaivannut Jiin riemunkiljahdukset. Aika pitkään siinä seistiin ja katseltiin, ennen kun majavat lähtivät yhteistuumin tietä pitkin kävellen ja pulahtivat veteen.
Joulusäästä vielä. Tänään tuulee ihan pikkaisen. Ei sada, mutta maa on märkä. Ilma on suht lämmin, plus 12 astetta. Loppuviikko pitäisi olla samanmoinen. Nauttikaa te siis Suomessa LUMESTA meidänkin puolestamme.
Rauhallista Joulua!
Paitsi juoksin kaupassa. En vielä jouluruokaostoksilla vaan hakemassa Jiille varasapuskaa kauppakeskuksen jättiläismarketista. Ajattelin mennessä etteihän siellä ketään ole kun sataa... ja kauppakeskus on ulkona, siis jokaiseen kauppaan mennään ulkoa. Ja kun ei ole kattoa, sataa. Yritin parkkeerata (en siis juossut sinne vaan siellä) autoa jättiläismarketin alle, kertoivat valotaulut kaikkien niisen kolmen hallin olevan suljettuina. Ei täynnä vaan suljettuna. Miksi?
Sain kuitenkin auton parkkiin toisaalle ja ostokset hoidettua. Ja oli siellä muuten ihmisiä, sateesta huolimatta. Mutta sekaan sopi yllättävän hyvin.
Vielä on huomenna vuorossa biokauppa (vihannekset) ja hypermarketti (muut ruokaostokset). Huoh sitä ihmismäärää, sillä siellä niitä ihmisiä taatusti on. Pitäisi olla suurempi pakastin tai jääkaappi tai ulkona pakkasta, että voisi (olisi voinut) tehdä ruokaa varastoon.
Asiasta majavaan. Teimme perjantaina Jiin kanssa kävelylenkin luonnonpuistossa, kävimme katsomassa flamingoja. Tien pientareella rouskutteli ruohoa kaksi suurta hamsteria (kuten Aa niitä kutsui), ihan muutaman metrin etäisyydellä meistä. Eikä niitä majavia (niitä ne oikeasti oli) yhtään vaivannut Jiin riemunkiljahdukset. Aika pitkään siinä seistiin ja katseltiin, ennen kun majavat lähtivät yhteistuumin tietä pitkin kävellen ja pulahtivat veteen.
Joulusäästä vielä. Tänään tuulee ihan pikkaisen. Ei sada, mutta maa on märkä. Ilma on suht lämmin, plus 12 astetta. Loppuviikko pitäisi olla samanmoinen. Nauttikaa te siis Suomessa LUMESTA meidänkin puolestamme.
Rauhallista Joulua!
maanantai 21. joulukuuta 2009
seitsemän kuukautta sitten
Miltei koko raskausajan makasin sohvalla, olin väsynyt ja voin pahoin. Olin hyvin onnellinen päästessäni kotiin Suomeen toukokuun ensimmäisinä päivinä. Laskettuun aikaan oli viisi viikkoa, näin ihanat ystäväni, pääsin omaan sänkyyn ja äiti oli tehnyt saapumispäivänäni munkkeja (nam).
Aa saapui autolla kaksi viikkoa jälkeeni.
Minulla oli paljon tekemistä; pienten vaatteiden pesua, polttarit, häät, sukulaisten ja ystävien tapaamista... Tein valmiiksi kauppalistan (karjalanpiirakoita, irtokarkkeja) ja vietin pitkän aikaa hyllyjen välissä huokaillen. Ja olin aivan valmis muuttamaan takaisin Suomeen.
Liikuin ja tein kahdessa viikossa enemmän kuin monessa kuukaudessa Ranskassa. Närästi, jalat turposivat kaksi numeroa suuremmiksi, kolotti ja suuri vatsa oli tiellä, mutten juuri huomannut, sillä nautin niin.
Aa tuli kotiin maanantaina. Kolme viikkoa aikaa olla kahden; käydä maistraatissa sanomassa 'tahdon', juhlimassa ystävien häitä, syömässä ulkona, tutustumassa synnytyssairaalaan, kuuntelemassa vauvan kokoennuste (kun vatsa oli niin suuri)...
Keskiviikko ja lapsivedet alkoivat tihkua. Soitto neuvolaan.
'Onko supistellut? Onko se lapsivettä?'
'Mistä MINÄ tiedän mitä se on, märkää kuitenkin. Supistellut, en usko. Sellaista kuukautisjoulimista....' vastasin.
'No se ON supistelua. Lähde vaan sairaalaan.'
Sairaalaan kai pitäisi ottaa jotain mukaan, vauvalle, minulle. Joku kassi olisi ollut hyvä pakata valmiiksi. Aa ratkaisi oman ongelmansa nostamalla purkamattoman matkalaukkunsa autoon, minä vaeltelin ees taas ja yritin muistella jostain lukemaani listaa 'mitä mukaan sairaalaan'. Vakuutin Aan veljelle (talovahtimme) tulevamme illalla kotiin, sillä 'eihän se nyt voi syntyä, en mä ole valmis'.
Sairaalasta soitin äidilleni, että täällä ollaan ja pois tullaan vasta vauvan kanssa (näin sanoi kätilö kun kyselin kotiin menosta). 'Niin teillä on se tutustuminen tänään' äiti vastasi. Tutustuminen tosiaan. Kun tutustumisryhmä tuli, me olimme jo menossa synnytyssaliin.
Helatorstai aamuna kolmelta Jii syntyi.
Jäi ystävien häät juhlimatta. Jäi menemättä pienen ystävän 8-vuotissynttäreille. Olimme sairaalassa.
Maistraattiin menimme viikko syntymästä, kuten sovittu. Emmekä pitäneet juhlia, kuten sovittu.
Seitsemän viikkoa tapasimme ystäviä ja sukulaisia ja opettelimme olemaan perhe. Vietimme juhannuksen sukulaisissa (ollut tapana), tanssimme Aan serkun häitä ja lopulta pakkasimme auton täpötäyteen ja lähdimme ajelemaan halki Euroopan, kohti kotia. Olin täysin valmis muuttamaan takaisin Ranskaan.
Aa saapui autolla kaksi viikkoa jälkeeni.
Minulla oli paljon tekemistä; pienten vaatteiden pesua, polttarit, häät, sukulaisten ja ystävien tapaamista... Tein valmiiksi kauppalistan (karjalanpiirakoita, irtokarkkeja) ja vietin pitkän aikaa hyllyjen välissä huokaillen. Ja olin aivan valmis muuttamaan takaisin Suomeen.
Liikuin ja tein kahdessa viikossa enemmän kuin monessa kuukaudessa Ranskassa. Närästi, jalat turposivat kaksi numeroa suuremmiksi, kolotti ja suuri vatsa oli tiellä, mutten juuri huomannut, sillä nautin niin.
Aa tuli kotiin maanantaina. Kolme viikkoa aikaa olla kahden; käydä maistraatissa sanomassa 'tahdon', juhlimassa ystävien häitä, syömässä ulkona, tutustumassa synnytyssairaalaan, kuuntelemassa vauvan kokoennuste (kun vatsa oli niin suuri)...
Keskiviikko ja lapsivedet alkoivat tihkua. Soitto neuvolaan.
'Onko supistellut? Onko se lapsivettä?'
'Mistä MINÄ tiedän mitä se on, märkää kuitenkin. Supistellut, en usko. Sellaista kuukautisjoulimista....' vastasin.
'No se ON supistelua. Lähde vaan sairaalaan.'
Sairaalaan kai pitäisi ottaa jotain mukaan, vauvalle, minulle. Joku kassi olisi ollut hyvä pakata valmiiksi. Aa ratkaisi oman ongelmansa nostamalla purkamattoman matkalaukkunsa autoon, minä vaeltelin ees taas ja yritin muistella jostain lukemaani listaa 'mitä mukaan sairaalaan'. Vakuutin Aan veljelle (talovahtimme) tulevamme illalla kotiin, sillä 'eihän se nyt voi syntyä, en mä ole valmis'.
Sairaalasta soitin äidilleni, että täällä ollaan ja pois tullaan vasta vauvan kanssa (näin sanoi kätilö kun kyselin kotiin menosta). 'Niin teillä on se tutustuminen tänään' äiti vastasi. Tutustuminen tosiaan. Kun tutustumisryhmä tuli, me olimme jo menossa synnytyssaliin.
Helatorstai aamuna kolmelta Jii syntyi.
Jäi ystävien häät juhlimatta. Jäi menemättä pienen ystävän 8-vuotissynttäreille. Olimme sairaalassa.
Maistraattiin menimme viikko syntymästä, kuten sovittu. Emmekä pitäneet juhlia, kuten sovittu.
Seitsemän viikkoa tapasimme ystäviä ja sukulaisia ja opettelimme olemaan perhe. Vietimme juhannuksen sukulaisissa (ollut tapana), tanssimme Aan serkun häitä ja lopulta pakkasimme auton täpötäyteen ja lähdimme ajelemaan halki Euroopan, kohti kotia. Olin täysin valmis muuttamaan takaisin Ranskaan.
torstai 17. joulukuuta 2009
joulujuhlan jälkeen
Ajoin eilen 25 kilometrin päähän joulujuhliin. Ne pidettiin erään amerikkalaisen naisen kotona. Pienessä asunnossa, joka oli täynnä lapsia. Ei ne mitkään joulujuhlat minun mittapuuni mukaan ollut, mutta kaikilla oli mukavaa ja herkkuja riittämiin.
Jiillä oli vaarin lähettämä tonttulakki päässä; lapset olivat kummissaan ja aikuiset ihastuneita. Jiin mielestä kulkunen oli parasta koko päivänä...
Vein mukanani pipareita, jotka tein Ikean valmiista taikinasta. Olipa helppoa, nopeaa, eikä taikinakaan tarttunut pöytään kiinni. Mutta taikina oli aika hmm ei-niin-hyvää eikä valmiit piparitkaan erikoisia. Niitä kyllä kehuttiin, mutta mitäpä britit ja amerikkalaiset pipareista tietävät.
Oli muuten eka kerta kun tein valmistaikinasta pipareita. Enkä taida tehdä toista kertaa. Äiti lähetti piparimausteseoksen, teenpä siitä taikinan ja parempia (?) pipareita.
Juhlista lähdimme ajoissa kotiin, sillä pimeällä on kurja ajaa. Varsinkin maaseudun pikkiriikkisiä teitä, joilla mahtuu hädintuskin yksi auto ajamaan. Ja katuvalojahan täällä ei ole missään. Paitsi super.. anteeksi, hypermarkettejen pihoilla ja kaupungissa. Ja jostain kumman syystä myös meidän kylällä.
Jiillä oli ulkovaatteena äitiyspakkauksesta tullut toppahaalari ja toppatossut, ei hanskoja ja tonttulakki hattuna (ulkona kolme astetta plussaa).
'Tahdon myös tuollaisen ihanan ja paksun vaatteen', huokaisi eräs äiti. Muilla lapsilla toppatakki, pikkukengät, farkut, pipo eikä hanskoja. Nämä lapset leikkivät ulkona, Jii matkusti autossa. Miten ne muut tarkenee?!?
Kotiin tullessa oli oliivipuu kuitenkin jo saanut valonsa vilkkumaan ja pukkikin valaistunut.
Jiillä oli vaarin lähettämä tonttulakki päässä; lapset olivat kummissaan ja aikuiset ihastuneita. Jiin mielestä kulkunen oli parasta koko päivänä...
Vein mukanani pipareita, jotka tein Ikean valmiista taikinasta. Olipa helppoa, nopeaa, eikä taikinakaan tarttunut pöytään kiinni. Mutta taikina oli aika hmm ei-niin-hyvää eikä valmiit piparitkaan erikoisia. Niitä kyllä kehuttiin, mutta mitäpä britit ja amerikkalaiset pipareista tietävät.
Oli muuten eka kerta kun tein valmistaikinasta pipareita. Enkä taida tehdä toista kertaa. Äiti lähetti piparimausteseoksen, teenpä siitä taikinan ja parempia (?) pipareita.
Juhlista lähdimme ajoissa kotiin, sillä pimeällä on kurja ajaa. Varsinkin maaseudun pikkiriikkisiä teitä, joilla mahtuu hädintuskin yksi auto ajamaan. Ja katuvalojahan täällä ei ole missään. Paitsi super.. anteeksi, hypermarkettejen pihoilla ja kaupungissa. Ja jostain kumman syystä myös meidän kylällä.
Jiillä oli ulkovaatteena äitiyspakkauksesta tullut toppahaalari ja toppatossut, ei hanskoja ja tonttulakki hattuna (ulkona kolme astetta plussaa).
'Tahdon myös tuollaisen ihanan ja paksun vaatteen', huokaisi eräs äiti. Muilla lapsilla toppatakki, pikkukengät, farkut, pipo eikä hanskoja. Nämä lapset leikkivät ulkona, Jii matkusti autossa. Miten ne muut tarkenee?!?
Kotiin tullessa oli oliivipuu kuitenkin jo saanut valonsa vilkkumaan ja pukkikin valaistunut.
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
tonttu pakkasessa
Meillä on pakkasta! Aamulla istahdin vieras/pyykinkuivaushuoneen sängylle katselemaan vasta valjennutta päivää sekä availemaan silmiä; nurmikko oli kuurassa. Meteolaite näytti -1,5 astetta vielä yhdeksältä aamulla.
Kuurakuva on otettu syyskuussa 2008 vaellukselta Kolmenvaltakunnan rajalla (Ruotsissa oltiin tänä aamuna).
Meille on tipahdellut joulukortteja ja -paketteja viikon verran. Yhdessä paketissa oli Jiille tonttulakki. Se oli pakattu sellofaaniin ja päällä luki 'heti käyttöön', siksi se on avattu.
Otin Ikeasta ostamani piparitaikinan lämpimään, tänään leivotaan. Iltapäivällä on nimittäin tämän vuoden viimeinen possukerho ja joulujuhla. Jiille tonttulakki, punainen tähtipaita, harmaat sammarit sekä pussillinen pipareita, emmeköhän niin ole tervetulleita juhlimaan.
Olen neljän vuodenajan ihminen. Kun kesää on kestänyt tarpeeksi kauan, alan odottaa syksyä, värien muuttumista, lehtien putoamista ja sadetta. Ja sateen muuttumista lumeksi. Kun taas lunta ja pakkasta on ollut tarpeeksi, on ihana nähdä ruskeaa maata ja sieltä nousevia taimia. Kohti kesää ja lämpöä. (Surullista, ettei etelä Suomessa enää saa näin nauttia.) Joten todella kuuman kesän jälkeen olen odottanut syksyä tulevaksi. Jee, nyt on siis pakkasta!
Kuurakuva on otettu syyskuussa 2008 vaellukselta Kolmenvaltakunnan rajalla (Ruotsissa oltiin tänä aamuna).
Meille on tipahdellut joulukortteja ja -paketteja viikon verran. Yhdessä paketissa oli Jiille tonttulakki. Se oli pakattu sellofaaniin ja päällä luki 'heti käyttöön', siksi se on avattu.
Otin Ikeasta ostamani piparitaikinan lämpimään, tänään leivotaan. Iltapäivällä on nimittäin tämän vuoden viimeinen possukerho ja joulujuhla. Jiille tonttulakki, punainen tähtipaita, harmaat sammarit sekä pussillinen pipareita, emmeköhän niin ole tervetulleita juhlimaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)