home sweet home

Matkalta palattu. Olipa ihanaa. Nyt vaan pitäisi taas osata asettua takaisin tähän maahan ja kaivaa jostain pään perukoilta ranskankielen alkeita.

Lapissa satoi lunta ja vettä, mutta minua se ei estänyt nauttimasta. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni järven jäällä luistelemassa, retkiluistelemassa. Jii laski Aan kanssa pulkalla mäkeä. Minä, neiti tuleva Olm sekä Jii ajoimme gondolihissillä tunturin huipulle, treffasimme laskettelevat miehet ja joimme kuumat kaakaot. Kävimme ulkona syömässä, missä ihana tarjoilijanainen otti Jiin hoteisiinsa pääruoan ajaksi ja näin ollen saimme nauttia ruoasta ilman joka paikkaan yltäviä pieniä käsiä. Viimeisenä iltana kävimme katsomassa Martti Suosalon Luolamiehen ja nauroimme vatsamme kipeiksi.

Mökillä söimme, joimme, rentouduimme, saunoimme ja juttelimme. Naapuriin tosin muutti 'nuorisoporukka' torstaina ja kuuntelimme JUMPUTUSTA ensin puoleenyöhön saakka ja taas aamuyön. Aa lähti kolmen jälkeen pyytämään musiikkia hieman hiljemmalle. 'Kun te ootte tullut Leville, teijän täytyy vaan kestää. Emmä voi tälle nyt mitään' sammalsi hädin tuskin pystyssä pysyvä naapuri. 'No taidat voida laittaa sitä musiikkia vähän pienemmälle' Aa neuvoi.'Ai mutta niin voinkin' tyyppi mutisi ja lähti sisään. Hetken musiikki pysyikin hiljemmalla.

Kotikotona oli kummallista olla, sillä siellähän asuu talonmiehenä toimiva Aan Pikkuveli. Suurin osa huonekaluista on meidän, mutta silti siellä olo tuntuu muulta kuin kotona olemiselta. Monta ystävää ehdimme tavata, samoin kuin pakolliset Mummot ja Vaari. Ja taas jatkoimme syömistä.. Millään en olisi halunnut lähteä takaisin etelään, vaan muuttaa samantien takaisin kotikotiin. Melkein piti itkeä kun perjantai aamuna suljin oven.

Kesä oli saapunut tänne poissaollessamme. Kuulemma se saapui vasta perjantaina, muuten oli ollut sateista ja koleaa. Omenankukat ovat jo lakastuneet, narsissit nuupahtaneet ja tulppaanit loistavat koko komeudessaan. Varjossa lämpöä 20 plussaa, tuuli on lämmin eikä pitkiä hihoja tarvita. Aika mahtavaa. Ihan kamala ikävä ei enää takaisin sulavan lumen keskelle ole.