matkaraporttia osa 1

Me siis lähdimme Jiin kanssa Aan työreissuun mukaan. Määränpäänä Verona pohjois-Italiassa. Hyppäsimme autoon ja hurautimme noin puoleen väliin matkaa yöksi. Se sattui olemaan Italian rivieralla sijaitseva Sanremo.

Illalla veimme vain tavarat hotelliin ja lähdimme syömään. Aamulla teimme pienen kävelylenkin rannassa ja lähdimme jatkamaan matkaa. 

Tästä maanantain matkasta puolet oli tunnelia tunnelin perään. Kun olimme noin Torinon korkeudella, alkoi laakeus, ihan kun pohjanmaalla olisi ajellut. Liikennemerkit varoittivat nebbiasta ja päättelimme paksun sumun keskellä sen tarkoittavan sumua.

Samalla kun pysähdyimme kaffelle huoltsikalle, ostimme englanti-italia sanakirjan. Ja sumuhan se nebbia tosiaan oli. Öö, vähän soitellen sotaan siis lähdettiin, hyvä että kartasta oli katsottu mihin ollaan menossa :)

Illaksi siis perille Veronaan. Tavarat hotelliin, syömään ja nukkumaan. Vasta tiistaina Aa meni töihin. Ja tekikin koko ensimmäisen viikon töitä ensin päivällä, tuli illalla syömään meidän kanssamme ja lähti taas yhdeksän jälkeen töihin palatakseen joskus myöhään yöllä.

Hotellimme oli reilun kahden kilometrin päässä Veronan keskustasta, jonne kävelimme päivisin muutamaan kertaan. Hotellin alakerrassa oli ruokakauppa ja muutoinkin koko hotelli oli tavallisella asuinalueella, joten siellä oli mukava kävellä ja katsella ihmisiä ja taloja.

Yhtenä päivänä kävelimme Veronaan ja tulimme bussilla takaisin hotellille. Bussilippu ostettiin tupakkakioskista ja leimattiin bussissa. Jouduin ostamaan lipun myös, ei Jiille, vaan rattaille. Hyppäsimme kyytiin Jii rattaissa, mutta kuski käski (ei pyytänyt) taittamaan rattaat kasaan. Jii istua nökötti siis penkillä ja minä seisoin kasattujen rattaiden kanssa siinä vieressä. Pois jäädessämme odotin että bussi pysähtyy ennen kun lähden yrittämään ovelle. Rattaita kun ei mahtunut siinä väenpaljoudessa avaamaan, jouduin ottamaan rattaat kainaloon ja pitämään Jiitä kädestä ja tökkimään häntä kulkemaan eteenpäin. Kun olin ovella, kuski laittoi ovet kiinni ja lähti ajamaan. Suomeksi ja englanniksi yritin huudella, että olisin pois jäänyt... 

Kyseinen bussikuski taisi  muuten olla ainoa tapaamamme ihminen, joka ei edes yrittänyt ymmärtää/puhua englantia. Muuten siis asiat hoituivat hoipertelevalla italialla sekä englannilla (jota siis puhuivat kaikki kaupan kassoista alkaen, toisin kuin Ranskassa siis)

Ensimmäiset päivät nebbiaa oli kaikkialla. Iltaa kohden se vain paksuni, moottoritiellä 50km/h rajoitus.

Veronan tori.

Roomalaisten aikainen areena, kolmanneksi suurin Italiassa. Toimii mm oopperalavana kesäisin. Tähden alla on jouluna seimiasetelma. Ja tähti purettiin pian kuvan oton jälkeen pois.

Kaupunginmuuria.

Keskusta itsessään on aika pieni (noin kilometri kertaa vajaa kilometri), ja kirkkoja, suuria kirkkoja oli monta.

Palazzo Barbieri

Veronan tuomiokirkko

Castelvecchion linna toimii tänä päivänä museona.

Yleisesti joka paikassa oli jalkakäytävä, kunto oli useimmiten surkea, mutta koskaan ei tarvinnut kulkea autotiellä taikka väistellä roskiksia (kuten siis Ranskassa joutuu tekemään). Ihmiset olivat superystävällisiä ja superlapsirakkaita. Jii alkoi jo pelätä vanhempia rouvashenkilöitä, kun he tulivat ihan iholle koskettelemaan ja palattamaan hirmuisen kovaan ääneen. 

Italian kieli tuntui paljon helpommalta entä ranska. (Onkohan mulla jotain fyysisiä/henkisiä ongelmia sen ranskan kanssa?!) Ja ruoka oli paljon parempaa entä Ranskassa, tai ainakin minun suuhuni sopivampaa. Ravintoloissa oli tarjolla lastenannoksia ja syöttötuoleja pyytämättä. 

Perjantaina Aata pyydettiin jäämään toiseksi viikoksi. Kävimme ostamassa uusia alusvaatteita ja jatkoimme hotellihuoneen vuokrausta.