perjantai 7. tammikuuta 2011

joenpenkka

Ihan meidän vieressä(hän) menee joki. Kun muutimme tänne, joenvarsi oli pelkkä kinttupolku, jossa kuitenkin kulki paljon pyöräilijöitä, juoksijoita, kävelijöitä ja koiranulkoiluttajia. Me emme kulkeneet joenvartta paljon (emme kulkeneet paljon missään, kiitos sen ainaisen huononolon).
Silloin kun Raaseporilainen oli täällä Nelssonin kanssa (tammikuussa 2009 3viikkoa), kuljimme penkkaa rattaiden kanssa kauppaan. (Sillon vielä sieltä suunnasta pääsi kävellen Carrefouriin sekä Kultaisiin Kaariin nettiin, nyt kävelytie sinne on purettu ja tilalla on työmaa.) Kuljimme penkalla, vaikka jalat juuttuivat mutaan kiinni ja rattaiden pyörät kasvoivat kurasta moninkertaisiksi kooltaan ja työnnettävyydeltään. Silloin päätin, että Jiille (joka siis oli vielä silloin vatsassa) hommataan isopyöräiset vaunut. 

Ostimme isopyöräiset vaunut ja palasimme muutaman kuukauden Suomenlomalta takaisin tänne. Innosta paukkuen lähdimme joenpenkalle kävelemään. Mutta, se oli suljettu kanaverkkoaidalla! Tavasimme suurta lappua ja totesimme sen olevan remontissa pitkälle seuraavaan vuoteen. 

Nyt joenvarsi on ollut avoinna jo pitkään, reilusti viime kesästä. Se on muuttunut kevyenliikenteen väyläksi ja kulkijoita siellä on paljon, paljon enemmän kuin ennen. Nyt kaupungista pääsee rannalle joenvartta, asvalttitietä pitkin. Ja nyt mekin käytämme sitä melkein päivittäin.
 
Tänäänkin lähdimme penkalle kävelemään. Kaupunkiin päin mentäessä on jossain välissä käännyttävä ympäri ja tultava samaa tietä takaisin, sillä kuten sanottu, entisen pyörätien on vienyt rakennustyömaa. Ja vaikka penkka onkin asvaltoitu, on sen reunoilla vielä 'nurmikkoa' eli rikkaruohoja. Ja koska on satanut pari viimeistä päivää, maa on märkä ja TODELLA savinen. (Ajattele savea, josta koulussa tehtiin keramiikkatöitä ja lisää siihen niin paljon vettä, että vesi valuu pitkin käsiä ottaessasi savipallon käteen, sellaista siis.) Ja koska Jii halusi kävellä itse, hänhän päätyi sinne savivelliin ja jäi kiinni. Onneksi ehdin hätiin, ennen pyllähtämistä, sillä seurauksella että me molemmat olimme kurassa, siis kurassa. Eipä päässyt poikanen takaisin vaunuihin ennen tehokasta lätäkössä uittoa. Ja nahkakenkäni saattavat olla entiset...


 Kun penkan kunnostus oli jo asvalttia vaille valmis



Kun asvaltti oli valmis muualla kuin penkalla


Ja kun koko tie oli ihan valmis!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki jälki