huonosta aamusta hyvään päivään

Heräsin aamulla päänsärkyyn, ties monetta aamua putkeen. Laitoin sarvikuonon (nenähuuhtelukannu, maailmanparas keksintö poskiontelopotilaalle!) odottamaan suihkusta tuloa ja painuin kuumaan suihkuun. Tulen suihkusta, oven takana seisoo Jii kädessään silmälasini ja sanoo 'ikki'. Ja näinhän ne olivat, rikki. 

Hieno homma. Huomenna reissuun. Kuka korjaa vai korjaako kukaan? Ja kuinka paljon sekin lysti maksaa?

Sarvikuono helpotti päänsärkyä. Sitten optikolle.


Juu, ei näitä korjata voi sanoo tyttö. Mutta voidaan etsiä sinulle uudet kehykset johon lasit laitetaan. Etsittiin ja laitettiin. Tunnin päästä takaisin. 

Sillä aikaa Jii kävi elämänsä toista kertaa parturissa, mies leikkasi tarkkaakin tarkemmin sekä koneella että saksin, puhalsi kuivaajalla eikä mistään olisi tiennyt asiakkaan olevan kaksi eikä kuusikymmentä, siis palvelusta. Palkaksi sai vielä tikkarin.

Takaisin laseja hakemaan. Hyvältä näyttää, entä se hinta? Ilmaiset. Mitäh? No kun sinulla on näissä se takuu. Niin mutta eihän se voi korvata lapsen katkaisemaa aisaa. Mutta kyllä vaan korvaa. Ja korvaa vielä huhtikuuhun 2012 saakka! Ajatella, tämä jos joku on palvelua! (Joo, tiedän, olen siitä jotain maksanut, mutta lasit maksoivat 320 euroa vakuutuksen sekä aurinkolaisien vahvuuksilla kanssa. Jotta ei voinut vakuutus kovin kallis olla.) 


Niin hyvin pelastui päivä, että lähden aiemmista suunnnitelmista huolimatta possukerhoon. Sieltä tullessa kun saa jonottaa kotiin yli tunnin ja matkaa on kuitenkin vain 7 kilometriä, siksi toisinaan ei innosta lähteä...