tiistai 14. kesäkuuta 2011

roomalaisista tähän päivään

Saimme viettää ihanan viikon Äidin sekä Serkun kanssa. Saimme kauan kaivatun sateen heti heidän tultuaan. Toki se sotki hieman suunnitelmia, sillä täällä sade on harvinaista herkkua eikä mitään/mikään ole otettu huomioon sateen sattuessa (esim katokset, räystäät, katukaivot...) Mutta sadetta tosiaan oli odotettu - viimeksi täällä satoi maaliskuussa ollessamme Amerikassa. Autojenpesukielto oli ilmassa ja maastopaloja syttymässä. 

Viikon aikana shoppailimme, vietimme Pimun kaksi-vuotisjuhlaa, söimme hyvin ja paljon, katselimme maisemia (he myös junan ikkunasta matkatessaan Ranskan halki) sekä nähtävyyksiä ja tietysti pistäydyimme Välimeren rannalla keräämässä kauniita kiviä ja simpukoita. Taisivat vieraat viihtyä myös Jiin hauskojen juttujen äärellä. (On se vaan ihme kuinka paljon muutamalla sanalla voi hauskuuttaa.)
Kun juna lähti, tuli Jiiltä itku - laukut olisi pitänyt saada takaisin meille :) 


Sateen tauottua hetkeksi kipaisimme katsomassa haikaroita. Pikkuhaikarat olivat vielä pesässä.


Nimes'in roomalainen areena. Yksi 'must see' nähtävyyksistä, jonka näkemistä olemme lykänneet näin pitkään :)

 Cafe au lait et croissant


Pont du Gard, roomalaisaikainen akvedukti (UNESCOn maailmanperintökohde). Meidän perhe oli siellä ehkä viidettä kertaa, mutta vasta nyt kävin katsomassa sillan tältäkin puolelta ja uittamassa varpaita.






Palasimme takaisin arkeen oikein romahduksella, sillä saimme kaikki kamalan räkätaudin kuumeen kera. Minä viimeisenä toipujana alan olla jaloillani, vain herätäkseni silmätulehdukseen. Jippijai. Onneksi sairastuminen hoitui kuitenkin pois alta, sillä torstaina suuntaamme Espanjaan.





2 kommenttia:

  1. Ihanaa reissua teille! Toivottavasti paranette pian! Soitellaan kun kotiudutte. :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, paremmin jo voidaan. Viikonloppusoittotreffit?

    VastaaPoista

Jätä toki jälki