perjantai 24. syyskuuta 2010

varas

Ihmiset oletetaan varkaiksi. 'Syytön kunnes toisin todistetaan', menee täällä 'syyllinen kunnes toisin todistetaan'.

- Suuren suuressa kenkäkaupassa seisoo ovella vartija. Hän joko antaa mennä kassin kanssa kauppaan sisään, taikka haluaa että kassi jätetään oven suuhun, kenen tahansa mukaan otettavaksi. Yleensä en menekään sisään kassin kanssa, mutta toisinaan käyn ensin viereisessä vaatekaupassa.. kuten eilen. Kun lähdin kenkäkaupasta (ostamatta mitään), vartija taputteli niin kovakouraisesti muovikassiani, että jos siellä olisi jotain rikkoutuvaa ollut, se olisi mennyt rikki. (Juurikin tuo kyseinen vartija on muutenkin todella välinpitämätön ja ylenkatseinen.)

- Kaupungissa ainakin muutamassa vaatekaupassa myyjä teippaa muovikassin suun kiinni.

- Suureen hypermarkettiin mennään sisään vartian ohi. Jos matkassa on jotain muuta kuin käsilaukku, vartija pakkaa sen jonkin muun muovipussin sisään ja kuumaliimaa pussinsuun kiinni. Myös jos mukana on muovipussi(-seja), jolloin kotiin saa muovipussin muovipussissa.

- Moottoritien varrella olevilla bensa-asemilla (ei kaikilla) pitää ensin mennä sisään asemalle ja maksaa etukäteen. Hankala siis tankata 'tankki täyteen'.

- Jokaisessa liikkeessä on vartija, jos ei omaa, niin naapurin kanssa yhteinen.

- Niin pientä ja mitätöntä tavaraa ei olekaan, mihin ei kannattaisi laittaa hälyytintä.

- Kun ostaa muovipussin (noin 3 senttiä) taikka kankaisen kauppakasiin (muutaman euron), leimattuaan sen koneelle, myyjä ottaa kuulakärkikynän ja sotkee ean-koodin ylitse viivoja, toisinaan kirjoittaa pussiin 'maksettu'.
(Hedelmäpussit ovat ilmaisia. Kun vein kauppaan kestohedelmäpussini, jouduin ikävien katseiden kohteeksi. Onneksi mitään sen kaltaista ei ollut myynnissä kaupassa... Voitte arvata, etten enää ota niitä mukaani.)




7 kommenttia:

  1. Kuulostaa osin ymmärrettävältä, mutta ahdistavalta silti. Kävin muuten aikoinaan Ranskassa suurimmassa hypermarketissa ikinä: 83 kassaa! Siellä oli myynnissä vihannekset ja sohvat sulassa sovussa. Ostin vaaleanpunaisen suihkun letkuineen. Oli käytössä liki 15 vuotta. :)

    VastaaPoista
  2. Vaaleanpunainen suihku?! Wau.

    Juu, mopot ja vihannekset sulassa sovussa. Laskempa huvikseni kassat kun seuraavan kerran kauppaan suuntaan...

    VastaaPoista
  3. Oho! Itse olen tainnut piipahdella niin pienissä ruokakaupoissa siellä etten ole moiseen valvontaan törmännyt...
    Tuolla edellisissä teksteissä luin tievorkostojutustasi ja muistelin kun oltiin Miekkosen kanssa autolla ja teltalla liikkeellä pohjoisessa Ranskassa ja kuinka vaikeaa oli löytää joku leitrintäalue kartan mukaan kun liikenneympyrästä saattoi lähteä kuusi eri tietä ja vain kahden kohdalla luki että minne se mahdollisesti vie :oD
    Olet nyt blogilistallani :o)

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa Mimosa! Juu, nuo liikenneympyrät on vallan mielenkiintoisia toisinaan: kylän keskusta taikka muut suunnat taikka kylän keskusta ja kaikki suunnat. Jepjep.

    VastaaPoista
  5. Eikö siellä ole säilytyskaappeja kuten suomessa johon laitetaan kassit ostosten ajaksi?

    VastaaPoista
  6. Anonyymi:joissain kaupoissa on, harvemmissa ei.

    VastaaPoista
  7. voi pyhä jysäys!!! huuuh!! kaikkea sitä...mut muistan hanneksen kertoneen samaa tarinaa ja on joutunut julman tarkastuksen kohteeksi!! ei pidä hänkään tästä puolesta ranskaa!

    VastaaPoista

Jätä toki jälki