maanantai 13. syyskuuta 2010

seitsemän minua

En ajatellut tekeväni yhtään meemiä taikka kyselyä taikka muuta sellaista, sillä blogi on perustettu kuulumiskanavaksi. Osittain myös siksi, etten ajatellut yhtään 'tunnustusta' saavani. Mutta yllätyksekseni minua odotti tälläinen:

sekä Stanstan että Aimon luona, niin pakkohan minun on vastata. Kaunis kiitos teille arvon leidit!

Jotta saan tämän plakaatin tässä pitää, täytyy minun k
ertoa seitsemän (7) asiaa itsestäni sekä jakaa tämä palkinto seitsemälle eteenpäin.

Ensin ne asiat:

1.Pidän kyselyistä. Innoissani vastaan kaikkiin kyselyihin ja arvontoihin. Olen jopa taloustutkimuksen postituslistalla ja jos jostain syystä (esim ikä, sukupuoli tms) en kelpaakaan juuri siihen kyselyyn, minua harmittaa vietävästi.

2. Tullessani takaisin Suomeen vaihto-oppilasvuoteni jälkeen (Ameriikasta), vannoin etten koskaan asuisi muussa maassa kuin Suomessa. Kannattaa siis miettiä mitä vannoo..

3. Niin pienestä kun muistan, olen halunnut olla lastentarhanopettaja. Nyt kun se olen, en olekaan enää varma haluanko olla.

4. Ensimmäisen yhdeksänkuukauden aikana, jonka täällä asuimme, en syönyt yhtään juustoa (paitsi edamia ja emmentalia) enkä yhtään suklaaleipää (pain au chocolat). Lähinnä siksi, että oksensin melkein koko ajan.

5. Mielestäni se, joka on keksinyt astiankuivauskaapin, ansaitsisi (olisi ansainnut) kunniaa ja mainetta.

6. Olen katsonut viimeiset viikot monta jaksoa ER:ää (teho-osasto) päivässä. Jään helposti koukkuun hyviin sarjoihin, kirjoihin, peleihin...

7. Luulen, ettei elämässäni ole koskaan ollut asiat niin hyvin ja järjestyksessä mitä ne ovat nyt. Olen siis aika onnellinen.

Uuh, ja sitten se vaikempi tehtävä.
Ja ihan näin omavaltaisesti päätän: koska kaikilla niillä, joiden blogeja seuraan, tämä taitaa jo olla niin, jos joku on jäänyt ilman, taikka jos haluaa tehdä tämän uudelleen, saa ottaa ja viedä mukanaan. Ilmoitathan kuitekin, että osaan tulla kurkistamaan, kiitos.




9 kommenttia:

  1. Kiitos haasteen vastaanottamisesta! Hyviä juttuja keksit. :) Onnellisuus on ihana asia eikä mikään itsestäänselvyys.

    VastaaPoista
  2. Kaipa tämä pitää mukaan ottaa, kun noin kauniisti käsk.. siis pyydät. :) Teksti tulee tosin paaaljon myöhemmin, kunhan on aikaa kirjoittaa. :)

    VastaaPoista
  3. Stansta: Ollos hyvä. Onnellisuus ei todella ole itsestäänselvää. Luulen, että yleensä onnellisuuden huomaa vasta jälkikäteen.

    M: No niin löytyihän joku jolle tuo kelpaa :) Ja kyllä täällä aikaa riittää, odottaa meinaan.

    VastaaPoista
  4. astiankuivauskaappipa onkin supisuomalainen keksintö. martat ne muistaakseni kehitti ja lanseerasi sen käyttöön.

    takuulla tulee patonkimaassa sitä ikävä.

    VastaaPoista
  5. Tuli mieleen, kun luin tuota kohtaa 3, että mun kaveri pyrki ja pääsi kolmannella yrittämällä 70-luvulla lastentarhaseminaariin. (sinne oli tosi vaikea päästä, siihen aikaan ainakin). Nyt hän tajusi yhtäkkiä, ettei ole koskaan viihtynyt työssään, on ollut 30 vuotta väärällä alalla. Niinpä hän haki opsikelemaan, pääsi ja sanoi itsensä irti päiväkodin johtajan työstä. Nyt hänestä tulee puistopuutarhuri :) Rohkea veto minusta yli viiskymppiseltä.

    VastaaPoista
  6. Patonkipää, hyviin sarjoihin koukkuunjääminen EI tarkoita ER:ää:)

    VastaaPoista
  7. liskonainen: niin, tiesin sen olevan suomalainen, sillä muualla maailmalla en ole kaappiin törmännyt. Kiitos siis martoille! (ja takuulla on sitä ikävä :D )

    Hanni: kyllä, rohkea on ystäväsi. Mutta puutarhurin homma ei niin kovasti pohjimmiltaan eroa lastenkasvatuksesta - taimiahan molemmat hoitavat ;)

    marsipaani: buahh, mielipidehän on kuin perse, jokaisella on omansa :P

    VastaaPoista
  8. tässähän ihan vallan oppii asioita...go martat! nii ja hillitön toi perse kommentti...ihan uus mulla ja ihan nauratti kotona ääneen :) taidan olla oikeesti pipi :)
    mut ihanaa, että on onnellista :) nauti ja ota kuvia ja hehku! oot sen ansainnu ja sen eteen hommia tehnykki!

    VastaaPoista
  9. ainiin!!! siis mä niin haluun lainata kaikki ertä teiltä ku tuutte takas! en edelleenkään kestä, ettei oo suomenkielisillä teksteillä errää! siis musta se on jotain todella absurdia! ja mulla on niin ikävä wyleä! yh!

    VastaaPoista

Jätä toki jälki