alppi ajelua

Aa teki töitä kamalan paljon viime viikolla ja lähtikin perjantaina lounaalta kotiin. Jospa tekisimme jonkinmoisen viikonloppu reissun, ehdotin. Sain vapaat kädet asian suunitteluun ja toteutukseen.
Olisin mieluusti lähtenyt Andorraan näin kesäaikaan vaeltelemaan Pyreneille, mutta kun googlettamalla löysin Kansallispuiston aivan Italian rajalta, päätinkin matkamme suuntaavan Alpeille.




Varasin hotellin pikkuisesta kylästä (La Batie Neuve) ja sinne suuntasimmekin perjantaina päiväuniaikaan. Ajoimme moottoritietä pitkin, sillä matkaan kului niinkin useampi tunti. Perillä meitä odotti vanha kivitalo ja lampaat pihalla!




Lauantaina lähdimme ajamaan Kansallispuiston yhdelle infomökkipisteelle, josta tiesin vaelluspolkujen lähtevän. (Mitään kunnollista karttaa en löytänyt netistä enkä meidän muutamasta karttoja myyvästä kaupasta.) Matkalla otimme kyytiin liftari-tytön, joka oli menossa samaan paikkaan ja ehdotti meille reittiä yhdelle autiotuvalle. Sinne siis.




Matkaa 3,3km ja kulkuaikaa 1,5 tuntia, siis tuvalle tuplat tietysti takaisin autolle. Aloitimme reissun, minä intoa puhkuen. Mönkijänmentävä tie oli jyrkkää nousua, siis jyrkkää. Nousimme 45 minuutissa puoli kilometriä, jona aikana pidimme useamman hengitystauon.

Kuvassa näkyy valkoisia taloja, joiden luo jätimme auton. Oikeassa reunassa jo noustua reittiä.

Kun nousun pituudesta ei ollut aavistustakaan ja alastulo hieman hirvitti (maa petti jalkojen alta, selässä 15 kiloa lasta ja lapsenkantovälinettä), päätimme luovuttaa ja kääntyä takaisin autolle.


Söimme eväitä ja nautimme vuorista, olimmehan kuitenkin yli tuhannen metrin. Lähdimme ajaen katsomaan yhtä monista hiihtokeskuksista. Jii nukahti autoon, joten emme raskineet häntä herättää ja yrittää kävelyä toisesta paikasta.

Sunnuntaina ajoimme kotiin pikkuteitä, Euroopan Grand Canyonin kautta (gorges du Verdon). Valitsimme helpomman tien (suuremman sekä suoremman), pohjoisreitin, emmekä nähneet rotkoa niin hyvin kuin sen olisi eteläpuolelta nähnyt. Turisteja ympäri Euroopan valui helminä vastaan ja ihmisiä näkyi patikoivan pitkin rotkoa (sinne siis seuraavalla kerralla).




Ennen moottoritielle palaamista (se kun on ainoa vaihtoehto jos haluaa kotiin kuluttamatta matkaan tuplatunteja ja miljoonia liikenneympyröitä) ajoimme vielä ylä-Provencen laventelipelojen ohi. Ja vaikka laventelit ovat jo kauan sitten kerätty ja pensaat leikattu, oli näky vaikuttava.




Ihan onnistunut reissu siis, vaikkakin aika erilainen mitä olin etukäteen ajatellut.