lauantai 16. heinäkuuta 2011

luolasta rotkoon

Kun kuulin muutostamme Ranskaan, kävin heti kirjakaupassa tutkimassa valikoimaa. Päädyin ostamaan koko maan kattavan oppaan. Se on kulkenut mukana reissuissa (kun on muistettu ottaa) ja kohtuu paljon sitä olen kotonakin tutkinut. Moni kirjassa mainituista paikoista (ainakin tässä lähellä) on nähty, mutta jää moni näkemättäkin.

Kirjassa esitellään eripituisia ajeluita ja niistä löysinkin vinkin alkuviikon lomalle. Varasin hotellin kahdeksi yöksi kylästä nimeltä Mende, 200 kilometriä meiltä pohjoiseen. Maanantaina lähdimme matkaan.



Tiistaina teimme päivän ajelun Aven Armandin luolaan (löydetty 1897), josta palasimme takaisin hotellille Tarnin kanjonia pitkin (400-600m syvä, 53km pitkä). 




                                                   Gorges du Tarn



Tarn joki



                      Grotte du Aven Armand


Kotiin palasimme keskiviikkona pienen mutkan kautta. Kylässä nimeltä Laguiole valmistetaan kuuluisia taittoveitsiä, joiden historia ylettyy aina 1800 luvulle saakka. Kuulemma kaikilta Aan työkavereilta ko. veitsi löytyy ja hän halusikin upean, käsintehdyn veitsen itselleen muistoksi täällä viettämästään ajasta. Pikkuruinen kaupunki, jonne ajoimme tuhansien lehmien ohi, täynnä hienoja veitsiä. Emme olleet kauan, sillä sää oli kylmähkö - plus 14 ja vesisade.


Illalla katselimme Bastillen päivän ilotulituksia omalta takapihaltamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki jälki