Olimme käyneet avaamassa pankkitilin 'katso ja näe' reissullamme. Kun muutimme, menimme pankkiin hakemaan shekkivihkojamme (!) ja pankkikorttejamme. Pankkikorttien tunnusluku sekä verkkopankkien tunnukset oli lähetetty kotiin. Tai osoitteeseen, jonka annoimme ennen kun meillä oli kotia. Eli Aan työpaikan osoitteeseen. (Ilmoitimme kotiosoitteemme heti kun sen saimme, mutta tunnukset olivat jo ehtineet lähteä siihen väärään osoitteeseen.) Tunnusten olisi siis pitänyt odottaa Aan työpaikalla.
Mutta eiväthän tietenkään odottaneet. Ihme se ei ollut, sillä eihän Aa ollut työpaikalle olemassaoleva henkilö ennen kun oli sieltä kulkuluvan ja henkilökortin saanut... Tilasimme siis tunnukset uudelleen (yhdeksän euroa).
Tunnuksia odotellessa pankkikorttimme olivat käyttökelvottomat, sillä täällä jokaisessa kaupassa on, Suomeen vasta tulossa oleva, pin-koodilla toimiva tunnistus. Eli ei pin-koodia, ei ostoja. Aa kävi pankissa nostamassa rahaa, eli käteisellä mentiin. Sekitkään eivät tuntuneet käytännöllisiltä ja niiden käyttöön tulisi osata ranskaa (esim. 12 e, kaksitoista euroa).
Luulisi että rahan nostaminen pankkitiskiltä olisi helppoa. Luulisi. Ja se onkin, jos sitä nostaa siitä pankista, jossa tili on. Mutta saman pankkiketjun toisessa konttorissa: 'Minun pitäisi soittaa sinun henkilökohtaiselle pankkitädillesi ja kysyä saatko nostaa rahaa. Mutta koska tänään on lauantai ja ymmärrän (ehkä) mitä yrität selittää, teen poikkeuksen ja annan sinulle sinun tililtäsi rahaa kunhan näytät minulle henkilötodistuksen. Lisäksi puhun hataraa englantia ja ranskaa sekaisin, vaikka näenkin, ettet ehkä ymmärrä minua.'
Tunnukset tulivat noin kuukauden kuluttua. Verkkopankkiin oli pääsy. Pankkikorttia Pystyi käyttää. Tai toista pankkikorttia pystyi käyttää, sillä toki kortteihin on eri tunnusluvut. Joten minun korttini oli käyttökelvoton.
Kaupungissa ollessani kävelin pankkiin aikeissa mennä kyselemään oman tunnukseni perään. Pankki, joka sijaitsee aivan keskustan keskellä, oli remontissa ja suljettu. Kyltit ohjasivat muutaman sadan metrin päähän, epäilyttävän näköisestä ovesta sisään ja kolmanteen kerrokseen. Ovella seisoi vartija. Kysyin pankkitätiämme nimeltä pöydän takana istuvalta mieheltä. Murahdus ja päänpyöritystä. Lähdin pois. Aa laittoi seuraavana päivänä sähköpostia, että lisää tunnuksia ollaan vailla.
Lupasivat lähettää uuden tunnuksen (yhdeksän euroa). Sitä odotellessa tarvitessani korttia, käytin Aan korttia. Eihän ne nimestä tiedä ettei se ole minun. No joo, lukee siinä herra Aa, mutta kuka sitä nyt katsoo? Eikä katsonut.
Tunnuksiani ei kuulunut, Aa laittoi taas sähköpostia ja lupasivat lähettää uudet (yhdeksän euroa). Miltei kahden kuukauden kuluttua tunnukseni tulivat, hintaan 18 euroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä toki jälki