lauantai 2. huhtikuuta 2011

huhtikuuko jo?

Voi kamala, miten on tännekin kirjoittaminen jäänyt, anteeksi. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut eikä olla tehty. Ollaan vaan hypätty takaisin lomanjälkeiseen arkeen. Ollaan tavattu ystäviä ja nautittu keväästä ja sen suomasta lämmöstä.

Olen päässyt kahteenkin kertaan ihan itsekseni lounastamaan naisporukassa.
Viime sunnuntaina kun vietettiin kymmenen naisen voimin 'baby shower'ia kolmelle odottavalle naiselle. Ohjelmassa oli ruokaa ja nimien nostoa hatusta. Jotenkin kaikki arvasivat minun keksimäni nimet, kummallista ;)
Sekä torstaina, jolloin sain viettää ihanan keskipäivän kahden täällä tärkeimmiksi tulleiden ystävieni kanssa. 

Iltaisin mieleen hiipii muutto, matka Suomeen, juhlat, joita olen ajatellut vietettävän ennen lähtöä... Yleensä paluu takaisin kotiin. En haluaisi vielä ajatella elokuuta, vaan elää ja nauttia tästä viimeisestä keväästä ja kesästä. Ja samalla en haluaisi muuta tehdäkään kun miettiä tulevaa. 

Onneksi saamme vielä vieraita Suomesta, toisia jotka ovat olleet jo monesti (kuten Äiti ja Anoppi) sekä toisia, jotka tulevat tänne ensimmäistä kertaa (Serkku). Koska he varmasti nauttivat täällä olosta, pelkästään jo Jiin näkemisestä sekä auringosta, minäkin varmasti nautin heidän kanssaan. Siispä keskityn heidän tulonsa odottamiseen ensin. 

Tai aloitanpa siitä, että odotan aurinkoa tämän pilvisen päivän jälkeen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki jälki